Aleksi Peura

[article]485[/article]

Nimimerkistäni varmasti jo selviää kuka olen. En yritä puolustella teostani enkä - auta armias! - yritä hyökätä kriitikkoja kohtaan, mutta voisin hieman yrittää perustella joitakin ratkaisuja ynnä muuta Laulavaan ääneen liittyvää. Sekä, tietenkin, vastailla, jos Teillä, arvon risinglaiset, on kysyttävää tai kommentoitavaa.   Ensimmäinen asia: Laulavan äänen avoin loppu on monen mielestä huono ratkaisu. Kyllä ja ei. Alunperin, vielä kaksi kuukautta ennen painoon menemistä, tarinalle oli selkeä loppu, jossa kaikki (ainakin monet) juonilangat punoutuvat yhteen ja kaikkiin (tai ainakin moniin) kysymyksiin vastataan. Loppu oli kuitenkin myös ongelmallinen, sillä se rikkoi tarinan perus-pohjajännitettä (onko Newcomen hullu vai ei). Kustantamon ehdotuksesta koko loppu poistettiin - noin 10 - 15 tuhatta sanaa - ja loppu jätettiin avoimeksi. Kustantamon mielestä ratkaisu oli parempi ja olen samaa mieltä. Se, kuitenkin, mistä en ole niin innoissani, on oma laiskuuteni, sillä en yksinkertaisesti seitsemän eri version jälkeen jaksanut muokata koko teosta alusta loppuun, jotta irtonaiset juonilangat saisivat joitakin vastauksia. Olin jo kovassa vauhdissa aivan toisen käsikirjoituksen parissa enkä saanut aikaiseksi sen suurempia muutoksia - vain uusi loppukohtaus (ei epilogi) koki muutoksia.   Tästä minua siis saa syyttää aivan huolella ja hyväksyn kaiken loppuun liittyvän kritiikin. Olen kuitenkin tyytyväinen ratkaisuun, sillä nyt teoksen tärkein pohjavire jäi avoimeksi, mikä on pelottavampaa ja kiinnostavampaa niin kuin lovecraftmainen alkuperäinen lopetus.   Toiseksi: en itsekkään pitänyt Nelson & Eva -tarinasta, mutta havahduin kaksikon osion typeryyteen vasta pitkällä kirjoitusprosessissa - olisi tarkoittanut sitä, että koko teos (lähes, ainakin) olisi pitänyt kirjoittaa puhtaaksi. Nelsonin ja Evan kohtaukset kokivat suuria muutoksia alkuperäisestä muodostaan aina aivan viimeisiin versioihin ja paranivat huomattavasti siinä, mutta ymmärrän kyllä mistä antipatia alajuonesta tulee. Koko romanssi-härvellyksen olisi voinut jättää väliin tai kirjoittaa paremmin, mutta se olisi tarkoittanut niin suurta uudelleen kirjoittamista, että minä - tai kustantamo, mainittakoon se - en ollut sen kannalla. Sen sijaan kohtauksia hiottiin ja hinkattiin.   Mielestäni Laulavan äänen kronologia on edelleen mielenkiintoinen - tapa, jolla se hyppii ajasta toiseen toimii. Tästä(kin) voi ja sopiikin olla erimieltä.   Kolmanneksi: yliluonnollisuutta tarinassa voi pitää joko hyvänä tai huonona lisänä - molemmat kannat ovat hyväksyttäviä ja yhtä oikeita. Itse olen aina pitänyt yliluonnollisen ujuttamisesta tarinaan ja "mystisyydestä" (eli että sitä ei selitetä liikaa, saati tieteellisesti, vaan jätetään lukijalle punnittavaksi). Toiset pitävät, toiset eivät - niin yksinkertaista se on.   Neljänneksi: Laulava ääni on kolmas koskaan loppuun kirjoittamani pidempi teksti. Se näkyy, valitettavasti. En puolustele, sanon vain, että asia on näin. Yliyrittämistä, hiomattomuutta ja logiikkaongelmia - korjautuvat toivottavasti ajan kanssa. Lisäksi myönnän sen, että dekkari-johteinen genre ei ollut omani, en tunne sitä riittävän hyvin, jotta voisin kirjoittaa pätevää tekstiä... rakkausdraamasta puhumattakaan! Toivon kuitenkin, että seuraavat tuotokseni ovat parempia, jos ne koskaan kauppojen hyllyille yltävät.   Nyt, pommittakaa, kysykää ja haukkukaa! Tahtoo kuulla lisää (aina lisää!) lukijapalautetta! :wink:

Notta näin!   No, minä olen se joka kirjasi arvosteli Risingille, joten kirja tosiaan on tullut luettua. Siitä nyt on sen verran kauan, että en muista kaikkea niin kirkkaasti eikä minulla ole mitään mistä luntata. Yritetään nyt kuitenkin:   Genre aiheutti suuren ongelman. Alku on selvää dekkaria ja kuten arvostelussa sanoin, mysteeri on mielenkiintoinen. Siltä se vaikutti kun seinät olivat täynnä kuolinilmoituksia. Ajattelin, että tässä on mielenkiintoinen sekopää, miksi kukaan niitä keräisi? Mutta sitten alkoivat epäilyt, jotka olivat itseasiassa täysin häkellyttävät, että hän olisikin näiden murhien takana. No voi pojat.   Tästä kelataan vielä hyvää matkaa eteenpäin ja vielä ollaan dekkarin puolella. Kunnes. Sitten. Lovecraft, taikuus ja hirviöt out of nowhere. Kun lukija luulee lukevansa realistista teosta ja yhtäkkiä löytääkin itsensä jostain yliluonnollisesta tuntuu tietyssä mielin jopa huijaamiselta. (Samaa tunsin Sinister elokuvassa, olin aivan varma että murhaaja oli ihminen. Loppu olikin täyttä kuraa.) Tästä pitäisi olla jo alkuun selviä vihjeitä joita ei välttämättä tarvitse heti ymmärtää, mutta lopuksi tajuaa että yliluonnollisuus oli täysin looginen tie ratkaisuun. Minä en koskaan päässyt yli siitä, ettei yliluonnollisuus tuntunut yksinkertaisesti sopivan kirjaan.   Toinen juttu oli tämä tahaton (oletan sen olleen tahatonta) huumori. Nämä vertaukset, Tasmanian tuholainen, Thorin vasara, kuin geigermittari Fukushimassa ja niin edelleen. Se, että hahmot tosiaan menevät makaamaan sikiöasentoon ja itkevät siinä. Samalla tavalla kuin yliluonnollisuus, ne eivät vain tuntuneet sopivan tarinaan, eikä tarinasi vaikuttanut minulle komedialta, ja silti nauroin näille kun ne tulivat, toisinaan jopa hyvin vakavan kohtauksen aikana.   Kirjoitin myös, että ymmärsin mitä tapahtuu, mutten siltikään miksi. Miksi yhtäkkiä Nelson ja Eva olivat kuhertelevia oli yksi mitä mietin. Toisinaan asiat tapahtuivat vain yhdessä hetkessä ja lukija jää viereen kylmäksi ja miettii hetken, mitä minä missasin. Muitakin hölmöjä "virheitä" oli, kuten se, että eikö poliisit todenneet etteivät Newcomenin päiväkirjoissa ole mitään sisältöä ja ne on turha käydä läpi. Sitten Nelson katsoo ja ekassa hän tunnustaa kaiken. Oho. (Toivottavasti se meni jotenkin noin.)   Kirjassasi oli hyviä hetkiä, varsinkin Newcomenin ensimmäiset merkinnät olivat mielenkiintoisia, mutta muuten teos tosiaan oli hyvin epätasainen. Olet näköjään itsekin tehnyt samanlaisia havaintoja ja tiedät missä on menty metsään ja missä onnistuttu. Tämä, kuten alkuperäinen arvostelunikin osittain, on kriittistä palautetta. On hienoa, että olet saanut kirjan aikaan ja julkaistua sen (itse olen vielä kaukana jäljessä sinusta tässä). Paljon on vain vielä hiottavaa.   Sanoit että sinulla oli kiire kirjoittaessa etkä ehtinyt hioa kirjaa. Silloin suosittelisin, että älä välttämättä lähetä kirjaasi kustantamolle ennen kuin tunnet sen oikeasti olevan valmis. Anna sen hetki hautua ja yritä saada joku toinen lukemaan. Ulkopuolinen mielipide auttaa hyvin paljon.   Joka tapauksessa onnea vielä kustannetun kirjan johdosta! Itse yritän tässä perslihaksiani uuvuttaa jotta itsekin pääsisin sinne. Toivottavasti tästä oli jotain apua ja selkeytti.

[quote="VMN" post=2897] Toinen juttu oli tämä tahaton (oletan sen olleen tahatonta) huumori. Nämä vertaukset, Tasmanian tuholainen, Thorin vasara, kuin geigermittari Fukushimassa ja niin edelleen. Se, että hahmot tosiaan menevät makaamaan sikiöasentoon ja itkevät siinä. Samalla tavalla kuin yliluonnollisuus, ne eivät vain tuntuneet sopivan tarinaan, eikä tarinasi vaikuttanut minulle komedialta, ja silti nauroin näille kun ne tulivat, toisinaan jopa hyvin vakavan kohtauksen aikana.   ...   Sanoit että sinulla oli kiire kirjoittaessa etkä ehtinyt hioa kirjaa. Silloin suosittelisin, että älä välttämättä lähetä kirjaasi kustantamolle ennen kuin tunnet sen oikeasti olevan valmis. Anna sen hetki hautua ja yritä saada joku toinen lukemaan. Ulkopuolinen mielipide auttaa hyvin paljon. [/quote]   Näihin kahteen voisin vastata vielä sen verran, että nuo vertauskuvat - geigermittari Fukushimassa etenkin - [i]on[/i] kirjoitettu pilke silmäkulmassa. Toisaalta siellä on varmasti paljon tahatonta komiikkaa, joka eittämättä hävettävät näin jälkikäteen, mutta ei niihin sanavalintoihin kukaan esilukijoista tai kustantamon puolesta kiinnittänyt huomiota, joten oletin niiden olevan ok ja sopivan tyyliin. Ehkä ne pilke-silmäkulmassa -ilmaukset ovat osaltani huonosti sidotut kontekstiin - which makes sense - ja eivät täten tunnu luonnollisilta, mutta ei koko kirja ole pelkkää synkistelyä ja ahdistusta, vaan aina välillä (tarkoituksellisesti) yritän keventää tunnelmaa.   Luetutin aikanaan Laulavaa ääntä noin tusinalla ystävällä ja kaverilla, joista lähes kaikki antoivat hyvää ja/tai erinomaista (siis: kritiikkiä ja päteviä korjausehdotuksia) palautetta. Kun kässäri sitten meni läpi puoli vuotta lähettämisen jälkeen, olin jo siirtynyt itse muiden projektien pariin, olettaen Laulavan äänen jäänen pöytälaatikkoromaaniksi. Siinä vaiheessa oli hankala innostua ja motivoitua korjaamaan - jo silloin - vanhalta tuntuvaa tekstiä. Kävin loppu-kesän ja syksyn aikana koko teoksen läpi kannesta kanteen useita kertoja ja lisäksi muokkasin yksittäisiä kohtauksia kustantamon ehdotusten mukaisesti.   Totta kai nämä ovat tekosyitä, sillä olin vain liian laiska korjaamaan ja muokkaamaan. Olisi pitänyt tehdä sitä, olisi pitänyt muuttaa tätä - jälkikäteen on helpompi nähdä virheet. Todellisuudessa olin niin äimistynyt koko kustannussopimuksesta ja -prosessista, että... No, selitän vain :P Elämä on prosessi, jonka aikana oppii paljon pieniä ja suuria asioita, joten Laulavan äänen kanssa käydystä tiestä oppineena aion kyllä viedä tulevat tekstit loppuun ennen lähettämistä.   Toisaalta "loppuun viemisessä" on vaaranpaikka, johon moni varmasti sortuu: loputon hiominen. Joskus on vain osattava päästää irti, annettava olla ja siirryttävä eteenpäin. Ensimmäinen teos harvoin on se mestariteos, ja itse olen ainakin kokenut vapauttavana kun voi päästää irti yhdestä tarinasta ja siirtyä toiseen, edes väliaikaisesti. Mutta, kuten olen todistanut, toinen ääripääkään ei ole hyvä tai edes parempi, vaan pitäisi osata kulkea sitä kultaista keskitietä, jälleen kerran.

Tottahan tuo on mitä sanoit teoksen hiomisesta. Sitä on välillä vaikea tietää missä kohti alkaa kiilottaa jo liikaa ja missä kohti se on oikeasti vielä tarpeellista. Itse sorrun välillä ensimmäiseen. Millään ei haluaisi päättää teosta ja kokoajan pitää palata aikaisempaan korjaamaan. Pitäisi vain jatkaa matkaa ja sitten lopussa korjata kun on oikeasti kokonainen teos. Tämäkin mitä nyt kirjoitan on sitä, että sahaan edes takaisin hiomaan aiempaa ja sitten vähän etenen kunnes palaan taas takaisin. Ja jos on ollut tauko, niin katsotaan nyt alusta lähtien mitä on tullut tehtyä. Joo, ei näin.   Laiskuus on kanssa huono ystävä toisinaan. Itsellä se iskee myös usein, varsinkin kun pitää käydä tekstiä läpi. En jaksa lukea ajatuksella koska uskon jo tietäväni siitä kaiken, ja se voi haitata paljonkin.   Hyvä tietää että huumori oli sentään tahallista, se on helpompi korjata kun tiedät mistä on kyse. Tuo liioittelu on myös sellainen johon kannattaa vähän keskittyä.   Mutta hyviä kirjoittelemisia jatkossakin! Toivottavasti tässä puheessani on ollut jotain uutta (ja järkeä) mikä auttaisi tulevissa teksteissäsi!

[quote="VMN" post=2971] Tämäkin mitä nyt kirjoitan on sitä, että sahaan edes takaisin hiomaan aiempaa ja sitten vähän etenen kunnes palaan taas takaisin. Ja jos on ollut tauko, niin katsotaan nyt alusta lähtien mitä on tullut tehtyä. Joo, ei näin.[/quote] Tämä on vähän offtopic, mutta ei kai toisaalta esikoista voi liikaa hioa? Jos haluaa ottaa kaiken tilaisuudesta irti.. jos toista ei saakaan. Massatuottaa ehtii kun on kehäraakki, eikö :P Esim. Rothfuss kirjoitti esikoista 9 vuotta ja bestsellerhän siitä paukahti.

No nyt tämä menee jo ihan off-topiciksi, toivottavasti aloittaja ei pahastu, (tai modet tekevät erikseen topicin aiheesta, Koska teos on valmis tjsp.) mutta vastausta:   Totta. Rothfussin kanssa tämä toimi. Vielä en ole ehtinyt herran kirjaa lukea, mutta paljon on kehuttu ja hänethän nostettiin heti yhdeksi suurista fantasiakirjailijoista. Paremmin ei voisi esikoiselta toivoa. Toisaalta siinä on juuri se, että hän on tehnyt yhdeksän vuotta esikoistaan. Se on muuten ihan hiton pitkä aika, katsoi sitä miltä kannalta tahansa. En usko että moni pystyisi ja jaksaisi tehdä tätä.   Tämä on kuitenkin vain yksi tapaus ja siinä on se idea: esikoisteos kannattaa hioa täydellisyyteen ennen julkaisua. Sillä voi lyödä itsensä heti läpi. Ei ehkä yhdeksään vuotta, mutta muutama vuosi ei sitten tunnu missään, tee töitä.   Mitä itse hain sillä, että ei loputtomiin hio samaa tekstiä, on että sinun on kuitenkin opittava kirjoittamaan, ei osattava tehdä vain tämä yksi tarina kunnolla. Mielestäni ei pitäisi jäädä junnaamaan sen yhden tekstin kanssa, vaan oppia se prosessi jossa kirjoitat kirjan alusta loppuun ja harjoitella sitä.   Esimerkkinä Brandon Sanderson (joka avatarisikin on). Rothfuss on kirjoittanut esikoisen ja hänestä tuli heti kuuluisa. Hän on sen jälkeen kirjoittanut yhden kirjan. Brandon taas ei heti kirjoittanut bestselleriä, mutta esikoisensa jälkeen hän on kirjoittanut mitä, yli tusinan muita kirjoja, joista uusimmat ovat olleet bestsellereitä. Hän on oppinut ja hionut taitoaan kirjoittamisessa eri tarinoita, Rothfussilla on yhä trilogiansa kesken, ja varmasti hieno trilogia on, mutta ymmärtänette. Herrat ovat hieman eri tilanteessa.   Tietenkin pitää ottaa huomioon miten armoton tämäkin ala on. Jos ekalla kerralla tekee "vain" kohtalaisen teoksen, niin se voi jäädä muistiin ja sen jälkeen voi olla vaikea nousta jaloilleen. Varsinkin kun otetaan huomioon, että esikoiskirjailija saa aina enemmän huomiota. Kun kirjoitat toisen, nyt paremman, huomioidaanko sitä enää sitten ollenkaan?   Hyviä teoksia pitäisi aina tehdä, mutta raja johonkin on vedettävä. Raakileita on turha päästä luontoon muiden katsottavaksi, mutta on hyvä oppia kirjoittamista. Uskon, että opit enemmän kun kirjoitat sen kaksi-kolme tai vieläkin useampia kirjoja, ja julkaiset sitten sen vaikka viidennen kirjasi, kuin että käytät sen saman ajan yhden kirjan kanssa. Näin itse näkisin asian. Opit siinä koko kirjan isona projektina. Miten aloittaa kirja, selvitä tukalasta keskiosasta ja miten kirjoittaa se tyydyttävä loppu. Jossain kohti siitä rakkaasta suosikkiteoksesta on hyvä päästä irti ja koettaa toisen idean kanssa, ja miksei vaikka sitten palata sen pariin kun on enemmän kokemusta?   Puolensa ja puolensa. Toivottavasti sait ideastani kiinni (:   EDIT. Kirjoitin tästä Kirjoittamisaiheseen blogiini, Kirjailijan kellarissa, jutun, [url=http://kirjailijankellarissa.blogspot.fi/2014/01/kirjoittamisesta-koska-tarina-on-valmis.html]"Koska teksti on valmis"[/url].

Luin [i]Laulava ääni olkapäälläni[/i] joku aika sitten. Heti alkuun (ennen kuin alan arvosteluosuuden, jossa useimmiten hairahdun kritisoimaan ja unohdan mainita niistä hyvistä jutuista) on sanottava, että pidin tarinasta. En nyt aivan ahmaissut tätä, mutta ei tullut mieleenkään jättää kesken. Pidin tosi paljon siitä fiiliksestä, joka minulle tuli kirjaa lukiessa. Sitä on hiukan hankala selittää, että millainen tunne se oli... Myös kirjan synkkyys ja tarinan tummanpuhuvuus olivat sen suuria vahvuuksia.   Alkuasetelma oli mielenkiintoinen, mutta ei heti ottanut mukaansa. Nelson O’Connor tuntui etäiseltä ja tylsältä hahmolta, mutta hitusen hänkin sai syvyyttä tarinan edetessä. Eva puolestaan oli minulle se turhin henkilö, en ihan nähnyt hänen funktiotaan juonessa. Romantiikka (niin kuin aikaisemmin on mainittu) oli minusta turha lisä, tarina olisi ollut eheämmän oloinen ilman sitä. Nyt koko rakkausjuttu tuntui todella päälleliimatulta ja Evan tunteenpurkaukset aiheuttivat lähinnä myötähäpeää. Olisin ehkä pitänyt enemmän sitä ratkaisusta, että Isack Newcomen olisi ollut kirjan päätähti ja Nelson vain sivuosassa, vain asiaa tutkivana etsivänä ilman sitä suurempaa roolia.     [quote=Peuranpuolikas]Itse olen aina pitänyt yliluonnollisen ujuttamisesta tarinaan ja "mystisyydestä" (eli että sitä ei selitetä liikaa, saati tieteellisesti, vaan jätetään lukijalle punnittavaksi). [/quote]   Sama. Asioiden auki selittämiselle on paikkansa (kuten ihan "puhtaat" dekkarit), mutta heti kun tarinaan tulee mukaan mystisyyttä ja yliluonnollisuutta, selitettyä voi ja pitää rajoittaa. Turha selittely on muun muassa Stephen Kingin ongelma, ja hän onnistui (mielestäni) pilaamaan [i]Se[/i]-kirjan juurikin turhalla auki selittelyllä.   Jotenkin heti oletinkin kirjan aloittaessani, että vaikka alku onkin dekkarimainen, tarinassa on yliluonnollisuutta mukana. En tiedä kuinka paljon takakansitekstillä oli osuutta asiaan. Joten minulle kirjan ratkaisut eivät sinänsä tulleet yllätyksenä. Jos olisin tarttunut kirjaan kuvitellen lukevani dekkarin, olisin tällöin ehkä pettynyt (olen perinteisten salapoliisiromaanien ystävä). Mutta koska en näin tehnyt, nautin salapoliisitarinan ja yliluonnollisuuden yhdistämisen ideasta. Minulle tuli välillä tarinasta mieleen lovecraftilaisuus, mutta valitettavasti vain harvoin.   Mutta kaikenkaikkiaan ihan mielenkiintoinen juoni, vaikkakaan hahmot eivät ihan vakuuttaneet.

Emelie:   Olet täysin oikeassa: hahmot ovat tylsiä. Isack toimii (minkä tiedostin jo kirjoittaessa), mutta Nelson ja etenkin Eva ovat täytettä - hahmoja sen vuoksi, että tarinaa ei voi kertoa ilman hahmoja. Olen kuullut näiden kahden hahmon ongelmallisuudesta Laulavassa äänessä ja tulen varmasti kuulemaan vieläkin - aina parempaa puoliskoani myöten - ja hyväksyn kritiikin. En suunnitellut hahmoja, en suunnitellut mitään heistä; taisin kirjoittaa muutaman lauseen johonkin nopeasti unohdettuun tekstitiedostoon, mutta en muuta. Sittemmin olen yrittänyt päästä tavastani eroon. Kun kirjoitin uutta projektiani (jonka alku löytyy Leirinuotiolta), suunnittelun päähahmot ja heidän väliset suhteensa tarkemmin, mutta jätin liikkumavaraa. Parempi puoliskoni auttoi tässä huomattavasti ja hänen avullaan - mielestäni - kartoin paremmin karikatyyrimäiset piirteet, jotka ovat aina leimanneet hahmojani.   Mukava että kuitenkin nautit Laulavasta äänestä, vioistaan huolimatta. Toivottavasti seuraavat tekstini - jos niihin tartut tai jos ne ikinä kauppoihin asti eksyvät - miellyttävät (vieläkin) enemmän. :smile:

Kaikille kiinnostuneille tiedoksi, että toinen romaanini 189 julkaistaan syyskuussa. Sen takakansiteksti ja kirjailijaesittelyni ovat luettavissa Scarabe kustannuksen kotisivuilla, linkit alla:   http://www.scarabekustannus.com/189 http://www.scarabekustannus.com/aleksi-peura

189:n julkistamistilaisuus on Myyrmäen kirjastossa 18.9. (tietenkin) klo 18. Tervetuloa paikalle! :smile:   Tapahtuman Facebook-event: https://www.facebook.com/events/1666583200228210/

Aleksi vuoti Twitteriin tiedon kolmannen kirjansa nimestä ja kustantajasta, mutta ei sitten päivittänyt tänne foorumille. :wink:   Tiedoksi muillekin siis [url=https://twitter.com/AleksiPeura/status/656469455581650944]tämä[/url]:   [quote]Kolmas romaanini, Balladi eksyneille, ilmestyy vuonna 2016 Torni kustannuksen kautta. #awesome[/quote]

[quote="Dyn" post=39342]Aleksi vuoti Twitteriin tiedon kolmannen kirjansa nimestä ja kustantajasta, mutta ei sitten päivittänyt tänne foorumille. :wink:   Tiedoksi muillekin siis [url=https://twitter.com/AleksiPeura/status/656469455581650944]tämä[/url]:   [quote]Kolmas romaanini, Balladi eksyneille, ilmestyy vuonna 2016 Torni kustannuksen kautta. #awesome[/quote][/quote]   Ah, kaikkea ei voi muistaa! Tyylilajiltaan Balladi eksyneille on pseudohistoriallista fantasiaa, joten aiempien kirjojen tyyliin tulee väkisinkin pesäeroa.

http://unipressglobal.com/fi/torni-kaunokirjallisuus/420-balladi-eksyneille-9789515795021.html   Balladi eksyneille -kirjan esittelyteksti ja kansiluonnos luettavissa ja nähtävissä. Epäilen, että kirja on hitusen sataa sivua pidempi, tosin...

Perustin itselleni kirjailijasivun Facebookiin. Käykää tykkäilemässä, jos siltä tuntuu!:smile:   https://www.facebook.com/aleksi.peura.189/

Balladi eksyneille myöhästyy. Kirja ilmestyy toivottavasti viimeistään toukokuun aikana, mutta allekirjoittaneesta riippumattomista syistä esimerkiksi Risingin tietokantaan merkattu 15.4. ei pidä paikkaansa.

Balladi eksyneille ei ole vieläkään ilmestynyt. Pahoittelisin asiaa, jos pystyisin siihen millään muotoa vaikuttamaan.

Huonoja uutisia, aina vain huonoja uutisia, it seems: Balladi eksyneille ei ilmesty ollenkaan. Kustannussopimus on purettu tänään. (Asia, mitä en koskaan arvannut joutuvani kohtaamaan.) Tiedot Risingin tietokannasta voi ottaa alas.

Kannattaako kokeilla toista kustantamoa? Vai onko Sinulla tietyn kustantajan kanssa sopimus, joka estää tarjoamasta käsikirjoituksia muualle, ja sopimus tämän tietyn kustantajan kanssa tästä tietystä teoksesta on nyt purettu? Olen ymmärtänyt, että kirjan muokkaamisen sellaiseksi, jollaisena sitä voi tarjota kustantajalle, on jo työläs prosessi.

[quote="Piru Naiseksi" post=48853]Kannattaako kokeilla toista kustantamoa? Vai onko Sinulla tietyn kustantajan kanssa sopimus, joka estää tarjoamasta käsikirjoituksia muualle, ja sopimus tämän tietyn kustantajan kanssa tästä tietystä teoksesta on nyt purettu? Olen ymmärtänyt, että kirjan muokkaamisen sellaiseksi, jollaisena sitä voi tarjota kustantajalle, on jo työläs prosessi.[/quote]   Kyseinen kässäri on jo hiukan vanhempi, mutta tarjoan sitä vielä yhdelle kustantamolle, jonka kanssa olen aiemmin tehnyt yhteistyötä. Kustannussoppari on tosiaan Tornin kanssa purettu, joten oikeudet kässäriin ovat palautuneet täysin minulle. Jos toinen kustantamo kiinnostuu kässäristä, mm. nimi tulee muuttumaan, ettei voi katsoa, että Torni on markkinoinut Balladia. Mitään rajoittavaa sopparia minulla ei tällä hetkellä ole.

Ai niin, Risingshadow! Olen about kaikkialla mainostanut uutta kirjaani, mutta on tainnut unohtua tänne kirjoittaa siitä. Eniveis, esikoistietokirjani [i]Jumalan viholliset: Eurooopan noitavainojen historiaa[/i] on ilmestynyt Like Kustannuksen kautta tammikuussa 2018. Infoa linkin takaa: http://like.fi/kirjat/jumalan-viholliset/

Minä tuota juuri viime viikolla pyöritin kädessäni ja tuumin, että olisi varmasti mielenkiintoinen kirja! Vielä en voinut ostaa...

Ja meillä Keski-Pohjanmaalla Kannuksen kirjastossa se oli juuri uutuustietokirjojen esittelynosto. Ei ole vielä tosin lähtenyt lainaan :) Nyt kun oot kätevästä täällä taas tavoitettavissa niin piti kysymäni, että millainen sun kirjan ja Marko Nenosten tietokirjojen suhde on, eli oletko käyttänyt niitäkin lähteinä vai mennyt alkuperäislähteille?

[quote="Iivari" post=56178]Nyt kun oot kätevästä täällä taas tavoitettavissa niin piti kysymäni, että millainen sun kirjan ja Marko Nenosten tietokirjojen suhde on, eli oletko käyttänyt niitäkin lähteinä vai mennyt alkuperäislähteille?[/quote]   Nenosen kirjaparia olen käyttänyt lähteenä, kyllä, mutta mennyt myös alkuperäislähteille. Graduni käsitteli Englannin noituususkomuksia, ja tähän kytkeytyvää alkuperäismatskua oli luontevaa käyttää. Lisäksi luin tai ainakin selailin mm. Salemin vainon pöytäkirjoja, [i]Malleus Maleficarumia[/i] ja hieman-sieltä-täältä-mentaliteetillä yleisemmin. Päälähteet ovat kuitenkin aiempi tieto- ja tutkimuskirjallisuus aiheesta, Nenosen teospari [i]Noitavainot Euroopassa[/i] siinä joukossa.   Tyyli lienee isoin erottava tekijä, koska uskon/toivon olevani kepeämpi ja humoristisempi. Lisäksi, olen 99 % varma, että Nenonen tai kukaan muukaan aiempi noitavainoista kirjoittanut raapustelija ei ole maininnut Penn Jilletteä, Ronnie James Dioa, H.P. Lovecraftia sekä, tietenkin, Lemmyä.