"Utelevat tuntosarvet pyyhkivät hänen houreista ihoaan. Pienoiskokoiset siivet hakkaavat. Raajoissa on monta niveltä. Nyt... Nyt päästiin sinne missä paha sai toden teolla alkunsa."
Rämeen olennon toinen kirja sisältää sekä huonoimmat että parhaimmat tarinat. Mykistävällä tavalla alkavaa Rakkaus ja kuolema -tarinaa seuraa Alas kuolleiden joukkoon, jossa matkustetaan niin kiehtovan manalan lävitse, että edes Dante ei olisi osannut kehitellä yhtä kauhistuttavia kuvia painajaisissaankaan. Kokoelman päättää kaunis Kevään riitti.
Hyvien tarinoiden hinta on se, että välissä on pakko olla muutama täytetarina. Nekään ei kuitenkaan ole huitaisemalla tehtyjä; kunhan vain eivät yhtä vahvoja kuin albumin päätarinat, joiden kieli ja kuvitus hyytävät ja saavat ihon väreilemään kauhusta. Erityismaininta täytyy sanoa suomentajalle, joka on osannut kääntää Pog -tarinan hölynpölykielen mainiosti. Niiden muutaman päätarinan hyvät puolet korvaavat kevyesti kaikki heikkoudet. Upea kirja.
