Totuuden paikka
Alkuteos ilmestynyt 2000. Suomentanut Anna-Maija Viitanen. Kannen suunnittelu Jani Blommendahl. Sidottu, kansipaperi. Ilmestynyt myös Loisto-taskukirjana eri kansikuvalla.
Valon kivi -sarjan päätösosa!
Totuuden paikka suree. Nefer Vaitelias on murhattu, ja synkkä verho leijuu kylän yllä. Tunnelma Pi-Ramseksessa ei ole sen parempi: kuningatar Tausret tekee kaikkensa rauhan säilymiseksi, mutta eräät korkeat upseerit vastustavat hänen hallintoaan ja haluaisivat Egyptin johtajaksi vahvan miehen. Kaunis Tausret tarvitsee apua, ja kääntyy Paneb Tulisydämen puoleen. Kuningattaren ja taiteilijan välillä vallitsee sanaton yhteisymmärryt, mutta Paneb Tulisydän joutuu hillitsemään tunteensa. Eihän tavallinen kuolevainen voi tavoitella tähteä taivaalta.
Paneb tuntee itsensä yksinäiseksi, vaikka Totuuden paikan taiteilijat tunnustavat vihdoinkin hänen ylivoimaisuutensa ja johtoasemansa. Hänen täytyy suojella Webekhetiä, kylän tietäjänaista ja puolustautua varjoissa piileskelevän petturin hyökkäyksiltä. Samalla hän etsii joka päivä uuttaa inspiraatiota luodakseen yhä kauniimpia maalauksia kuninkaitten hautakammioihin. Suru hyvän ystävän ja henkisen isän menetyksestä uhkaa kuitenkin lamaannuttaa Panebin. Jos Paneb Tulisydän luovuttaa, kuka pystyy säilyttämään Totuuden paikan salaisuuden ja Egyptin kuolemattoman suuruuden?
Christian Jacq on paneutunut Totuuden paikan elämästä tallella oleviin dokumentteihin egyptologin tarkkuudella ja romaanikirjailijan antaumuksella. Tuloksena on neliosainen Valon kivi -romaanisarja (Nefer Vaitelias, Tietäjänainen, Paneb Tulisydän ja Totuuden paikka) muinaisesta Egyptistä ja Valon Kiven salaisuudesta.
Christian Jacq
Christian Jacq syntyi Pariisissa 1947, vieraili Egyptissä ensimmäisen kerran 17-vuotiaana, opiskeli egyptologiaa ja arkeologiaa Sorbonnen yliopistossa, asuu nykyisin Sveitsissä. Jacq on menestyneimpiä ranskalaisia kirjailijoita. Hänen Ramses-sarjansa on julkaistu 30 maassa. Suomessa Jacq vieraili vaimonsa kanssa vuonna 2000.
Valon kivi
Historiallinen fantasiasarja muinaisesta Egyptistä, Ramseksen hallituskauden viimeisiltä vuosilta ja sen jälkeen. Päähenkilöinä "Totuuden paikka" nimisen salatun käsityöläiskylän asukkaat.
Valon kivi sisältää 4 kirjaa.