Mitä sinulle kuuluu?

Voi, enpä tuohon mitään kovin fiksua osaa sanoa, mutta voimia täältäkin suunnalta... Ihan luonnollistahan se on ettei pää meinaa tuollaisessa kestää, mutta toivottavasti siihen on löytynyt apua ja tukea. :(

Kuunliekille hyvin paljon voimia. Tosi vittumainen asia, mutta toivotaan että kaikki kääntyy niin parhaaksi kuin voi! ___   Moisen jälkeen vähän nyt paha sanoa mitään, mutta ei ihmeempiä. Kaveri vinkkasi että tällainen palsta on edes olemassa kun avauduin siitä etten oikein löydä ketään tyyppejä jotka olisi samalla scifi/fantasia-aallonpituudella. Niin tulin sitten tänne ja kirjoitin tämän. Toivottavasti ei ketään haittaa.

Onneksi en luvannut mitään aktiivisuudesta viimekäynnillä, kun näköjään taas katosin kuukausiksi... Parasta siis olla lupaamatta nytkään mitään, mutta äännähdän nyt taas jotain. Toinen syöpäkierros on lopuillaan. Miehen vatsa laitetaan ensi kuun alussa kiinni (poistetaan siis avanne). Sitten olisi enää operaatio kuntoutuminen. Miehellä fyysisesti, kummallakin psyykkisesti. Ollaan kumpikin käyty juttelemassa psykiatrisen hoitajan (jos toisenkin, kiitos sote) kanssa ja itse olen saanut apua myös Finfamin (= Mielenterveyspotilaiden ja päihderiippuvaisten [u]omaisten[/u] tukijärjestö = itselleni korvaamaton pelastusrengas) kautta. Psykoterapia taitaa olla se seuraava askel.

Ilmoittauduin äsken ensimmäisiin kirjoituksiini ja olen nyt aivan paniikissa. Ei lisättävää.

Olen lähinnä pöllämystynyt. Huomasin pari tuntia sitten aamupäivällä, että parvekkeeni (jota en oikeastaan käytä) tiiliseinän raoista lentelee mehiläisiä sisään ja ulos. Kysyin sähköpostitse neuvoa paikalliselta mehiläistarhaajalta, joka suoritti kotikäynnin ällistyttävän nopealla aikataululla. Hän suositteli tukkimaan lentoaukot ja teippasimme ne umpeen. Nyt partsilla pörrää kymmenittäin kiukkuisia mehiläisiä etsimässä tietä sisään. Sinne ei siis ole menemistä useampaan päivään ja olen hyvin huolissani että ne löytävät vielä jostain aukon. Piti sitten tämäkin käydä näin ötökkäkammoiselle ihmiselle. :neutral:

Hui, onneksi mehiläiset eivät kuulemma parveillessa ole kovin aggressiivisia. Meille kävi mökillä samalla tavalla, paikalle tullut mehiläistarhaaja myrkytti ne, sillä koko parvi ei ollut vielä paikalla (muuten ne olisi voitu kerätä pesään ja viedä pois).

Täällä käynyt tarhaaja sanoi kanssa, että tällaisessa tilanteessa (kun kuningatarta on mahdotonta poistaa ja pesä on muutenkin hankalassa paikassa) myrkytys olisi myös vaihtoehto. Hänellä ei vaan ollut myrkkyä mukana niin päädyttiin tukkimiseen. Olen ihan tyytyväinen, sillä ei tunnu kivalta ajatukselta myrkyttää mehiläisiä. Niitä tarvitaan. Nyt vaan olen jatkuvasti nenä ikkunassa seuraamassa ovatko pörriäiset kenties löytäneet jonkinlaisen sisäänkäynnin. Toivottavasti teippaus kestää.

Kuningatar on siis ilmeisesti vielä saapumatta paikalle? Jos uutta paikkaa vasta valmistellaan, niin porukka varmaan etsii uuden paikan jos eivät pääse enää mistään kolosta sisään.

Jäin siihen käsitykseen, että kuningatar on siellä seinän sisällä ja että siellä olijat voivat pysyä hengissä pitkänkin aikaa riippuen siitä kuinka paljon ruokaa niillä on varastossa. Valitettavasti ne taitavat kuolla sinne, koska tarhaaja opasti minua ottamaan teipit pois vasta syksyllä. Ulkona olevat mehiläiset yrittävät aikansa päästä sisään kunnes luovuttavat ja hommaavat jostain uuden kuningattaren ja toivottavasti vaihtavat maisemaa.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten pesä selviää ja selviääkö. En ole ihan varma miten uusi kuningatar saadaan jos munia tai toukkia ei ole saatavilla ja muniva kuningatar lukkojen takana, mutta muistan jostain lukeneeni että mehiläiset voisivat jopa yrittää muuttaa toiseen pesään. Se voi kai onnistua jos niiden haju(?) on tarpeeksi lähellä pesän omaa.

Olen erittäin hämilläni.   Kaverini pääsi opiskelemaan alaa, jolle on hakenut jo monta kertaa. Se on tietysti hienoa, mutta tämä tarkoittaa myös sitä, että hänen on sekä muutettava että jätettävä taidekoulu, jossa olemme käyneet yhdessä. Vaikka kaveri ei muuta todellakaan kauas, tuntuu siltä että arkeni tulee muuttumaan aika paljon. Enää en voi luottaa siihen, että aina on se yksi kulttuurinnälkäinen kaveri jonka saa aina seuraksi museoon, elokuviin, markkinoille ja messuille. Enää en voi mennä joka keskiviikko suoraan koululta hänen luokseen kirjoittamaan, kuuntelemaan musiikkia ja juomaan teetä vakiomukista.   Ensimmäisenä pitänee kinuta takaisin kaikki lainaamani kirjat ja dvd:t. Sekä ostaa joku läksiäislahja.

Niin ne menivät ensimmäiset kirjoitukset.

Tsemppiä! Niiden jälkeen oli ainakin minulla vähän vaikeuksia palata arkisempaan kurssisuorittamiseen, toivottavasti sulla on helpompaa.   Elämäni Utsjoella on hyvin kahdentapaista suhteessa koronaan: noin yleisesti täällä siitä voi olla pitkälti välittämättä, paitsi että raja on kiinni.   Mutta se alkaa jo vähän ahdistaa, kun etelään ei vieläkään nähtävässä tulevaisuudessa uskalla lähteä ystäviä tapaamaan. On jo ikävä.

Päädyin jotenkin taas tänne. Taisinkin olla pitkään poissa... Onkohan täällä enää ketään, ketä muistaa mut?   Viimeksi vuonna 2018 olen näemmä kertonut meidän perheen syöpäepisodista. Nyt on syövät voitettu ja mies on toipunut niistä fyysisesti. Psyykkeen puolesta olemme kumpikin kuntoutumassa hitaasti, mutta (epä)varmasti. Aletaan olla jaloillamme ja päästä elämässä eteenpäin vaikka kummankin päässä on vielä paljon korjattavaa.   Elämässä eteenpäin pääsemisestä puheen ollen: me saadaan toinen lapsi. :| Itseasiassa ihan pian. Laskettu aika on kuun lopulla, joten odotellaan vain koska alkaisi tapahtua...   Ai palasinko tällä kertaa jäädäkseni? Katsotaan. En mie aiemminkaan tarkoittanut lähteä. Se vain tapahtui kun prioriteettinä oli selviäminen ja toipuminen. Nähtäväksi jää miten äitiyslomalla on aikaa ja energiaa ja missä ajatukset on. Jospa sitä saisi taas pidettyä kirjahyllyä edes ajantasalla. Yritin päivittää sitä ja totesin että olen joko lukenut hyvin vähän fantasiaa sitten viime käynnin tai sitten en vain muista, mitä olen lukenut.

[quote="Kuunliekki" post=62584"]Viimeksi vuonna 2018 olen näemmä kertonut meidän perheen syöpäepisodista. Nyt on syövät voitettu ja mies on toipunut niistä fyysisesti.  [/quote] Onnittelut siitä. Nykyiset hoidot ovat tehokkaita ja on liikkeellä on ainakin yksi kokeiluluontoinen lääke, joka ilmeisestikin tekee selvää jälkeä aktiivisista kasvaimista jos vain maksa kestää.   Mutta pitäkää huoli, että käytte kiltisti vuodesta toiseen tarkastuksissa vaikka ei olisi oireitakaan, ettekä tuudittaudu voitontunteeseen tai välttele epämiellyttävän asian muistelemista ja sen takia lykkää. Riski uusiutumisesta voi sen viiden vuoden jälkeen olla niin pieni, ettei kutsuja tarkastuksiin enää tule, mutta se ei ole tae mistään.

Kiitos Rasimus. :) Yritän muistaa katsoa miehen perään, että käy tarkastuksissa vaikka kutsua ei tulisikaan. Elämänmittainen riskihän se on. :/

Kaikkea hyvää Kuunliekin perheelle jatkoon ja onnea tulevasta perheenlisäyksestä. <3   Oman elämäni kuulumisista voisin todeta, että elän niitä kuuluisia ruuhkavuosia, kuten sanonta kuuluu. Lapseni (kolme vauhdikasta poikaa) ovat 5 v., 3 v. ja 10 kk. Samalla yritän itse vielä opiskella, jotta joskus pääsisin unelma-ammattiini. Joka ilta käyn taistelua saman kysymyksen kanssa: mennäkö ajoissa nukkumaan vai viettääkö edes vähän omaa vapaa-aikaa yksin tai puolisoni kanssa. Neljänä iltana viidestä päädyn/päädymme valvomaan ja menen nukkumaan vasta 00:30 aikoihin. Aamulla olen sitten väsynyt ja kiukkuinen. Ikäkriisi painaa myös, tunnen itseni sisäisesti nuoreksi, mutta fyysisesti kyllä huomaan, että alan vääjäämättä lähestyä keski-ikäisyyttä! Jännä ristiriita. Lukemiseni on viime vuosina siirtynyt äänikirjoihin ja kevyisiin dekkareihin painottuen. Tänä vuonna haluaisin taas panostaa spefikirjallisuuteen ja saada aikaiseksi arvostelujakin tänne Risingiin.   Parempaa vuotta kaikille ja kevättä kohti! :)

Terve tännekkin taas vuosien tauon jälkeen. Edellisen kerran kun piipahdin niin foorumipelit olivat uusi juttu täällä... Nähtävästi kaikki viestinikin ovat pyyhkiytyneet pois, mutta hyvä vaan, ei tarvii muistella mitä kaikkea joskus on tullut kirjoiteltua.   En lupaa aktivoitua, mutta satunnaisesti muistin että tämäkin paikka on olemassa. Edellisen kirjautumiskerran jälkeen olen erinäisten vaiheiden kautta palautunut tänne pääkaupunkiseudulle. Nyt olen käännekohdassa, jossa pitäisi etsiä uusi työ ja/tai opiskelupaikka. Käsityö- ja historiaharrastukset jatkuvat, mutta harmittaa kun kaikki tapahtumat on pitänyt perua pandemian takia.