Teemestarin kirja: Selkokirja
Alkuteos ilmestynyt 2012. Selkomukauttanut Riikka Tuohimetsä. Nidottu.
Vesi on vähissä. Ilmasto on lämmennyt. Maapalloa on kohdannut suuri onnettomuus, ja ihmiset yrittävät selvitä hengissä. Vettä säännöstelee julma diktatuuri.
Noria on teemestarien sukua. Kun Noria valmistuu teemestariksi, on hänen vuoronsa varjella suvun salaisuutta. Armeija haluaa selvittää salaisuuden, sillä veden kätkeminen on rikoksista pahin.
Riikka Tuohimetsä on jyväskyläläinen yrittäjä, joka mukauttaa tekstejä selkokielelle ja kouluttaa selkokielestä. Aiemmassa työssään erityisopettajana hän kiinnostui selkokielestä oppilaiden arjen tarpeiden myötä. Riikka on mukauttanut selkokielelle useita kirjoja sekä kirjoittanut selkokielisen oppikirjan.
Käyttäjät lukeneet myös
Emmi Itäranta
Emmi Itäranta (s. 1976) opiskeli Tampereen yliopistossa teatterin ja draaman tutkimusta ja valmistui filosofian maisteriksi. Hän teki teatteri- ja kirjoitusalan töitä muun muassa dramaturgina ja teatterin tiedottajana. Vuonna 2007 Itäranta lähti Kentin yliopistoon Britanniaan opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Valmistuttuaan toisen kerran maisteriksi hän työskenteli yliopistossa. Nykyisin hän asuu Canterburyssa. Itäranta harrastaa joogaa, teatteria, teehetkiä, pitkiä kävelyitä ja hyviä TV-sarjoja.

