Kirja ansaitsee kiitosta niin omaperäisen juonensa, taitavan kerrontansa kuin piinaavan jännityksensäkin osalta. Miljöö on parempi kuin voisi edes toivoa, ja kirja pitää otteessaan erittäin tiukasti. Juoni on yllätyksellinen, eikä lukijaa säästellä kauhuilta.
Uusi Atlantis
Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Kimmo Paukku. Sidottu, kansipaperi.
Suurimmat salaisuudet ovat pinnan alla
Pohjois-Atlantilla tapahtuu kummia. Syrjäisen öljynporauslautta Storm Kingin miehistö löytää syvältä merenpohjan alta rakennelman, joka ei ole luonnon muovaama. Vaikuttaa siltä, että Atlantiksen kadonnut manner on viimein löytynyt.
Kaksi vuotta myöhemmin entinen laivaston lääkäri Peter Crane lennätetään porauslautalle hoitamaan painetaudista kärsiviä sukeltajia. Tai niin hänelle uskotellaan. Cranen todellisia potilaita ovat yli kolmen kilometrin syvyyteen rakennetun jättimäisen merenalaisen tutkimuslaitoksen työntekijät. Heidän tehtävänään on porautua merenpohjan läpi maan uumeniin ja selvittää oudon sähköisen signaalin alkuperä.
Crane tajuaa pian, että henkilökunnan alati pahenevat psykoottiset kohtaukset eivät johdu sukeltajantaudista. Eikö kaivutyöt kannattaisi keskeyttää, kunnes signaalin alkulähteestä tiedetään enemmän? Tarujen Atlantis alkaa paljastua paljon vaarallisemmaksi paikaksi kuin ihmiskunta on konsanaan uskaltanut kuvitellakaan.
”Piinaavan jännittävä ja nerokkaasti toteutettu… Tällaistä merenalaista seikkailua ei ole kerrottu koskaan aiemmin.” – Clive Cussler
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Lukijoiden arviot
1 arvioMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
