Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia
Alkuteos ilmestynyt 2005. Suomentanut Kari Salminen. Johdanto: Christopher Golden. Kansi: Janne Uotila. Sidottu, kansipaperi.
British Fantasy -palkinto 2006 (paras kokoelma), Bram Stoker -palkinto 2005 (paras kokoelma), International Horror Guild -palkinto 2006 (paras kokoelma). World Fantasy -palkintoehdokas 2006, Tähtifantasia-palkintoehdokas 2010.
Sisällys:
- Christopher Golden: Johdanto
- Parasta uutta kauhua (Best New Horror, 2005) – Bram Stoker -palkinto 2005 (paras novelli), British Fantasy -palkinto 2006 (paras novelli)
- 20. vuosisadan aave (20th Century Ghost, 2002) – Bradbury Fellowship -palkinto
- Pop Art (Pop Art, 2001)
- Kuulet heinäsirkan laulavan (You Will Hear The Locust Sing, 2004)
- Abrahamin pojat (Abraham's Boys, 2004)
- Parempi kuin kotona (Better Than Home, 1999) – A. E. Coppard Long Fiction Prize 1999
- Musta puhelin (The Black Phone, 2004)
- Ajolähtö (In The Rundown, 2005)
- Viitta (The Cape)
- Viimeinen henkäys (Last Breath, 2005)
- Kuollut metsä (Dead-Wood, 2005)
- Lesken aamiainen (The Widow's Breakfast, 2002)
- Bobby Conroy palaa kuolleista (Bobby Conroy Comes Back From The Dead, 2005)
- Isäni naamio (My Father's Mask, 2005)
- Vapaaehtoinen vankeus (Voluntary Committal, 2005) – World Fantasy -palkinto 2006, paras pienoisromaani
- Tekijän kiitokset
”Yllättävä ja kekseliäs kummitusjuttujen kertoja.” – Chicago Tribune
Joe Hillin novellikokoelma sisältää niin kummitusjuttuja, scifiä, jännitystä kuin arkipäiväisempiä ihmissuhdetarinoitakin elämän pikku outouksineen.
Parasta uutta kauhua kertoo kauhukirjojen pienkustantajasta, joka lähtee tapaamaan verisen novellin kirjoittajaa ja joutuu itse keskelle todellista kauhutarinaa. Pop Art esittelee ilmalla täytetyn Arthurin, jonka on kommunikoitava kirjoittamalla ja varottava teräviä esineitä. Scifitarina Kuulet heinäsirkan laulavan kertoo koulukiusatusta Francisista, joka muuttuu jättiläishyönteiseksi ja päättää kostaa kärsimyksensä.
Joe Hillin tarinoiden yksinäiset päähenkilöt etsivät omia polkujaan ja paikkaansa maailmassa. Epätavalliset tapahtumat tekevät jokaisesta novellista ainutlaatuisen ja mukaansatempaavan.
Arvosteluja:
”Hill osoittaa tuntevansa paitsi kauhun genrenä, myös kustannusalana kaikkine kummallisuuksineen.” – Jussi Ahlroth, Helsingin sanomat 3.1.2010
”Tarinat ovat hienoja. Hengästyttäviä. Odottamattomia.” – Marika Riikonen, Hämeen sanomat 20.11.2009
”Hill tuntee kauhun historian, erityisesti elokuvakauhun historian. Se näkyy Hillin novelleissa. Hill ammentaa historiasta, mutta luo aivan omat tarinansa ja pelkonsa. Myös kokoelman rakenne on mainio.” – Sirpa Ylönen, Warkauden Lehti 10.10.2009
”Hillin tarinat hämmentävät ja yllättävät. Kuva elämästä on sävyltään tumma ja arvaamaton. Mitä tahansa voi tapahtua – ja tapahtuukin.’’ – Anne Helttunen, Me naiset 2009/38
”Mainio novellikokoelma meikkaa kauhulle monet kasvot. Yksi tarina yököttää, toinen naurattaa ja kolmas vie yöunet.’’ – Kotivinkki 13/2009
”Jokainen tarina on omanlaisensa, ja kokoelma todistaa, että Hillin lahjakkuus ei rajoitu vain kauhuun...” – Denver Rocky Mountain News
”Hiotuissa novelleissa arkirealismi ja surrealismi sulautuvat mestarillisesti kauhuun.” – Tähtivaeltaja-palkintoraati
Joe Hill
Joe Hill (oikea nimi Joseph Hillstrom King, s. 1972) asuu perheineen Yhdysvaltain Uudessa Englannissa. Hill on kirjailija Stephen Kingin poika.
Hillin novellikokoelma Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia (2005) palkittiin British Fantasy -palkinnolla ja Bram Stoker -palkinnolla parhaan kokoelman sarjoissa. Suomennos oli Tähtifantasia-palkintoehdokkaana.
”Hillin tekstit huokuvat niin vahvaa tunnetta, näkemystä ja tulkittavaa, että kokemus on lähes päällehyökyvä. Lukija hukkuu taitavasti kuvattujen maailmojen väristyttävään todellisuuteen, eikä saa ravistettua niitä harteiltaan. Tästä huolimatta jokainen novelleista on äärimmäisen helposti lähestyttävä, yllättävä ja mukaansatempaava. Saavutus, johon monikaan kirjailija ei kykene.” (Toni Jerrman, Tähtivaeltaja 1/2010)
Muita teoksia kirjailijalta Joe Hill
Kirja-arvioita
Tämä novellikokoelma on minun ensimmäinen kirjani Joe Hilliltä. Olin aluksi hiukan skeptinen, koska kyseessä oli minulle uusi kirjailija ja kaiken lisäksi luettavana oli novelleja, jotka eivät ole kovin lähellä sydäntäni, mutta tämä kokoelma kyllä osui ja upposi. Pidin näistä novelleista valtavasti, niissä oli kivoja ideoita ja koskaan ei voinut tietää ennalta, että onko tarina yliluonnollinen vai ei. Paljon vaihtuvuutta, joka teki lukukokemuksesta miellyttävän. Pidin myös siitä, että asioita jätettiin avoimeksi ja lukijalle itselleen pohdittavaksi. Hämmentävästi joissain novelleissa oli hyvin paljon samanlainen fiilis kuin Hillin isän tuotoksissa, mikä ei nyt ollut sinänsä huono asia. Tosin parempia novelleja nämä olivat kuin ne mitä olen Kingiltä lukenut.
Joe Hill'n kohdalla voisi helposti kuvitella miehen tekstien myyvän isänsä maineen vanavedessä. Mutta kyllä mies hallitsee asiansa loistavasti ilmankin -ja omalla tyylillään. Suurin osa kirjan novelleista ei edes ole varsinaista kauhua, mutta onnistuvat silti aika hyvin nostamaan niskahiukset pystyyn, kun ne päästää sisälleen. Itse arvostin eniten erikoista "Pop Art" tarinaa ilmapalloihmisistä sekä "Vapaaehtoinen vankeus" tarinaa, jonka suurin nerokkuus tuntuu olevan juuri siinä minkä Hill jättää kertomatta ja tämä pätee moneen muuhunkin kirjan novelliin.
Joe Hillin romaani "Sydämen muotoinen rasia" oli mielestäni vain keskitasoa, joten en odottanut tältä kokoelmalta ihmeitä. Sain yllättyä iloisesti, nimittäin kokoelma on erittäin hyvä. Suurin osa tarinoista on erinomaisia tai vähintäänkin erittäin hyviä, vain muutama heikompi kertomus mahtuu joukkoon. Kokoelmassa esiintyy monenlaisia tarinoita. Vaikutteita on otettu mm. Texasin moottorisahamurhaajasta, 40 –luvun elokuvamaailmasta, vanhoista hirviöleffoista ja Draculasta. Jotkut tarinat, esimerkiksi hellyyttävä "Pop Art", eivät ole kauhua. Monien tarinoiden kerronnassa esiintyy myös hiukan huumoria. Vaikea on nimetä suosikkeja, koska niin monet ovat vakuuttavia, mutta mainittakoon erikseen vampyyrinmetsästystarina "Abrahamin pojat" sekä surrealistinen "Isäni naamio", joka on melko karmaiseva. Kokoelmasta huomaa, että Joe Hill on isänsä poika – hyvässä mielessä.