Kuumatka
Kuumatka: Päiväkirja viikolta jolloin ihminen ensi kerran uskalsi mennä Kuun lähelle. Kansi: Seppo Syrjä. Sidottu, kansipaperi.
Astronautit kiitävät ensi kerran kohti kuuta ahtaassa kapselissaan. Samalla hetkellä kirjailija omassa työhuoneessaan tekee matkaa ihmisen sisimpään, neljänteen ulottuvuuteen ja oman maailmamme ongelmiin. Hämärän lumisen luonnon keskellä hän kirjoittaa kaikesta siitä mitä kuumatka tuo hänelle mieleen, siitä mitä hän pitää maailmassa tärkeänä. Ahosen luomassa kuvassa on samaa särmikkyyttä ja rikkautta kuin Paperihanskoissa, samaa havainnollisuutta ja levollista kosmista tunnetta kuin tieteisromaanissa Paikka nimeltä Plaston joka herätti poikkeuksellista huomiota.
Ihmisen ensimmäinen kuumatka virittää tiedostuneen mielen. Se pakottaa runoilijan omimpaan tehtäväänsä, ennustamaan sitä mikä tiedemiehelle vielä on tavoittamatonta, sitä mikä vielä odottaa tutkijan havaintoa ja selitystä. Olemme täyttämässä nykyisen kehitysasteemme mahdollisuudet loppuun: säilyäkseen ihmiskunta on nopeasti siirtyvä kokonaan uuteen kehitysrakeeseen. Ahonen on tässä tien näyttäjänä.
”Ahosen kirja on hätähuuto. Kirjailija haluaa osoittaa ja kertoa kaikille halukkaille, että tässä yhteiskunnassa ei ole hyvä olla nukkumisesta puhumattakaan. Kuumatka on kirja ahdistuksesta, todellisuuden hajoamisesta ja hajottamisesta, tavallisen ihmisen prostituutiosta, vihasta, vihasta ja kovapintaisesta maailmastamme. Se on ristiriitainen, mutta sen ristiriitaisuus ei ole heikkous.” – Juha Vakkuri, Suomen Sosialidemokraatti
Erkki Ahonen
Erkki Ahonen (1932–2010) oli suomalainen kirjailija. Ahonen voidaan luokitella psykologisen realismin edustajaksi, jonka aiheena oli etenkin miehen mielenmaisema. Ahosen pääteos oli vuonna 1965 ilmestynyt romaani Kiviä vuoret. Hän sai valtion kirjallisuuspalkinnon 1968.
Tieteisromaaneissaan Paikka nimeltä Plaston (1968), Tietokonelapsi (1972) ja Syvä matka (1976) Ahonen pohti ihmisen ja tekniikan suhdetta sekä ihmisen muuttumista suuren tieteellisen kehityksen hetkellä. Teosten on usein todettu kuuluvan merkittävimpiin suomalaisiin aikuisten tieteisromaaneihin. Esimerkiksi Kai Ekholm totesi, että Erkki Ahonen oli suomalaisista tieteiskirjailijoista ainoa, jolla ”on ollut sellainen luonnontieteellinen näkemys ja kyky synteesiin, jolle syvällinen tieteisromaani voi perustua”.