Veriveljen vala

Michelle Paverin Muinainen pimeys - sarja on todella hyvä kirjasarja, sillä sen lisäksi, että kirjailija on keksinyt loistavan tarinan, hän todellakin tietää aiheensa, mikä osoittautuu teksteissä asiantuntevana otteena kuvaillessa luontoa, eläimiä ja tuon ajan ihmisiä. Paver tietää senkin kuinka kirja kuuluu aloittaa, sillä sarjan viidennessä osassa tapahtuu välittömästi jo ensimmäisessä luvussa, kun yksi henkilöistä saa surmansa.
Veriveljen valan juonen ydin on kosto, mutta vielä syvempi merkitys on tarinan päähenkilön Torakin kokema syyllisyys. Kosto on asia, mikä saa ihmisen toimimaan, mutta syyllisyys on se, miksi toimitaan. Tarina kulkee aiempien kirjojen tapaan hidastelematta ja teos on mukavan mittainen. Paverin tapa kirjoittaa välillä dramaattisesti ja lyhyin lausein toimii. Kirjasta tosin nauttisi taatusti enemmän, jos olisi aiemmat osat hyvin muistissa, joten kertaaminen ennen lukemista ei ole pahasta.
Veriveljen valassa aikaa on jälleen kulunut ja Torak sekä Renn ovat yhdeksän kuuta vanhempia. Hahmot ovat kasvaneet ja heidän välillään on ujoa ihastumista. Kirjassa he ajautuvat taas kiperiin tilanteisiin, mutta yrittävät selvitä yhdessä. Välillä ystävyyttä punnitaan ja mietitään, mikä oikein on tärkeintä.
Erityismaininnan saa mielestäni kirjan tärkein eläin Susi, jonka kohdalla tapahtuu kenties suurimpia muutoksia koko kirjassa. On surullista lukea, miten Susi huomaa surkeana ettei Pitkä Hännätön olekaan oikea susi. Suden vinkkelistä kuvatut kohdat ovat mielestäni kirjan parasta antia, koska ne eroavat paljon ihmisten tavasta katsella maailmaa tai nimetä asioita.
Muinainen pimeys-sajan lukioitten kannattaa ehdottomasti lukea Veriveljen vala, sillä kirja on yhtä hyvä kuin edellisemmätkin sarjan osat.