Tuija Lehtinen

Tuija Lehtinen Morsiuskamari Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2013 Kustannusosakeyhtiö Otava Sivuja 268   Tämä oli taas tyypillistä ja taattua Lehtistä. Kirja oli mielenkiintoinen siinä mielessä, että oli jännä nähdä ja seurata kun Lehtinen yrittää tarinassa palata jossain määrin vanhemman tuotantonsa pariin tunnelman puolesta nykylehtisyyden sijaan. Tarina yritti tasapainoilla vanhemman tuotannon tunnelman ja nykylehtisyyden välillä eikä oikein tiennyt kunpaan suuntaan lähtisi ja kallistuisi.   Lehtisen vanhemman tuotannon tunnelmasta haluan sanoa, että siinä on jotain tosi hauskaa. Todella hyvää huumoria ja älykkäitä huomioita, joista kovin moni ei heti tajua kuinka älykkäitä ne ovatkaan, monista asioista. Ja tekstiä on aina mukava lukea. Se on sujuvaa ja kuin iloisesti eteenpäin virtaava vesi vaikka tarinan aihe olisikin synkkä. Minä todella pidän Lehtisen vanhemmasta tuotannosta ja se teki minusta hänen ikuisen faninsa, joka lukee uskollisesti kaiken mitä Lehtinen kirjoittaa. Olen ihan varma, että Lehtisen vanhempi tuotanto on jättänyt jälkensä minuun kirjallisella tasolla ja että olen ominut omiin tarinoihini jotain hänen vanhemman tuotantonsa tunnelmasta.   Sitten on tietysti myös valitettavasti ne Lehtisen nykykirjat, joiden tunnelmaa kutsun nykylehtisiksi. Ne eivät ole ollenkaan hyviä. Ja on ikävää kun joudun sanomaan näin. Onneksi niitä ei ole kovin paljon. Nykylehtiset luen vain kerran, sillä ne inhottavat minua. Tuntuu, että niissä Lehtinen haluaa järkyttää lukijaa tahallaan ja niissä on liikaa seksiä eikä hyvällä tavalla. Ehkä Lehtisestä tuntuu vähän siltä, että tämä nykyaika vaatii tuollaisia tarinoita ja siksi hän kirjoittaa niitä. Ja niiden huumorikaan ei ole hauskaa vaan väkinäistä ja tökeröä. Eikä tekstikään ole sujuvaa vaan sekin tökkii aika paljon.   Minulla on myös epäilyni siitä, että Lehtinen kirjoittaa näitä kirjoja puhtaasti rahan takia. Kustantajat vaativat joka vuosi jotain julkaistavaa tai palkka ei juokse eikä kirjailija näin ollen siis syö. En usko, että Lehtiseltä menee kovin kauan kynäillä näitä huonoja teoksia. Ainakaan ei pitäisi mennä. Toivon oikein kovasti, että Lehtinen rupeaisi arvostamaan itseään enemmän ja lopettaisi näiden huonojen kirjojen kirjoittamisen ja keskittyisi kunnolla hyviin kirjoihin. Vaikka niihin sitten menisikin enemmän aikaa. Pitäisiköhän minun valittaa tästä asiasta Lehtisen kustantajalle vai Lehtiselle itselleen? Kumman on syy huonoihin kirjoihin?   On mielenkiintoista, todella mielenkiintoista, että yksi kirjailija pystyy kirjoittamaan näillä molemmilla tavoilla ja näin erilaisia tarinoita. Mutta palataanpa Morsiuskamariin. Suurimmasta osasta Lehtisen kirjoja löytyy niin romantiikkaa, jännitystä, huumoria ja myös tietoa jostakin ammattialasta. Lehtinen valitsee yleensä tarinansa päähenkilöksi naisen, jonka elämää tarinassa seurataan.   Tästäkin kirjasta löytyi romantiikkaa sekä huonoa että hyvää. Ja juuri romantiikan osalta Lehtinen tasapainoili tässä kirjassa vanhemman tuotannon ja nykylehtisyyden tunnelmasta. Tarinasta löytyi molempia mitä tulee romantiikkaan. Jotenkin tarina jäi vähän vaisuksi kaiken kaikkiaan. Mitään sanomattomaksi. Ehkä se johtuu siitä ettei Lehtinen tiennyt kumpaan tapaansa hän tarinan kirjoittaisi.   Ja lopulta tarina ei sitten sanonut juuri mitään. Huumorin osalta sanoisin, että sitäkin tietysti löytyi. Mutta se oli vähäistä eikä kovin hauskaa. Jännitystä tarinaan toi murhaajan etsintä, mutta sekin jäi jotenkin vaisuksi. Jännitys ei pitänyt otteessaan eikä saanut miettimään tarinan edetessä kuumeisesti kuka on murhaaja, kuten pitäisi. Eikä etsintä ollut mitenkään ylllättävääkään. Mutta paljon tietoa tarinssa oli kuitenkin kampaajan ammatista mikä oli hyvä asia.   Sitten eräs toinen asia missä pidän Lehtisen kirjoista. Lehtinen kirjoittaa erillisiä itsenäisiä tarinoita, joissa on hänen muiden tarinoidensa henkilöitä ja näin tarinat saavat laajemman merkityksen, kun tarinaa on monessa kirjassa ja monen päähenkilön näkökulmasta. Mutta silti jokaisen tarinan voi lukea itsekseenkin ilman, että olisi lukenut muita tarinoita. Se on minusta hieno asia.   Tarinan sielusta, äänestä ja hengestä sanoisin, että se oli tunkkaista. Kirja kaipaisi kunnon tuuletusta, mutta valmiiksi kirjoitettuja kirjoja ei voi enää tuulettaa.   Mitähän antaisin tälle kirjalle yleisarvosanaksi? Taidan antaa 2 arvosanaksi eli ei kovin hyvä. Mutta tarina oli kyllä ilman muuta parempi kuin muutamat muut nykylehtiset. Kyllä tämän tarinan kerran lukee, mutta tuskinpa useampaan kertaan. Ja annoin arvosanaksi 2 enkä pelkästään 1, myös siksi, että kaikkia Lehtisen onnettomiakin yrityksiä palata vanhan tuotantonsa tunnelmiin pitää tukea kaikin mahdollisin keinoin.   Tämä kirja oli uudempaa painosta ja tehty sillä uudella teknologialla jolla saa aikaan tosi pieniä kirjoja. Ensimmäinen pikkukirja jonka luin. Tykkäsin kovasti ja minusta on jotenkin hauska ajatus tämä seuraava: Pienempi kuin pokkari. En tosin muista sitä lausetta, johon perustuen tuo on hauska, mutta ehkä muistan sen joskus myöhemmin.

Tuija Lehtinen Mun ystävä Rufus Kirja on luultavasti kirjoitettu ensimmäisen kerran vuonna 1987. En ole varma tästä asiasta, koska joku pahalainen oli repinyt kirjan tietosivun irti ja jouduin tarkistamaan asian netin kautta, eikä siihen aina ole luottamista. Otava Sivuja 223   Tämä on sitten sitä taattua vanhaa Lehtistä. Tarina on suunnattu nuorisolle, mutta kyllä sen vähän vanhempikin nuori lukee ihan mielikseen. Tarina on hurmaava ja vaikka sen aihepiiri ei ole mitenkään maailmaa kaatava eikä se siis ole kovin vakava tarina, niin silti se on ilo lukea. Tarina on kirjoitettu todella hyvin ja sujuvasti. Tarinan oman äänen kuulee koko kirjan ajan ja ääni on miellyttävä.   Kun miettii tätä nykymaailmaa ja sitten sitä aikaa kun tuo tarina on kirjoitettu, niin tulee mieleen, että se aika oli kovin naiivi vielä. Jotenkin rehellisempi ja ystävällisempi. Silloin osattiin pitää hauskaa ilman sen kummempia juttuja. Tarina on rehellinen, se ei pyri olemaan muuta kuin on, nuortenkirja joka kertoo rakkaudesta ja ystävyydestä.   Lehtisen vanhaan tapaan tarina on hyvin hauska, oikeasti hauska. Tarinan kieli, vaikka se on puhekieltä, on todella sujuvaa ja rikasta. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja syviä, vaikka sitä ei heti ehkä huomaisikaan. Kaiken kaikkiaan tarina on monessa asiassa monipuolinen ja hyvällä tavalla monipuolinen.   Kirjan äänen tosiaan kuulee koko tarinan ajan ja se on aina hyvä asia. Kirjan henki on todella riemastuttava, nuori ja raikas.   Arvostelu-asteikosta tämä tarina saa minulta 7 pistettä mikä on oikein hyvä määrä nuortenkirjalta.

Tuija Lehtinen Tyttö elää kesäänsä Ilmestymisvuosi 2014 Otava Sivuja 267   Olen taas saanut kaksi kirjaa luettua loppun ja toinen niistä oli tämä Lehtisen uusi nuortenkirja. Kirja oli mielenkiintoinen monessa asiassa. Olen aivan riemuissani tämän kirjan vuoksi, koska se todisti selkeästi, että Lehtinen osaa vielä, jos vain haluaa.   Tämä kirja oli tosi ärhäkkä ja pidin kovasti siitä. Jotenkin skitsosti tuntui kuin Lehtinen olisi kuullut kaikki mahdolliset valitukseni hänen nykylehtisyydestään ja päättänyt näyttää minulle ja kaikille muillekin oikein kunnolla. Voin hyvin kuvitella miten hän istuu kiukusta puhisten kirjoittamassa ja näin syntyy tämä tarina. No oli miten oli. Loistavaa jälkeä kuitenkin.   Itse tarinasta sanoisin, että se tosiaan oli nuortenkirja ja kertoi nykypäivän nuorten jutuista ja opin taas muutaman uuden asian tästä kirjasta mikä liittyy tähän meidän nykyaikaan. Koskaan ei ole liian vanha oppimaan eikä liian tyhmä.   [spoiler][/spoiler]Kirjan pääaihe oli äidin ja tyttären monimutkainen suhde ja kirja käsitteli sitä mielenkiitoisesti. Tosin se miten kirja kuvasi tarinan äidin oli minulle vähän vierasta ja varmasti myös monelle muullekin, sillä tässä tarinassa äitiä ei todellakaan palvottu eikä hän ollut niitä hyviä äitejä. Oli kuitenkin opettavaista kokea myös tällainen näkökanta äitiyteen.[spoiler][/spoiler]   Kirjan kieli oli taas oikein hyvää ja sujuvaa. Nuortenkirjoissaan Lehtinen kirjoittaa pääasiassa siten miten hän kuten muutkin vanhemmat ihmiset kuvittelevat nuorten kaiketi puhuvan, mutta minusta ne kirjojen nuoret ovat kyllä harvinaisen fiksuja. Kieli on niin rikasta.   Jotenkin epäilyttää, että nykynuoret eivät oikeasti ole niin fiksuja kun ajattelee tätä kauhistuttavaa nykymenoa siitä miten jokainen sana pitää lyhentää niin lyhyeksi kuin mahdollista, niin että yhdenkään vähänkään vanhemman ihmisen on mahdotonta ymmärtää sitä.   Olen miettinyt paljonkin näitä Lehtisen kirjoja. On aika hienoa miten hän löytää alati uusia aiheita tarinoihinsa ja kuinka hän kuvaa asioita toiselta kantilta joita ei itse välttämättä muuten hoksaisi edes ajatella. Hänellä on tietysti oma vakiintunut tyylinsä siihen miten hän kuvaa eri asiat tarinoissaan. Hänellä on vakaa perusrakenne sekä aikuisten että nuortenkirjoihinsa ja se antaa hänelle oikein hyvät lähtökohdat siihen, että voi kuvata monenlaisia ja hyvinkin erilaisia asioita ja juttuja uskottavasti. Parhaimmillaan se on mahtavaa ja hyvin virkistävää.   Olen myös miettinyt miksi minä, arvokas yli 30 vuotias aikuinen järkevä nainen, oikein luen nuortenkirjoja ja vielä pidän niistä, kestän sitä suunnatonta häpeää mitä jokaisen kirjaston hoitajan ja vanhemman asiakkaan paheksuva katse minussa aiheuttaa kun kiertelen kirjaston nuortenosastolla ja päätynyt mielenkiintoiseen päätelmään.   Nuortenkirjojen nuorten ongelmat ovat niin herttaisia. Jokainen nuori uskoo täysin järkähtämättömästi, että kuolee jos ei saa naapurin nättiä tyttöä tai poikaa tai jos hänen ”erilaisuutensa” jossain asiassa paljastuu muille nuorille. Jotenkin nuortenkirjojen ongelmat auttavat suhteuttamaan omia ongelmia. Ja toinen syy miksi luen niitä, on se, että pysyn kiinni tässä hyvin nopeasti muuttuvassa nykymaailman todellisuudessa. Etten elä menneisyydessä.   Tämän tarinan henki, sielu ja ääni oli nuori, ärhäkkä ja fiksu, joskin vähän surullinen. Annan arvosanaksi 7 pistettä kymmenestä ja se on nuortenkirjoilta oikein hyvä saavutus.   Olen taas päättänyt lisätä yhden uuden kohdan jokaiseen kirja-arvosteluuni. Montakohan uutta kohtaa kykenen vielä keksimään? Saa nähdä. Minun täytyy taitelijana tietysti puhua kirjojen kansista. Tämän kirjan kansikuva oli oikein nätti ja raikas. Siinä oli monta elementtiä mutta ne oli sommiteltu kivasti niin ettei kansi vaikuttanut liian sekavalta. Ja kansien värit olivat hyvät ja miellyttivät kovasti silmää.   Seuraavaksi mietin kirjan ilmestymisvuotta omalta kantiltani ja sehän on tämä vuosi 2014. Aah. Tämä vuosi on ollut monessa suhteessa vähän raskas. Olen miettinyt monia vaikeita asioita ja sitä miten saan asiat kuntoon ja ongelmat ratkaistua. Etenkin olen miettinyt mikä on oikein ja se on ollut vaikea kysymys.   Olen ollut hyvin tuskastunut moniin asioihin ja etenkin siihen, etten ole voinut tehdä oikeaa työtäni kunnolla hyvin pitkään aikaan ja että olen hukannut järkyttävän määrän aikaa monista syistä, joista osalle en voinut mitään. Menee vielä pari kuukautta ennen kuin asiat rupeavat selkenemään. Ja minua hirvittää monessa suhteessa koska tuntuu, että kuljen kohti tuhoa, jota en kykene mitenkään estämään vaikka tekisin mitä. Saa sitten nähdä meneekö loppuvuosi toipumisessa ja mitä lopulta jää jäljelle.   Ja sitten vielä aivan viimeiseksi henkilökohtainen tervehdykseni Lehtiselle. Vihdoinkin! Viimeinkin! Osaathan sinä vielä kun vain haluat. Jatka samaa rataa äläkä anna periksi niin hyvä tulee. Niin sitä pitää.

Itse kahlasin projektina yläasteella koko Lehtisen nuortentuotannon läpi, ja sitähän jo tuolloin (2000-luvun puolivälissä) oli aika läjä. Periaatteessa kepeää kirjallisuuttahan se on, mutta jännittävää, miten erityyppisiä henkilöhahmoja Lehtinen pystyy luomaan, ja pysyttelemään ajan hermolla nuorten elämän muuttuvissa elementeissä, säilyttäen kantavat teemat suht samoina. Ja niin paljon kirjoja lukeneena oli hauska huomata, miten Lehtinen loi ovelia siltoja teostensa välille, ja teki toisten kirjojensa hahmoille cameo-rooleja muihin teoksiin. Pitääkin lisätä tämä uusi kesän lukulistalle, ja kurkistella, millaisia muita kirjoja on tässä välissä häneltä ilmestynytkään!

Sushukka kirjoitti: "Ja niin paljon kirjoja lukeneena oli hauska huomata, miten Lehtinen loi ovelia siltoja teostensa välille, ja teki toisten kirjojensa hahmoille cameo-rooleja muihin teoksiin."   Tämä on muuten minusta aivan mahtava juttu. En ole tainnut vielä törmätä muissa kirjoissa samaan. Lehtisen parhaiden kirjojen kohdalla jään aina kaipaamaan lisää tarinaa ja jatkoa tarinalle vaikka tiedän, että yleensä sitä ei tule, sillä Lehtisellä on ikävä tapa jättää lukija kaipaamaan lisää ja jättää hyvä tarina yleensä aina yhteen kirjaan. Tässä tarinan kaipuun tuskassa on kuitenkin hienoa tietää, että joissakin toisissa Lehtisen tarinoissa saattaa kuitenkin tulla muiden tarinoiden hahmojen kuulumisia vastaan ja se vähän helpottaa tätä kaipuuta.   Aurelia

Tuija Lehtinen Armon aika Ilmestymisvuosi 2014 Otava Sivuja 335   No niin, olen vihdoinkin saanut luettua loppuun asti yhden niistä kolmesta kirjasta, jotka ovat olleet minulla lainassa ainakin lokakuulta lähtien. Minulla ei tosiaan ole ollut monista eri syistä johtuen viime kuukausina kovinkaan paljon aikaa lukea ja se harmittaa minua aivan vietävästi ja aion tosiaan tehdä sille jotain.   Mutta nyt tämä kirja on luettu ja sitä seuraa vääjäämätön arvostelu koko maailman riemuksi. No ainakin omaksi riemukseni. Olen kyllä ihan varma, että te kaikki odotatte koko ajan jännityksellä jokaista arvosteluani ja jos keräisin nimiluetteloa sen puolesta, että minulle on ehdottomasti saatava lisää lukemisaikaa, niin jokainen teistä allekirjoittaisi sen hetkeäkään empimättä. Tunnustakaa pois vaan... Rakastatte arvosteluitani tai vähintäänkin ainakin luette niitä mieliksenne. No narsismi sikseen tältä päivältä ja arvostelun pariin.   Tämä Lehtisen uusi kirja oli vihdoinkin kaikin puolin oikein hyvä kirja Lehtiseltä. Todellakin sitä parempaa tuotantoa. Siitä löytyy kaikki Lehtisen tuotannolle ominaiset asiat. Siinä on juuri sopivasti romantiikkaa, joka ei ollut ällön siirappista ja myöskin seksiä oli tarinassa juuri sopiva määrä eikä se ollut joillekin Lehtisen huonoimmille kirjoille ominaisen inhon tunnetta aiheuttavaa vaan hyvään tarinaan sopivaa ja hyvällä maulla kirjoitettua. Ja tarinan romantiikka ja seksi ei myöskään ollut liian suuressa osassa tarinaa vaan se oli hyvin aikuismaista ja oikein järkevää ja tästä minä pidin erityisesti koska olen suurimmaksi osaksi hyvin järkevä ihminen.   Mikä tarkoittaa siis, että olen suurimmaksi osaksi täysi robotti, joka ei ymmärrä eikä osaa ilmaista tunteita juuri mitenkään vaan tukeutuu aina kylmään järkeen koska sitä tämä robotti pystyy ymmärtämään ja käsittämään paljon paremmin kuin yleensä aina niin hankalia tunteita. Mutta huomatkaa, minä olen onnellinen tällaisena järkevänä robottina ja olisin täysin tyytyväinen jos en tuntisi koskaan yhtään mitään vaan olisin aina ihanan rauhallinen ja tyyni.   Pääni sisällä vallitsisi todellakin ihana paratiisi jos en tuntisi koskaan mitään. Mutta kun puhuin tästä asiasta terapeuteilleni ja siitä haaveestani miten haluaisin olla täysin tunteeton, niin he sanoivat suorin sanoin, että jos olisin tunteeton ihminen niin olisin spykopaatti ja se on kuulemma paha paha asia. Ja tämä on minusta niin väärin. Miksi ei ole olemassa positiivista sanaa sellaiselle ihmiselle joka ei tunne mitään mutta on silti hyvä ihminen?   Mutta jatketaanpa kirjan arvostelua. Toinen Lehtisen tuotanolle ominainen asia tarinassa oli se, että siinä oli minulle paljon uutta tietoa ja oikein hyvä ja selvä kuvaus jostakin ammatista, tässä tapauksessa apteekkarin ammatista. Minä pidän tästäkin syystä niin kovasti Lehtisen paremmista kirjoista, siksi koska hän kertoo aina minulle tarinansa kautta uutta tietoa jostain ammatista josta muuten en ehkä saisi koskaan mitään tietoa. Ja kaikki tieto on aina hyvästä.   Ainoa asia mistä löydän hieman moittimisen aihetta tästä Lehtisen uudesta kirjasta on se, että se oli ehkä hivenen liian rauhallinen. Toisaalta pidin kovasti tarinan rauhallisuudesta. Jotenkin oli niin ihanan levollinen olo kun luki rauhallista, mutta samalla mielenkiintoista tarinaa, mutta toisaalta sitten olisin ehkä kuitenkin kaivannut vähän enemmän jännitystä tarinaan. Mutta kaiken kaikkiaan tarinaa oli mukavaa lukea, se oli sujuvasti ja hyvällä kielellä kirjoitettu kuten Lehtisellä aina. Ja paikoitellen se oli oikein hauskakin. Kirjan parissa rentoutui oikein mukavasti ja arkihuolet katosivat hetkeksi sen parissa kuten hyvän kirjan kanssa aina pitääkin.   Annan seuraavaksi kaksi hyvää esimerkkiä tästä kirjasta Lehtisen parhaille tarinoille niin ominaisen ihanasta ja oikeasti hauskasta huumorista jota todella rakastan ja joka on yksi iso syy siihen, miksi luen kaiken mitä Lehtinen ikinä vain keksiikään kirjoittaa.   [spoiler]Tämän lauseen muistan kokonaisuudessaan ja mielestäni se on oiva esimerkki Lehtisen huumorista ja se menee näin: ”Mitä tässä vetistelemään, kukin kuukahti vuorollaan.” Toista lausetta en enää muista kovin tarkkaan enkä jaksanut ruveta varta vasten etsimään sitä kirjasta eli käydä koko kirjaa uudestaan läpi sivu sivulta tämän lauseen vuoksi, mutta tämä on myöskin hyvä esimerkki Lehtisen loistavasta ja nokkelasta sanataituruudesta ja lauseen ajatus on suurin piirtein tämä: ”...Josta hän ei hevillä luopuisi. Eikä varmaan rokilla eikä popillakaan.”[/spoiler]   Annan tälle kirjalle omalla asteikollani jossa 10 pistettä on paras, 8 pistettä mikä on todella hyvä saavutus. Tarinan ääni, sielu ja henki oli tosiaankin hyvin rauhallinen, hyvin aikuismainen ja mielikseen kuunneltavaa.   Tämä kirja on ilmestynyt tänä vuonna ja nyt aion hieman miettiä omalta kohdaltani tätä kulunutta vuotta. Vuosi on tosiaan ollut aika raskas monesta eri syystä, mutta nyt alkaa helpottaa. Pimeän pimeän tunnelin päässä joka on ollut tämä vuosi, loistaa vihdoin valoa ja toivoa ja luottamusta paremmasta.   Skitsofreniani on alkanut saada maanisia piirteitä kolmen viimeisen vuoden aikana ja maanisuus on kasvanut koko ajan pikku hiljaa enemmän ja enemmän ja tänä vuonna se on ollut hurjissa mitoissa. Olen myös ollut jonkin asteisessa spykoosissa melkein koko vuoden ja aivoissa on ollut vain kaksi asiaa mitkä ovat pyörineet jatkuvaa surullista kehää ja olen ollut kuin riivattu koko vuoden aivan viime kuukausiin asti.   Toinen asia mikä minua tänä vuonna niin vimmatusti riivasi, päätyi vihdoin syyskuussa tunnetasolla surulliseen ja järkyttävään loppuunsa. Siitä lähtien olen yrittänyt toipua tästä saamastani shokista ja yritän edelleen ja uskon kyllä, että pääsen ajan kanssa asian yli kunnolla. En vain osaa sanoa kauanko siihen vielä menee, mutta yritän kyllä kovasti.   Mutta sitten toinen asia, joka minua kovasti pelotti ja huoletti ja riivasi tänä vuonna, sai nyt tällä viikolla todella onnellisen lopun. Asia selvisi kunnolla eikä käynytkään yhtään pahasti kuten niin vainoharhaisesti ja suuresti välillä pelkäsin tänä vuonna. En voisi olla onnellisempi ja helpottuneempi tämän asian suhteen ja siitä miten hyvin siinä lopulta kävi. Tämän asian tiimoilta selvisi myös eräs minua tosi kauan vaivannut ja häirinnyt seikka josta en olisi edes osannut toivoakaan miten hyvin siinäkin sitten kävi.   Tänä vuonna olen ruvennut myös miettimään sairauttani paljon tarkemmin. Minun on ollut tosi vaikea hyväksyä skitsofrenia -sairautta itsessäni monenkin asian vuoksi. Suurin syy siihen ja tätä pohdin terapiassa varmaan vielä paljon, on se, että haluan olla niin kovasti ”normaali” ja terve, kuten kaikki muutkin, että minut hyväksyttäisiin joukkoon. Ja tämä tunne juontaa juurensa terapian mukaan suoraan onnettomaan nuoruuteeni jolloin minulla ei ollut yhtään ystävää eikä minua ikinä hyväksytty mukaan mihinkään.   Mutta ammatti-ihmisten mukaan skitsofreniasta ei ”parannuta.” Kun se kerran tulee, niin se on loppuelämän asia mikä pitää hyväksyä ja nyt olen vihdoin ruvennut hyväksymään sen. Ehkä asiat muuttuvat helpommiksi kestää nyt. Skitsofrenia kulkee hyvissä ja huonoissa jaksoissa. Ja minulla on ollut koko sairauden ajan aina pidempiä hyviä jaksoja kuin niitä huonoja. Hyvää on ollut enemmän kuin huonoa. Minulla meni nyt ennen viime syksyä, jolloin tämä nykyinen huono jaksoni alkoi ja joka nyt vihdoin viimein näyttäisi kääntyvän parempaan jaksoon taas, monta sitä edellistä vuotta todella hyvin. Tämän sairauden kanssa pitää todella muistaa hyvät ja positiiviset asiat, että sen kanssa selviää ne vaikeat jaksotkin.   Olen tänä vuonna pohtinut paljon sairauteeni liittyviä ääniäni ja sivupersooniani ja terapiassa selvisi, että ne ovat oikeasti lievempää ja hieman oudompaa muotoa. Päässäni tapahtuvat asiat eivät ole enää aivan pelkästään ääniä, mutta eivät myöskään täysin kokonaan sivupersooniakaan vaan jotain siltä väliltä ja tämä sairauden tarkasti määrittelemätön välitila on hieman hämmentävää minulle. Ja tätä selvittelen edelleen itselleni sekä terapiassa että hoitavan lääkärini kanssa. Ja tähänkin menee varmaan vielä paljon aikaa. Yritän siis olla kärsivällinen monen asian suhteen.   Olen tosiaan aloittanut terapian elokuussa ja se sujuu mielestäni oikein hyvin ja täyttää kyllä tarkoituksensa ja auttaa hyvin omalta osaltaan henkistä tilaani. Terapia on jo nyt auttanut monessa vaikeassa asiassa ja uskon vilpittömästi, että ajan kanssa saan kaiken mahdollisen selvitettyä itselleni ja kaikkiin ongelmiini löytyy vielä kunnollinen ja toimiva ratkaisu sekä terapian että oikean lääkityksen avulla. Olen hyvin luottavainen monen asian suhteen hyvin pitkän vaikean ajan jälkeen vaikka oikea hoito sairauteeni on vasta alkanut. Valoa tunnelin päässä. Kyllä minut vielä kuntoon saadaan, kuten eräs rakas ystäväni niin kiltisti minulle sanoi.   Ja nyt seuraa taas aivan uusi kohta arvosteluihini. Olen päättänyt miettiä vielä erikseen juuri sitä päivää jona kirjoitan arvosteluni eli mitä juuri tänään on tapahtunut. Olen tänään miettinyt todella huonoja elämäntapojani joita aion ensi viikosta lähtien ruveta rukkaamaan paremmiksi ja sitten olen miettinyt ajan käyttöä. Aion myöskin heti ensi viikolla ruveta suunnittelemaan ajan käyttöä paremmin niin, että ehtisin tehdä sekä kaiken mitä pitää ja että myös mitä haluan tehdä. Tänään on satanut koko päivän lunta täällä ja ulkona on aika monen eri harmaan sävyistä. Ei masentavan harmaan vaan rauhallisen tyynen harmaan. Tänään oli oikein hyvä päivä.   Ja nyt sitten kirjan kanteen. Aivan loistava kansikuva. Niin ihanan sopusointuinen ja harmoninen kaikin puolin. Väreiltään oivallinen ja yksinkertainen ja kaunis kansi. Jotenkin taivaallisen oloinen kansikuva. Oikein hyvä.   Ja vielä viimeiseksi arvosteluun henkilökohtainen tervehdykseni Lehtiselle. Niin sitä pitää, jatka edelleen samaa kunnollista rataa ja miettisin ehkä vielä sitä jännitystä tarinoihin hieman lisää niin sitten on kaikki kunnossa tarinoiden osalta. Olet todellakin parhaimmillasi oman lajisi mestari.