Minkä levyn ostit viimeksi?

Nimenomaan. Ei unohdu Quorthon koskaan. Ollut jo jotain 15 vuotta yksi tärkeimpiä bändejä mulle, siitä lähtien kun Blood On Ice -levyn ostin. Kuulin vähän juttua, että Quorthon oli suunnitellut Nordlandeista neliosaisen kokonaisuuden, mutta sitten tuli kutsu Valhallaan. Tosin vaikea kuvitella uralle sopivampaa päätöstä kuin biisi The Wheel of Sun.

The Cure - Wild Mood Swings Killing Joke - Brighter Than a Thousand Suns Helloween - Better Than Raw   Tämmöiset tipahti postilooraan tänään. The Curen alkupään tuotanto on ENIMMÄKSEEN tuttua. Jos tämä levy ottaa paikkansa siellä Pornographyn, Seventeen Secondsin ja muiden joukossa, niin saa olla aika hemmetin kova levy.   Killing Joke pyörii justiinsa. Aika lähellä tämä on Night Timea noin tyylillisesti, mikä on henkilökohtaisesti tosi hyvä juttu. Ehkä nimistä voi päätellä, että Night Time on fiilikseltään enemmän yöpuolen kamaa, kun taas Brighter... on huomattavasti valoisempi levy. Tai näin ainakin tämän kuulijan korvat asian kokevat.   Helloween ei ole muutamaa biisiä lukuun ottamatta yhtään tuttu. Ostin tämän lähinnä siksi, että siitä löytyy biisi I Can, johon tuli jo murkkuikäisenä Metallica/Iron Maiden/Burzum -diggarina rakastuttua. Okei, onhan se vähän ilmeinen hittibiisi, mutta perskeles, että potkii. Eikä mennyt kuin parikytä vuotta levy hommata!

[b]Kataklysm - Serenity in Fire[/b]   [img size=300]http://www.metal-archives.com/images/3/2/3/7/32373.jpg?3339[/img]   Jonnekin yhtyeen tuotannon puoliväliin sijoittuva levy kuulostaa perusvarmalta kuolojyystöltä, jossa on piirteitä sekä alkuaikojen rouheasta että nykypäivän melodisesta tyylistä. Kitarat louhivat jämäkän matalavireisesti, mutta kuitenkin riittävän orgaanisen kuuloisesti ja niitä melodioitakin tiputellaan ihan hyvällä maulla. Välillä meno tuntuu hieman kulmikkaalta ja tervaiselta, mutta varsinaisesti huonoja biisejä ei kuitenkaan ole mukana. Kyseessä on siis varsin tyypillinen Kataklysm-levytys niin hyvässä kuin pahassakin. Enimmäkseen hyvässä kuitenkin.   [b]Torture Killer - I Chose Death[/b]   [img size=300]https://i1.sndcdn.com/artworks-000018446452-a1v1xk-t500x500.jpg[/img]   Kolmen kappaleen ep-levy on nopeasti kuunneltu, mutta sitäkin väkevämpi rautaisannos kunnon death metalia. Jonkinlaisena Six Feet Under-tribuuttina aloittanut yhtye on osoittanut aikoja sitten olevansa enemmän kuin halpa kopio ja sitä mielikuvaa tämäkin mätäinen herkkupala tukee. Oikeastaan kotoinen koplamme on yltänyt jopa parempaan jälkeen kuin esikuvansa viime vuosina. Keskimmäinen biisi Succumb to Dark on Demilich-cover, mutta kuulostaa aidolta Kidutus Tappajalta ja sopii hyvin kahden muun biisin kaveriksi. Ep:n päättävä nimikappale on heittämällä parhaimpia kuulemiani kuolometallikappaleita, biisi saa suorastaan kylmät väreet kulkemaan kehossa. Pahaenteinen aloitus ja hitaasti aina vain pimeämmäksi käyvä tunnelma tekevät biisistä kalmaisen mestariteoksen.   [b]Unleashed - As Yggdrasil Trembles[/b]   [img size=300]http://www.metal-archives.com/images/2/6/3/5/263570.jpg[/img]   Ruotsalaiset veteraanit hallitsevat hommansa pääosin vakaalla varmuudella, mutta tämä levy ei tunnu oikein kolahtavan. Olen kuunnellut sen läpi ehkä kymmenisen kertaa, mutta muodollisesti ja soundillisesti pätevä old school-death metal ei vain tavoita riittävän korkeita kierroksia. Jokunen riffi tarraa mukaansa siellä täällä ja melodiatkin ovat ihan ok-kamaa, mutta kokonaisuutta leimaa silti tasapaksu tylsyys. Tuntuu, että jos keskittyminen herpaantuu hetkeksikään, kappaleet vain liukuvat ohi muistijälkiä jättämättä. Ja jälleen kerran bändi on tehnyt pari biisiä liian pitkän levyn, oppisivatpa viimein tiivistämään perkele. Tylsänharmaa kansikuva korostaa levyn laimeutta entisestään.

Metallica - Hardwired... To Self-Destruct   Ennakkotilauksen pistin menemään, koska biisinäytteet vakuuttivat miehen. Matka marraskuuhun on pitkä. Joku keikkakisakin siellä oli albumin tiimoilta menossa. On vain paniikkihäiriö mennyt sen verran pahaksi, että tuskinpa arvan osuessa kohdalle tulen mihinkään lähtemään. Jo kauppareissutkin aiheuttaa sydämentykytyksiä.   Sitten onkin urakkaa, kun pitää puuttuvat Alice Cooperin ja Motörheadin levyt jostain hankkia. Semmonen pauttiarallaa 30 levyä, arvioisin. Ja lompakko tykkää. Motörheadin Infernon hankin kyllä niistä etunenässä.

[quote="LordStenhammar" post=48420] Motörheadin Infernon hankin kyllä niistä etunenässä.[/quote] Tämä onkin bändin paras 2000-luvulla tekemä levy. Ei häviä yhtään muiden vuosikymmenten tuotoksille.

Joo. Terminal Show on jo semmonen alotusbiisi, että oi ja voi.

Unkarilaisia kansanlauluja ja latinaksi laulettua musaa. Ihan kivoja molemmat ja hyvä kuntoisia. Ei ole paljoa näitä kuunneltu.

Tänään olo juhlapäivä! Ostin 400 LP levyn. Kokoelmani alkaa olemaan laaja :) (tyttöystävä ei niin innoissaan)   Led Zeppelin - Presence hintaa 19.90 €   Samalla tuli Iron Maiden 7" sinkuist ostettua puuttuva Aces High hintaan 9.95 €. Enää viisi jäljellä ja ne kasassa.   Jos löytyy ylimääräsiä LP levyi olen innokas ostamaan. Rock levyt erityisesti

Tuli hetken mielenjohteesta ostettua The Beatles Mono-box.   En tiedä mistä tuo idea tuli mut vaan tuli. Nyt o sit joulua odottaen :)

[b]Amon Amarth - Jomsviking[/b]   [img size=300]http://www.metal-archives.com/images/5/5/6/1/556111.jpg?2602[/img]   Pitkäaikaisen suosikkibändini tuorein albumi ei petä, mutta ei myöskään räjäytä tajuntaa. Melodinen, mutta aggressiivisesti jyräävä death metal on edelleen homman nimi, mutta perinteinen heavy maistuu seassa tälläkin kertaa vahvana. First Kill on erinomainen ja tarttuva pelinavaaja, joka paljastaa melko tarkkaan, millaisista aineista loputkin biisit on rakennettu. Tunnelmallisia, jopa kauniita melodioita viljellään runsaasti, mitä raskaat ja jykevät riffit tasapainottavat tuttuun tyyliin. Levy on Ruotsin viikingeiltä tasaisen varma esitys, joka osuu ja uppoaa, vaikka ei onnistukaan yllättämään.   [b]Torture Killer - Swarm![/b]   [img size=300]http://www.metal-archives.com/images/1/0/5/0/105088.jpg?3302[/img]   Kotoinen kuolometalliryhmä aloitti soittamalla Six Feet Under-covereita ja on luonnollisesti ottanut yhtyeeltä vaikutteita myös omaan tuotantoonsa. Ensimmäinen levy maittoi hyvin ja niin maittaa myös tämä toinen. Voisi sanoa, että tässä on noustu jopa seuraavalle tasolle, sillä Six Feet Under-nokkamies Chris Barnes ääntelee levyllä ihan itse. Yhteistyö jäi tosin vain tähän yhteen levyyn ilman ainuttakaan keikkaa, mutta mitäpä tuosta, kun jälki on vahvaa. Esikuvansa mukaisesti pohja on suhteellisen simppeleissä, mutta tehokkaasti ruhjovissa riffeissä, joissa vanhan koulun death metal haisee tunkkaisen pistävänä. Soundit ovat hieman kuivahkot, mutta korva tottuu niihin onneksi nopeasti.

Mitäs. Ainakin tämmöisiä tullut ostettua lähiaikoina.   Bruce Dickinson: Accident of Birth & The Chemical Wedding Quartz: Fear No Evil Spiritus Mortis: The Year Is One Jethro Tull: Heavy Horses & Stormwatch   Kummatkin Brucet on hemmetin kovia. Jos pitää laittaa samalle viivalle laulajan comeback-levyt Iron Maidenin kanssa, niin ainoastaan Brave New World pääsee tasoihin. Ei mitään konstailua, pelkästään hyvin kynäiltyä heavy metallia.   Quartz on näitä vanhoja NWoBHM-suosikkeja. Eikä Fear No Evil mielestäni häviä yhtään bändin 70- ja 80-luvun levyille. Ei tarvitse tämäkään levy mitään moderneja kikkoja toimiakseen, vaan vanhakantaista ja ikuista heavy rockia jauhetaan. Riot in the City yks vuoden biiseistä!   Spiritus Mortisin edellinen täyspitkä jäi tsekkaamatta, mutta The Year Is One:n perusteella täytyy ottaa sekin joskus haltuun.   Menee nyt yhdeksi suitsutukseksi, mutta JT:n Heavy Horses on TÄYDELLINEN levy. Aina kun kuuntelee esim. Acres Wildia, The Roveria tai nimikkobiisiä, nousee kyynel silmäkulmaan. Jostain syystä aiemmin omistamani Tullit (Aqualung, Songs from the Wood) ei iskeneet ihan yhtä lujaa, vaikka elementit - folkkia ja progea - on niissäkin samat. Mutta täytyypä niitäkin vielä koittaa sitten kun kerkiää.

Etelän leirillä on aikaa kierrellä rauhassa tälläsiä levy hyllyjä. Löysin Bob Marleyn Soul Rebelsin olihan se pakko ostaa.   Samalla nettikaupasta Dion Sacred Heard LP ja Rocken Roll Children 7 " tuli ostettua. Vinyyli kokoelma vain kasvaa :)

Vinyyli keräilijä heräsi.   Record Store Day lähestyy niin myyjät aktivoituvat. Levykauppaan rahdattiin kasa vinyylisinglejä ja sieltä sit tarttu matkaan Eppu Normaalin Puhtoinen Lähiö 7" sinkku.   Samalla pistin hakuun Eppujen muut sinkut joten elän mielenkiintoisia aikoja

Pitäsi varmaan rajoitaa käyntiä levykaupoissa. Tällä kertaa mukaan lähti [b]Juice Leskinen Cointus in.[/b] Vaasanki veri vapisee Kettusen Pekka ja Happosen Jyrki Boy   EppuPopedaNormaali 20 Vuotta ja Sikana   Eppu Normaali Näinhän täällä Käy Tahroja Paperilla Vuonna 85   Kaikki 7 " sinkkuja.

[b]Obituary - The End Complete[/b]   [img size=300 ]http://www.metal-archives.com/images/7/2/2/722.jpg?0438[/img]   Amerikkalaisen death metalin peruskiviin kuuluva Obituary on aina ollut minulle vähän tylsänpuoleinen bändi, mutta silloin tällöin tulee sitäkin kuunneltua. Ovathan ne klassikkolevyt kieltämättä varsin toimivia paketteja, joihin myös tämä kolmoslevy 90-luvun alusta lukeutuu. Death metal-asteikolla Obituary on aina ollut melko hidasta ja junnaavaa kuunneltavaa, mistä mainitsemani tylsyys johtuukin, mutta toisaalta raskas raahaaminen on myös bändin vahvuus. Useimmat kuolometalliryhmät kiiruhtavat kuin tukkirekka maantiellä, kun taas Obituary muistuttaa enemmän liejussa ryömivää panssarivaunua. Toimii minulle, mutta ei joka päivä.   [b]Sepultura - Roots[/b]   [img size=300 ]http://www.metal-archives.com/images/2/7/6/276.jpg?4039[/img]   Tämä on mahdollisesti thrash-veteraanin tunnetuin albumi, joskaan ei missään nimessä paras. Julkaisun jälkeen bändissä tapahtuneet kokoonpanomuutokset sekä aikaisemmasta tuotannosta paljonkin eroava tyyli vaikuttivat kuitenkin siihen, että albumi on jättänyt vahvan muistijäljen ihmisten mieliin. Tokihan niitä hittikappaleitakin löytyy, kuten kaikkien tuntema Roots Bloody Roots. Sen tavoin muukin levy tarjoilee keskitempoista ja matalavireistä rytmiriffittelyä, jota maustetaan viidakkorummuilla ja muilla enemmän tai vähemmän olennaisilla heimovaikutteilla. Levy toimii tänäkin päivänä ihan hyvin, mutta minullekin se on enemmän yhden aikakauden päätös kuin mikään todellinen klassikko.   [b]Amon Amarth - With Oden On Our Side[/b]   [img size=300 ]http://www.metal-archives.com/images/1/2/2/0/122027.jpg?0320[/img]   Erinomainen, tunnelmallinen ja teräksenkova levy alusta loppuun. Ainoastaan täydellinen Versus the World-levy yltää tätäkin korkeammalle, mutta sillä nyt ei ole mitään merkitystä. Yhtyettä ei nykyään tule kuunneltua niin usein kuin teini-ikäisenä, mutta tämäkin kiekko muistuttaa tehokkaasti, miksi Amon Amarth on ollut yksi suursuosikeistani ainakin kymmenen vuotta. Rajuja riffejä, tarttuvia melodioita, uhmakasta aggressiota ja kaunista melankoliaa, sitä kaikkea tämä albumi tarjoaa. Tuota samaa perusreseptiä on toistettu sittemin ehkä liiankin muuttumattomana, mutta ainakaan tällä äänitteellä tuttuuden tunne ei pääse vaivaamaan, kaukana siitä. Näitä tulisia biisejä kuuntelisi mielellään livenäkin. Ehkä pääsen senkin joskus kokemaan, vieraileehan yhtye Suomessakin kohtuullisen tiuhaan.

Tällä kertaa en ostanut pelkkiä audiotallenteita, vaan mukana tuli myös liikkuvaa kuvaa.   [b]Powerwolf - The Metal Mass Live[/b]   [img size=300]http://assets.blabbermouth.net.s3.amazonaws.com/media/powerwolfthemetalmassdvd.jpg[/img]   Rakastuin tähän bändiin viime vuonna ja viimeistään keikalla käynti solmi liitostamme pysyvän. Tämä massiivinen livejulkaisu sisältää kolme keikkaa, jotka kuuluivat samaan kiertueeseen, jonka yhdelle pysäkille itsekin osallistuin. Mukana on kaksi isoa festarivetoa ja yksi pienempi klubikeikka, kaikki kuvattu Saksassa. Teatraalisesti esiintyvä ja pukeutuva bändi sopii hyvin kameroiden eteen, sillä sen keikoissa on yhtä paljon kyse musiikista kuin visuaalisuudesta. Meininki tuntuu joka setissä varsin tutulta, sillä tyyppien liikehdintä ja laulajan jutustelut olivat askeleen ja sanan tarkkuudella samoja, joita itse todistin aikanaan. Mutta eipä kai mikään bändi keksi täysin jotain uutta jokaiselle keikalle. Kolmen metallimessun ja dokumentin muodostama kokonaisuus on vahva ja näyttävä, kuten myös itse tuotteen paketointi.   [b]Dimmu Borgir - Forces of the Northern Night[/b]   [img size=300]http://www.soundi.fi/wp-content/uploads/2017/05/dimmu.jpg[/img]   Suurta ja mahtailevaa menoa tarjoaa tämäkin pläjäys, mikä on usean vuoden odotukseen nähden varsin kohtuullista. En tiedä, miksi tämän julkaisuun meni aikaa näin paljon, keikathan tapahtuivat vuosina 2011 ja 2012. No, kummatkin vedot on kuvattu ja toteutettu ns. viimeisen päälle, joten ainakin minä sain rahoilleni vastinetta. Julkaisun pääpihvi on sisätiloissa järjestetty hulppea superkonsertti, jossa lavalla on yhtyeen lisäksi myös kuoro ja täysi sinfoniaorkesteri. Tuhtina lisukkeena tarjoillaan keikka Wackenista, missä myös on mukana orkesteri. Voi sanoa, että harva black metal-yhtye on soittanut näin mahtipontisissa puitteissa. Soundit painottavat orkesteria ja kuoroa kitaroiden jäädessä hiukan taustalle, mikä on ihan hyvä ratkaisu. Keikoilla kuullaan enimmäkseen uusimman (ja aika kehnon) Abrahadabra-levyn materiaalia, mutta valittuja paloja vanhemmastakin tuotannosta kuullaan. Mourning Palace ja Puritania ainakin saavat kultaisen käsittelyn.

Barathrum - Fanatico Ildjarn/Hate Forest - Those Once Mighty Fallen -splitti   Barathrumin comeback! Mitä olen kuullut, niin tämä levy kuulostaa helvetiltä. Eerie, Infernal ja Legions of Perkele on semmoinen kolmikko suomalaisessa black metallissa, ettei taida olla toista.   Tuon splitin ostin lähinnä Ildjarnin takia, toiselle osapuolelle jätän silti yllätysmahdollisuuden. En tiedä, millaista tuotantoa tuo Ildjarnin puoli on, mutta jos on sitä mihin on totuttu, niin toimii. Forest Poetry ja Ildjarn/Nidhogg -levy ovat erityisesti bändin tuotannosta olleet kovassa kuuntelussa. Räkäistä black metallia, misantropia- ja luontoteemoja: toimii aina. Tän jälkeen taitaa koko tuotanto löytyä hyllystä, vaihtelevissa formaateissa.

Ostin randomilla Barathrumin Venomous-levyn joskus kymmenen vuotta sitten ja se kuulosti aika tylsältä ja laimealta. Nähtyäni jonkin musavideon tuolta Fanatiko-albumilta yllätyin, miten raivoisalta meno tuntui. Pitänee kuunnella levy ihan kokonaan, jos muutkin biisit ovat samaa tasoa.

Saatanalta alkoi mielestäni Barathrumin alamäki, joka kesti Venomousiin asti. Okkult omien hatarien muistikuvien mukaan varsinkin todella kehno esitys. Mutta Anno Asperalla taas oli sitä vanhojen aikojen menoa, muutama tosi kova piisi. Veikkaan kyllä tuon uusimman rokkaavan. Siinä on bändi, joka ei tartte ainakaan enempää bassoa!

Beherit: Electric doom synthesis, cd Godflesh: Godlfesh/Selfless/Us and Them, 3 cd   Tommoset laitoin vasta tilaukseen, joten en voi kommentoida sisältöä. Aika hyvin olen silti hajuilla levyjen matskuista.   Beherit saattaa olla se kovin black metal -bändi Suomesta, mutta tää levy on enemmän jotain dark ambientia. Pari biisiä yhdeltä kokoelmalta kuullut, ja iskivät. Ja hommaamiseenkin meni ahkeralta mieheltä vain vajaat parikytä vuotta! Noh, tätähän ei ollut pitkään saatavilla...   Godfleshilta näitä ennen vain Streetcleaner hyllyssä, mutta on tehnyt vaikutuksen. Perkeleen kylmää ja kieroa tavaraa, ihan niin kuin muusikot olisi tehneet jonkun suunnitelman kuuntelijan pään menoksi.

Deep Purple - Infinite, The Battle Rages On ja Come Hell or High Water, ceedeinä   Kuulin Infiniteltä biisin All I Got Is You ja tiesin heti, että tämä levy pitää hommata. Tuli jotenkin lämmin tunne sisälle ja vähän tippaakin linssiin. In Rock tavoittelee sitä piikkipaikkaa omissa suosikkilevyissä 4 ever, mutta hyvähän se on kuulla vähän uudempaakin matskua. Helvetti, joku puoli vuosisataa (joillakin jäsenillä) uraa takana ja tollanen tunne vielä lauluissa!   The Battle Rages Onin olen aina tiennyt mahtilevyksi ja nimibiisin mahtibiisiksi, mutta vasta nyt tuli hommattua. Jälkimmäisestä ei ole mitään muistijälkeä. Levy kai se on sekin...

Doro - Doro cd   Hyvää heavy metallia, olkoonkin osittain covereista koostuva. Ei juuri haittaa, kun en ole alkup. versioita kuullu. Doro oli foxy lady, ainakin sillon nuorempana...   The Sisters of Mercy - A Slight Case of Overbombing cd   Kokoelma "suurimmista hiteistä". Tämä bändi olisi pitänyt tsekata jo kauan sitten, paljon hyvää kamaa onpi tässä.   Yngwie Malmsteen: Odyssey cd   Ehkä Ynkän paras levy, ainakin niistä mitä olen muita kuullut (kolme ekaa). Vähemmän sitä kitaran runkkaamista ja tarttuvia biisejä. Löyty tämäkin aiemmin vinyylinä, mutta tulipa tässäkin formaatissa ostettua.

Accept - The Rise of Chaos   Pari kuuntelukertaa takana, ja tämähän alkaa toimia. Blood of the Nations ja Stalingrad helvetin kova kaksikko Acceptin comeback -levyistä, mutta Blind Rage taas ei oikeen lähtenyt. "Too much of the same". Kyllähän tätä nyt kelpaa kuunnella ihan hyvällä heavy metal -fiiliksellä.

[b]Kreator - Pleasure to Kill[/b]   [img size=300 ]https://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/d/dd/Pleasure_To_Kill.jpg[/img]   Joskus pitää hommata hyllyyn pakollisia klassikoita, jotta ei luulla ihan peräkylän kasvatiksi. Toki tämäkin levy on tuttu jo teinivuosilta, mutta oma kopio tuli ostettua vasta hiljattain. Rouheaa ja iskevää menoa alusta loppuun, eikä yhdeksän kappaleen ja vajaan 40 minuutin paketissa ole yhtään löysää. Pakko nostaa bändin parhaaksi levyksi ja omaksi "the rässilevyksi" ainakin 80-luvun osalta. Soundit potkivat jumalaisesti, lyhyet soolopätkät tuovat mukavaa maustetta ja muutenkin kaikki on erittäin jees. Riot of Violence nousee omaksi kohokohdakseni. Suosittelen kaikille farkkuliivejä käyttäville.   [b]Moonsorrow - Varjoina Kuljemme Kuolleiden Maassa[/b]   [img size=300 ]https://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/2/2a/Varjoina.jpg[/img]   Kotimaassa osataan olla raskaita ja surullisia ja siinä suhteessa Moonsorrow kerää kyllä kaikki pisteet. Verisäkeet on edelleen minulle bändin paras levy, mutta ei tämä paljoa jälkeen jää. Soundi on ehkä hiukan siloisempi, mutta tunnelmien tummuus on samaa tasoa. Ville Sorvalin laulu kuulostaa ehkä piinatummalta kuin koskaan, mikä sopii synkkiin sanoituksiin erinomaisesti. Pitkä ja monikerroksinen kokonaisuus vaatii tarkkaa kuuntelua, mutta levy on silti kaapannut mukaansa jo ensi yrittämällä. Oluen voimalla soitettu pajupillihevi ei pahemmin innosta nykyään, mutta tällaista folk metalia minäkin jaksan kuunnella.

[b]Grave Digger - Healed By Metal[/b]   [img size=300]https://www.metal-archives.com/images/6/0/7/8/607862.jpg?0322[/img]   Saksalainen työmyyrä jaksaa painaa, vaikka on aina jäänyt isompiensa jalkoihin. Siihen on syynsäkin, koska ne isommat maanmiehet ovat kieltämättä tehneet mestariteoksia, joiden tasolle Grave Digger ei ole koskaan yltänyt. Olen silti oppinut rakastamaan yhtyettä ja onhan silläkin urotöitä takanaan. Sitten on näitä tavanomaisia normisuorituksia, joissa toistetaan menneisyyttä ilman pienintäkään pyrkimystä uudistumiseen. Levyn nimikin kertoo, että perusasioiden äärellä liikutaan. Eipä siinä mitään, Healed By Metal on varmaotteista ja vanhanaikaista kunnon vitun heavy metalia ilman kikkailuja tai mitään ylimääräistä. Riffit rouhivat, tuplabasarit jytisevät ja Chris Boltendahl ulvoo omaan uniikkiin tyylinsä kuten on tehnyt jo kymmeniä vuosia.   [b]Immortal - At the Heart of Winter[/b]   [img size=300]https://www.metal-archives.com/images/2/3/9/239.jpg?2956[/img]   Norjalaisista black metal-bändeistä Immortal on minulle ehkä se kaikkein kovin ja yksi syy siihen on tämä jäätuulien karaisema klassikkoalbumi, joka vakuuttaa jo pelkällä kansikuvallaan. Immortalin synkissä tunnelmissa parasta on omaperäinen groove, joka saa pitkätkin kappaleet lentoon kuin yöhön heitetty lumipallo. Soundi on miellyttävän karkea, mutta selkeä, mikä palvelee sävellyksiä justiinsa oikein. Abbath soittaa tässä ekaa kertaa kitaraa Demonazin jäätyä sivuun käsivamman takia ja ne omituiset riitasoinnut tai mitä ovatkaan hivelevät kyllä korviani toden teolla. Yhtyeen parhaimpia levyjä, ellei peräti paras.