Kauhutarinoiden parhaita
Esialanimeke: Klassillisia kummitusjuttuja. Suomentanut ja toimittanut Tapio Hiisivaara.
SUURET MESTARIT KERTOVAT
kauhutarinoiden parhaita
Kauhutarinat ja klassilliset kummitusjutut ovat aikoinaan olleet suosittuja maailmankirjallisuudessa. Ne ovat olleet aikansa ‘jännäreitä’, joita suurella mielenkiinnolla luettiin.
Varmaan ne kiinnostavat nykypäivänkin ihmistä. “Kauhutarinoiden parhaita” tarjoaa tässä mielessä neljän nimekkään kansainvälisen kirjailijan tuotteita suomalaisille lukijoille.
Bram Stoker (1847—1912) on tunnettu lãhinnä pääteoksensa “Draculan” perusteella. Hänen tässä kirjassa julkaistu kertomuksensa ‘Tuomarin kummitustalo” on varsin kammottava ja omalaatuinen.
E. Bulwer Lytton (1803—1873) on tunnetun “Pompeijin viimeiset päivät” tekijä. Hänen kauhukertomuksensa kuuluvat alan kirjallisuuden kärkeen. “Kummitukset ja ahdistetut’ kuuluvat hänen tuotantonsa parhaimpiin.
Frederik Marryat (1792—1848) on kuulu merirosvoromaaneistaan, joista tunnetuimpia “Perämies Pirteä”. Tässä kirjassa julkaistu kertomus “Ihmissusi” perustuu saksalaiseen kansantarinaan ja edustaa hänen parasta tuotantoaan.
Nathaniel Hawthoren (1804—1864) oli amerikkalainen kirjailija, jonka tunnetuin teos oli “Seitsemän päädyn talo”. Tässä julkaistu kauhutarina ‘Herra Higginbothamin onnettomuus” on hänen tuotantonsa kuuluisimpia.
Käyttäjät lukeneet myös
Tapio Hiisivaara
Tapio Hiisivaara (1907–1971) oli suomalainen toimittaja, kirjailija ja kääntäjä. Sodan jälkeen Hiisivaara toimi kirjailijana erikoisalanaan matkakirjat. 1950-luvun puolivälin jälkeen hän keskittyi suomennoksiin ja tietokirjoihin.
Kirja-arviot ja kommentit
Löysin sattumalta "Kauhutarinoiden parhaita" (Valpas-Mainos, 1966) -kirjasen mainion Goodreads-sivuston kautta ja päätin napata sen kesälukemistojeni listalle, mukana kun näytti olevan neljä minulle entuudestaan tuntematonta kauhutarinaa varsin nimekkäiltä anglosaksisilta kirjailijoilta. Frederick Marryatin "Ihmissusi" (1839) perustuu saksalaiseen kansantarinaan ja on kokoelman novelleista ylivoimaisesti kiinnostavin tapaus. Novellissa tavataan puunhakkaaja, joka tulee menneeksi erämaassa naimisiin salaperäisen valkopukuisen naisen kanssa, ja saa niskoilleen toiseen polveen asti ulottuvan kirouksen. Marryatin kertomus sisältää ilmeisesti myös ensimmäisen kirjallisen naisihmissuden, mikäli lukemiani nettilähteitä on uskominen. Bram Stokerin "Tuomarin kummitustalo" (1891) ei sekään ole hassumpi rottineen ja ilkeästi hymyävine tauluineen, mutta valitettavasti kaksi muuta tarinaa eivät ole sitten kovinkaan kaksisia. Nathaniel Hawthornen "Herra Higginbothamin onnettomuus" (1834) on kaikessa kepeydessään melko tyhjänpäiväinen tarina juoruilua rakastavasta tupakkakauppiaasta. Edward Bulver-Lyttonin "Kummitukset ja ahdistetut" (1859) puolestaan muuttuu kohtalaisen kiinnostavan alkunsa jälkeen sekavahkoksi jaaritteluksi telepatiasta ja yliluonnollisen selitettävissä olevasta olemuksesta. Novellikokoelmaa voinee suositella innokkaimmille kauhun harrastajille, mutta muut siitä tuskin saavat suuremmin irti.