"Luulin aiemmin tunteneeni pelkoa... Mutta ei. Tunsin pelkästään pelon laitamat. Ja nyt olen täällä, ydinkeskustassa."
Jo kolmas osa on ilmestynyt suomennettuna Rämeen olennon saagasta, joten mielenkiinnosta otin esiin kaksi aiempaa osaa ja lukaisin ne lävitse. Vieläkin olen sitä mieltä, että toinen osa on se kaikkein voimakkain ja paras. Se oli se, joka jätti lähtemättömän vaikutuksen ja pakotti ostamaan nämä albumit. Mutta tämä ensimmäinen osakaan ei ole huono.
Alku on Rämeen olentoa huonommin tuntevalle hieman sekava. Paljon hahmoja esitellään, paljon vanhoista sarjakuvista irralleen jääneitä lankoja solmitaan yhteen, mutta sen jälkeen päästään asiaan. Ja millaista asiaa se onkaan! Alan Mooren kynän käyttö on mahtavaa kuten aina. Unohtaa ei saa myöskään Bissetteä ja Totlebeniä, joiden kuvitus tuo rämeen karun kauneuden lukijan silmien eteen.
Hienoimpia hetkiä kirjassa tarjoaa Woodrue ajatuksillaan "itkevästä paistista" ja "kirkuvasta lihasta". Woodruen misantropia on syvää ja mustaa, mutta jollain pistävällä tavalla myös ymmärrettävää. Hienoja kohtia on myös Rämeen olennon hurmeiset unet, joissa on kammottavaa painajaisten logiikkaa. Kirjasarjan aloitus ei nouse toisen osan tasolle, mutta tarjoaa silti ihania väristyksiä kauhun ystäville. Suosittelen lämpimästi.
