Lukupiiri: Erin Morgenstern: Yösirkus, s. 305 - 380 (6)

[b]Tämän osan käsittely alkaa maanantaina 25.11.2013.[/b]   Sivut 305 - 380. Luku "Rovion toinen sytytys" viimeinen luettava.   Ohjeet lukupiiriin: [url=http://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/670-lukupiirissa-21-10-alkaen-erin-morgenstern-yosirkus#1072]Linkki.[/url]

Vanhat taikurit ovat siis eläneet vuosia, ok. Kuka sitoisi itsensä kiertävään sirkukseen, jos tietää sen hajoavan henkilön kuollessa? Varsinkin, kun aikoo ottaa kuolemaan mukaansa sen toisen ainoan tukipilarin, jonka varassa sirkus on? Bailey-ehdottomasti lempihahmoni tässä kirjassa. Kuinka kävi niille muille kirjassa olleille?? Miksi hän repi Poppetin ja Widgetin nimet kirjasta??

En jaksanut tarkistaa tarkkoja sivuja ja oletin, että nyt olisi tarkoitus lukea kirja loppuun asti, mutta väärin meni :P   En siis viitsi paljoa kommentoida, etten tule vahingossa spoilanneeksi mitään.   Tsukikon taustojen kertominen oli mielenkiintoinen yllätys. En ollut osannut uumoilla mitään tuollaista.   Bailey oli edelleen sympaattinen. Lisäksi hänen osuudestaan löytyi ehkäpä kirjan fiksuin ja mukavin ajatus, kun Celia kertoi hänelle, että joskus riittää se, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja välittää tarpeeksi tehdäkseen sen, mitä täytyy tehdä.   Sain sen käsityksen, että Bailey repi Poppetin ja Widgetin nimet irti kirjasta (ja kirjoitti oman nimensä samalle paperille) ihan vain sen takia, että saisi laitettua rovioon uudelleensytytystä varten jotain sellaista, joka symbolisoisi heitä kolmea ja joka auttaisi häntä siten onnistumaan. Muihin sirkulaisiin ei Baileyllä ollut samanlaista yhteyttä, joten siksi vain Poppet ja Widget.   Celian ja Marcon suhteen eteneminen alkoi sikäli huonoissa merkeissä tässä pätkässä, että inhoan syvästi suhdekuviota, jossa toinen ryhtyy jonkinsortin marttyyriksi ja tekee tyynesti omin päin ja lainkaan keskustelematta päätökset, jotka kuitenkin koskettavat molempia. Onneksi sitä vaihetta ei kuitenkaan venytetty liikaa.

Minä vähän panttasin tämän osion lukemista, kun huomasin, että muutama sivu oli vielä jaksotettu vasta ensi viikolle luettavaksi. En halunnut jättää kovin pitkää taukoa tämän ja seuraavan osion väliin.     [quote="Huoleton" post=6002] Kuka sitoisi itsensä kiertävään sirkukseen, jos tietää sen hajoavan henkilön kuollessa? Varsinkin, kun aikoo ottaa kuolemaan mukaansa sen toisen ainoan tukipilarin, jonka varassa sirkus on? [/quote] Minulle syntyi vaikutelma, että kyse oli lähinnä äkillisestä päähänpistosta yllättävässä tilanteessa. Celia tuntui tekevän sen ilman suurempaa harkintaa, koska tilanne oli mikä oli.   Vähän meinasi jossain välissä tympiä rakkaustarina, koska se tuntui tapahtuvan niin kovin nopeasti ja helposti. Nyt tätä pätkää lukiessa oikeastaan tajusin, että onhan tässä tarinassa kulunut aika paljon aikaa. Jotenkin tämän ajatuksen myötä koko kertomus sai lisää syvyyttä. (Kai se on pakko siis taas todeta, että olen aika huono lukija jaksamaan seurata vuosilukuja ym.)   Tsukiko hahmona oli todellakin hämärän peitossa tähän asti, enkä minä oikein osannut kuvitella hänelle mitään tiettyä roolia/taustaa. Jotain tärkeää odotin toki kyllä paljastuvan, mutta tämä olikin aika yllättävää. Oikeastaan kiva saada vähän enemmän näkymään peliin kokonaisuutena.   Isobel jäi pienempään rooliin tässä, kuin mitä olin itse toivonut...harmi. Vaikka onhan tässä kirjassa vielä nuo muutamat sivut toki jäljellä.   Ajattelin samalla tavoin tuon Poppetin ja Widgetin nimisivun käytön, kuin Mab tuossa yllä kirjoitti.

Oli jotenkin vaikeaa kasata ajatuksia tämän osion kohdalla, niin paljon tapahtumaa.   Tässä pätkässä vihdoin paljastuu Celialle ja Marcollekin, että kilpa loppuu toisen pelaajan kuolemaan. Entistäkin enemmän tässä korostetaan myös Prosperon ja Alexanderin etääntymistä ihmisyydestä. Prospero sentään käyttää omaa lastaan kilpailuun, jonka häviö johtaa kuolemaan. Ja Celian horjuessa häntä vaikuttaa enemmän harmittavan mahdollinen häviö kuin Celian kuolema. Alexanderia on piirun verran helpompi ymmärtää hänen valitessaan lapsen, jolla ei olisi muutenkaan kummoista tulevaisuutta edessään.   Prospero (kaikessa kummitusmaisuudessaankaan) ei näe missään mitään väärää: [quote]”Don’t look at me like that,” he says, ”as if you think me inhuman.”[/quote] Seuraavaksi hän kuitenkin toteaa, että voittajan selviäminen toisen kuolemalla on ”a technicality”. Eikä kilpailun taustalle ole annettu parempaa syytä kuin pitkäksi venähtänyt väittely siitä, kumman lähestymistapa taikuuteen on parempi.   Tsukikon tarina on mielestäni rakennettu hyvin, koska koko ajan tehdään selväksi hänen tietävän enemmän kuin muut, mutta ensimmäisellä lukukerralla en yhtään arvannut miksi. Kun hänet paljastetaan edelliseksi pelaajaksi, kaikki käy järkeen.   Baileyta yritetään selittää sattumasankariksi, joka on vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Baileyn tarpeellisuuden on kuitenkin ennustanut sekä Isobel että Poppet, mikä saa asian haiskahtamaan turhan paljon kohtalolta. Tässä se ei silti ole liian häiritsevää, koska sekä kortit että ennustus näyttävät kirjassa kertovan vain vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Sattumalla oli roolinsa siinä, ettei Bailey ollut ajoissa ja olisi voinut myöhästyä kokonaan. Hänelle annettiin myös mahdollisuus valita ottaako vastuun sirkuksesta.     [quote="Mab" post=6134]Celian ja Marcon suhteen eteneminen alkoi sikäli huonoissa merkeissä tässä pätkässä, että inhoan syvästi suhdekuviota, jossa toinen ryhtyy jonkinsortin marttyyriksi ja tekee tyynesti omin päin ja lainkaan keskustelematta päätökset, jotka kuitenkin koskettavat molempia. [/quote]   Tässä vaiheessa minuakin alkoi rakkaustarina vähän ärsyttää. Inhoan aina myös sitä kuviota, että yhden rakastavaisista on kuoltava, joten toinen osapuoli jalosti uhraa itsensä toisen hyväksi. Tässä sentään tuodaan hyvin esiin Tsukikon kautta, että se on toisaalta itsekäs ratkaisu, kun henkiin jäänyt joutuu elämään asian kanssa.   Pätkän loppukin oli epätyydyttävä. Ensin rakennetaan huolellisesti murhenäytelmä, joka pitää Marcon ja Celian kaukana toisistaan ja vaatii toisen kuoleman. Tuntuu jopa hieman huijaukselta ja liian helpolta ratkaisulta, jos lopputuloksena tosiaan on se, mitä tässä annetaan ymmärtää. Pariskunta voikin vain pienen haamumaisuuden hinnalla sekä jatkaa rakastamansa sirkuksen mukana ilman sen ylläpitovelvollisuuksia, että olla ikuisesti yhdessä ja vielä koskettaa toisiaan, vaikkei mitään muuta. Olen tainnut kehittää mieltymyksen katkeransuloisiin loppuihin, ja tämäkin tuntuu omaan makuuni hieman kököltä.

Tämän pätkän lukeminen jätti vähän oudon fiiliksen: tavallaan hyvä, mutta silti epätyytyväinen. Jäin ehkä kaipaamaan vielä jotain, jota en osaa tarkemmin määritellä. Ehkä se puute täyttyy viimeisen pätkän myötä.   Tarina eteni nyt melkoisella vauhdilla, melkein joka luvussa tapahtui jotain uutta ja merkityksellistä. Lopultakin Celian ja Marcon aikajatkumo kohtasi Baileyn aikajatkumon, vaikkakin kirjalija edelleen pyöritteli niitä hyvin taitavasti ihan loppuun asti.   Celian ja Marcon rakkaustarinasta en aluksi pitänyt lainkaan, mutta vähitellen kiinnyin hahmoihin ja sitä kautta heidän keskinäiseen romanssiinsakin. Varsinkin tässä pätkässä pidin heistä, eikä Celian tarve uhrata itsensä mitenkään häirinnyt, itse asiassa jopa odotinkin sitä. Odotin koko ajan huonoa loppua näille kahdelle (voihan siis sellainen vielä tulla viimeisten 20 sivun aikana...), joten olin aika yllättynyt kun niin ei käynytkään. Olen hyvin tyytyväinen, että ounasteluni meni edes osittain oikein siinä, että Celia käytti Prosperon yrittämään keinoa, ja hajotti itsensä sekä Marcon kooten sitten tavallaan heidät takaisin. Myöskin sitominen Sirkukseen alkoi tulla aika selväksi (vaikka Celialle se olikin nopea päähänpisto), onhan Sirkus ollut niin suuri osa heidän elämäänsä niin pitkän aikaa. Odotan mielenkiinnolla Prosperon reaktiota tähän ratkaisuun.   Tsukiko ei oikein missään vaiheessa herättänyt tunteita puoleen tai toiseen, mutta hänen taustansa oli kyllä yllättävä. Bailey puolestaan oli edelleen hyvin samanlainen, mutta tuntui nyt jotenkin hyvin etäiseltä.