Korkkaanpa tämän keskustelun kommentoinnin osalta ja kommentoin vähän sarjaa. Luin aiemmin vain kakkos -ja kolmososan jostain syystä, mutta nyt sitten käsiini sattui ihan ensimmäinen osa. Avasi hyvin myöhempien kirjojen tapahtumia. En oikein vieläkään tiedä, mitä ajatella tästä sarjasta, vaikka olenkin sen tänne tainut aika hyvin rankatakin.
Kieli on hauskaa ja värikästä, mutta jotkin ilmaukset olivat joskus vähän hassuja tai tönkköjä, en sitten tiedä johtuuko suomennoksesta.
Maailma on mielenkiintoinen, mutta toisinaan hahmot ovat vähän.. uh.. sanotaanko, että heihin on hitusen hankala samaistua vain ensimmäisen osan perusteella. Tykkäsin erityisesti viimeisestä osasta, sillä siinä pääsin mielestäni kaikista lähimmäksi hahmoja ja kyseinen osa oli muutenkin kaikista mielenkiintoisin. Siirros-kuvaukset ovat mielenkiintoisia, mutta sen verran logiikattomia ja outoja, ettei niitä koko kirjallista jaksaisi. Hyvin omaperäinen ja mielenkiintoinen sarja.
Korkkaanpa tämän keskustelun kommentoinnin osalta ja kommentoin vähän sarjaa. Luin aiemmin vain kakkos -ja kolmososan jostain syystä, mutta nyt sitten käsiini sattui ihan ensimmäinen osa. Avasi hyvin myöhempien kirjojen tapahtumia. En oikein vieläkään tiedä, mitä ajatella tästä sarjasta, vaikka olenkin sen tänne tainut aika hyvin rankatakin.
Kieli on hauskaa ja värikästä, mutta jotkin ilmaukset olivat joskus vähän hassuja tai tönkköjä, en sitten tiedä johtuuko suomennoksesta. Maailma on mielenkiintoinen, mutta toisinaan hahmot ovat vähän.. uh.. sanotaanko, että heihin on hitusen hankala samaistua vain ensimmäisen osan perusteella. Tykkäsin erityisesti viimeisestä osasta, sillä siinä pääsin mielestäni kaikista lähimmäksi hahmoja ja kyseinen osa oli muutenkin kaikista mielenkiintoisin. Siirros-kuvaukset ovat mielenkiintoisia, mutta sen verran logiikattomia ja outoja, ettei niitä koko kirjallista jaksaisi. Hyvin omaperäinen ja mielenkiintoinen sarja.