Kirja, joka pakeni otettani
on ajatuskokeena terävä.
39 naista ja tyttö on vangittu maan alle. Ei selityksiä. Ei miehiä. Ei historiaa.
Jäljelle jää kysymys: mitä ihmisestä jää, kun kieli, kulttuuri ja yhteisö riisutaan pois.
Feministinen luenta on väkevä. Patriarkaalinen valta toimii ilman näkyviä miehiä. Naisruumis on säilötty, hallittu, kontrolloitu. Ja lopussa, kun kaikki ulkoinen valta katoaa, biologia ei katoa. Kertoja sairastuu sukuelinten syöpään. Ruumis alistaa vielä silloinkin, kun maailma ei enää tee sitä.
Ajatus on hyytävä: vapaus ei riitä, jos ruumis on viimeinen vankila.
Tunsin kirjan viillon, mutta en yhteyttä.
Se pysäyttää, mutta ei lohduta. Se herättää ajatuksen, mutta ei…
Kirja, joka pakeni otettani
on ajatuskokeena terävä.
39 naista ja tyttö on vangittu maan alle. Ei selityksiä. Ei miehiä. Ei historiaa.
Jäljelle jää kysymys: mitä ihmisestä jää, kun kieli, kulttuuri ja yhteisö riisutaan pois.
Feministinen luenta on väkevä. Patriarkaalinen valta toimii ilman näkyviä miehiä. Naisruumis on säilötty, hallittu, kontrolloitu. Ja lopussa, kun kaikki ulkoinen valta katoaa, biologia ei katoa. Kertoja sairastuu sukuelinten syöpään. Ruumis alistaa vielä silloinkin, kun maailma ei enää tee sitä.
Ajatus on hyytävä: vapaus ei riitä, jos ruumis on viimeinen vankila.
Tunsin kirjan viillon, mutta en yhteyttä.
Se pysäyttää, mutta ei lohduta. Se herättää ajatuksen, mutta ei upota.
Immersion puute ei johtunut kylmyydestä, vaan uskottavuudesta. 13-vuotias, kouluttamaton lapsi puhuu lähes yhtä analyyttisesti kuin teoreetikko. Tietoisuus tuntuu konstruoidulta, ei eletyltä.
Siinä kohtaa etäisyys syntyy.
Pidin siitä mitä kirja ajattelee, mutta en täysin uskonut siihen kuka sen ajattelee. Verrattuna esimerkiksi ????????????????ä-romaaniin tässä ajatus on vahvempi kuin kokemus. Siksi minulle tämä jäi kolmen tähden kirjaksi, vaikka sen ideat jäivät kummittelemaan paljon pidemmäksi aikaa.
Romaani, joka ajattelee kirkkaammin kuin tuntee, ja juuri siksi sen viimeinen ele tuntuu niin odottamattoman inhimilliseltä.
