Susi ja surupukuinen nainen

Susi ja surupukuinen nainen

Tuula Rotko

6.2 / 10
Julkaistu
1998 (Tammi)

Katso saatavuus Adlibriksestä

Kirjasta

Päällyksen suunnittelu: Hanna Varis. Päällyksen kuva: Ulla Vuorinen. Tekijän valokuva: Jyrki Luukkonen. Sidottu, kansipaperi.

Nainen saapui saarelle eräänä tuulisena päivänä, kun jäälautat vielä kelluivat merellä, ja asettui asumaan vanhaan taloon autiolle rannalle. Hänen nimensä oli Raakel Rantajuola, hän maalasi tauluja, pukeutui aina mustiin ja eleli yhdessä miehensä kanssa, joka lienee ollut jonkinlainen muusikko ammatiltaan.

Kerran kuutamoisena kevättalven yönä saarelle ilmaantui susi, ja tapahtui järkyttävä murhenäytelmä, syrjässä asunut naisopettaja löydettiin pihaltaan kuoliaaksi raadeltuna. Samaan aikaan katosi Raakel Rantajuola, eikä hänestä kuultu enää koskaan. Suden saivat saaren miehet pois päiviltä.

Tuula Rotkon intensiivinen pienoisromaani punoo ikivanhan ihmissusimyytin nykyaikaan, pohjoissuomalaiseen ihmissuhdedraamaan.

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Tuula Rotko

Tuula Rotko (s. 1944) on tamperelainen toimittaja ja kirjailija. Rotko on suorittanut sanomalehtitutkinnon Tampereen yliopistossa ja on työskennellyt toimittajana ja vapaana kirjoittajana sanoma- ja aikakauslehdissä, radiossa ja televisiossa. Tuula Rotkon sukujuuret ovat Hailuodossa ja hän on asunut siellä vuosia…

Tutustu kirjailijaan