Sovituksen kuilu
Alkuteos ilmestynyt 2003. Suomentanut Hannu Tervaharju. Like-scifi. Nidottu.
BSFA-palkintoehdokas 2004, Locus-palkintoehdokas 2004.
UHKAAVAN ULJAS AVARUUSSAAGA
Ihmiskunta on kärsinyt kammottavasta rutosta ja hirvittävästä tähtienvälisestä sodasta vuosisatoja. Rauhaa on turha toivoa, sillä vastassa on uusi uhka. Ikiaikaisesta unestaan heränneet tukahduttajat – muinaiset avaruuden tappokoneet – ovat aloittaneet linnunradan puhdistamisen tuoreimmasta älyllisestä lajista, ihmisestä.
Apua tarjoutuu kuitenkin odottamattomalta taholta, kun jäästä syntyy tyttö, jolla saattaisi olla voima johtaa ihmiskunta turvaan ja tuhota sen pahin vihollinen. Mutta yhden vihollisen voittamiseksi on ehkä välttämätöntä solmia liitto jonkin paljon, paljon pahemman kanssa...
Vuonna 1966 syntynyt Alastair Reynolds on työskennellyt European Space Agencyn (ESA) astrofyysikkona ja on nykyään kokopäiväinen kirjailija. Sovituksen kuilu on hänen avaruusoopperasarjansa toiseksi viimeinen osa. Aiemmat osat ovat Ilmestysten avaruus, Kuilukaupunki ja Lunastuksen arkki.
”Reynoldsin kerronta on mittakaavaltaan henkeäsalpaavaa ja yksityiskohdiltaan hienostunutta. Hän on avaruusoopperan mestarilaulaja.” – The Times
”Reynolds kirjoittaa ajan parasta uutta tieteiskirjallisuutta, kirjallisuutta joka ylittää kaikki rajat.” – Portti Science Fiction
”Reynolds on ilman muuta yksi nykyscifin huipuista ja hänen teoksensa suorastaan pakko avaruusseikkailujen ystäville.” – Tähtivaeltaja
Alastair Reynolds
Alastair Reynolds on syntynyt vuonna 1966 Barryssa Etelä-Walesissa. Reynoldsin mukaan walesilainen tausta on vaikuttanut hänen tuotantoonsa, erityisesti hänen lapsuutensa aikaiset teollisuusalueet. Erityisen walesilaiseksi Reynolds ei kuitenkaan itseään tunne, sillä hän vietti lapsuutensa eri puolilla Britanniaa.
Jo lapsena tähtitiede ja avaruusmatkailu oli Reynoldsille kuin pakkomielle. Hän luki science fictionia, lähinnä perinteisiä nimiä kuten Arthur C. Clarkea ja Isaac Asimovia, kunnes siirtyi rikos- ja jännityskirjallisuuden pariin. Tieteiskertomuksia hän laati jo nuorena. Myöhemmistä scifikirjailijoista häneen ovat tehneet vaikutuksen muun muassa M. John Harrison ja China Miéville. Vanhemmista kirjoittajista hänen suosikkinsa ovat Gene Wolfe ja Cordwainer Smith.
Ilmestysten avaruus
Kirjailija suosittelee Ilmestysten avaruuden, Lunastuksen arkin ja Sovituksen kuilun lukemista numeroidussa järjestyksessä.
Ilmestysten avaruuteen sijoittuvaa novellikokoelmaa Galactic North (2006) ei suomennettu.
Sarja sisältää 4 pääteosta ja yhteensä teoksia 6 kpl.
Pääsarja Like-scifi
Alasarja Prefekti Dreyfus pulassa
Kirja-arvioita
Mielestäni yksi parhaimpia kirjoja, joita olen lukenut. Erittäin hyvää avaruusoopperaa. Loppu on kirjailijan tuttuun tyyliin aivan huikea ja ennalta arvaamaton. Suosittelen kaikille tyylilajiin tykästyneille.
Cheryl Morgan kirjoitti Emerald City -verkkolehdessä Sovituksen kuilusta sen ilmestyttyä, että Reynoldsin romaani tuskin on suurta kirjallisuutta, mutta se on hyvää avaruusoopperaa. Sarjasta jää hyvä jälkimaku. Jotkut ovat moittineet lopetusta lepsahtavaksi, mutta Reynolds on muutenkin jonkin verran epätasainen kirjoittaja, enkä itse muunlaista sisältöä kaivannutkaan. Keskeinen teema on viisaasti ihmisen (tai sian) tekemät valinnat ja päätökset. Teossarjan kaikkeus on myös mielenkiintoinen. maailmakuvaus ei ole itsetarkoituksellisen synkkää, vaan kertoo kuinka kultakaudet ja sekasortoisemmat ajat vuorottelevat. Erityisen merkittävä Ilmestysten avaruus on sekä lukijan että kirjailijoiden kannalta 2000-lukulaisena avaruusseikkailuna ja sen mahdollisuuksien osoittajana. Vaikka kirjojen tausta nojaa tieteeseen, teoksiin mahtuu inhimillisyyttä, eeppistä tarinankaarta ja mielikuvituksellisia näkyjä. Avaruusoopperamaisuus ei pääse luiskahtamaan silkan fantasian puolelle. Mutta miksi näiden kirjojen pitää olla niin paksuja?