Sarja huononi asteittain osa osalta ja Endymionin nousun lukeminen oli välillä tuskastuttavaa ja väsyttävää. Tarinaa kerrotaan minäkertoja Raul Endymionin kertomana ja toisaalta vihollistahojen näkökulmasta. Maailmojen kuvailua esiintyi runsaasti ja arvoituksien ratkaisua pihdattiin viimeiseen asti. Joitain juttuja vatvottiin ja toisteltiin liikaa ja loppuhuipennuskin oli hyvissä ajoin ennalta arvattu. Sarjan loppuun lukeminen oli kuitenkin tarpeellista, jotta ensimmäisten osien mysteerit saivat selityksensä.
Alkuteos ilmestynyt 1997. Suomentanut Juha Ahokas. Marcus Aurelius -sitaatin suomennos: Yrjö Raivio. Kannen maalaus: Ilkka Juopperi. (1. painoksessa alkuteoksen nimi ja julkaisuvuosi ovat kirjassa virheellisesti muodossa Endymion, 1995.)
1. painos: Like, 2000. Like Scifi. Nidottu.
2. painos: Like, 2008. Like-pokkari. Nidottu.
Locus-palkinto (paras sf-romaani) 1998, Hugo-palkintoehdokas 1998.
Dan Simmonsin eeppinen tieteissaaga on Suomen arvostetuin ja palkituin science fiction -sarja.
Sarjan viimeinen osa Endymionin nousu antaa lopulliset vastaukset ajan ja avaruuden ylittäviin mysteereihin.
”Edeltäjiensä tavoin Endymionin nousu on täysiverinen toimintaromaani... jonka erottaa kaavamaisesta avaruusoopperasta sen panosten suuruus – pelissä on ihmissielun pelastuminen.” – The New York Times
”Voimallinen ja intohimoinen romaani, ja suunnattoman tyydyttävä päätös yhdelle modernin tieteiskirjallisuuden merkittävimmistä teoksista.” – Locus
”Simmonsin visiot herättävät ihmetystä ja kunnioitusta: nerokkaat juonittelut, massiiviset puitteet, päätähuimaava mielikuvitus ja ennenkaikkea vakuuttava autenttisuuden tuntu luovat mahtavan lukukokemuksen.” – Petja Savoila, Keskisuomalainen
Kirjasarja
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Lukijoiden arviot
1 arvioMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
