Kirkkaan selkeää

Maarit Verronen

6.0 / 10
25 arvosanaa

Kansi: Markko Taina. Sidottu, kansipaperi.

Tähtivaeltaja-palkinto parhaasta vuonna 2010 julkaistusta tieteiskirjasta.

Kun Tiksu P ajautuu velkakierteeseen, hän päättää ottaa riskin ja suostuu muodonmuutokseen tosi-tv:ssä. Leikeltynä ja monta numeroa pienempänä Tiksu maksaa velkansa, saa paremman turvallisuustatuksen ja voi jälleen miettiä tulevaisuuttaan.

Päädyttyään yllättäen vanhan kuumailmapallon omistajaksi hän liittyy säätutkijoiden matkaan selvittämään, kuinka ilmastonmuutosta manipuloidaan. Tutkimukset kuitenkin lopetetaan, joten Tiksu eroaa värikkäästä seurueesta ja jatkaa palloineen matkaansa työttömäksi jääneen orjan, Janin, kanssa. He ajautuvat siruttomien jäljittäjiksi Etelä-Eurooppaan, paahtavan auringon, kuumuuden ja kulkutautien kiusaamiksi. Matkan varrella he kohtaavat siruttomia, toisia jäljittäjiä ja muita ihmisiä, joilla on omat erikoiset tapansa pysytellä hengissä.

Kirkkaan selkeää on havahduttava dystopia uhkakuvista, jotka odottavat meitä. Se tutkii ihmisen sopeutumiskyvyn rajoja tilanteessa, jossa yhteiskunnan kontrolli on tiukempi kuin koskaan, vaikka yksilö on yksinäisempi kun milloinkaan ennen. Se on vaellusromaani läpi autioituvan Euroopan, jossa ei tarvita enää fyysisiä kohtaamisia, riittää kun heilauttaa virtuaalihanskaa.

”Kirjassa kuvailu on toteavaa eikä kompastele rönsyävään adjektiivijuurakkoon. Kieli on kuin hyvät kengät, joita kävellessä ei edes huomaa. Juoni kulkee vaivatta, ja jokainen lause on punnittu ja omalla paikallaan. Sanoista rakentuu selkeä, tuhatpalainen palapeli: romaani, jota on ilo lukea.’’ – Sannukka Pekkala, Lukufiilis 2010/4

”Verrosen tulevaisuudenkuva kiehtoo väistämättömyydellään ja järjestelmällisyydellään.’’ – Mari Viertola, Turun sanomat 20.10.2010

”Verrosen visio ei tietenkään ole uusi, mutta hänen esitystapansa on kyynisyydessään ja ulkopuolisuudessaan vakuuttava. Muutokset tapahtuvat kuin itsestään, eikä niitä voi vastustaa. Viime kädessä juuri ketään ei edes kiinnosta, että luonto katoaa. Hyväosaisten kansalaisten sokea itseriittoisuus luo pohjan vapauksien rajoittamiselle, turvafirmojen valtuuksien laajenemiselle ja jyrkälle luokkajaolle, jonka pohjimmaiseksi jääneiltä viedään kaikki ihmisoikeudet.’’ – Elli Leppä, Tähtivaeltaja 4/2010

”Yhteiskunnan ulkopuolelle pudonnut päähenkilö todistaa luokkajaon kasvua ja luonnon tuhoutumista kouraisevassa lähitulevaisuusvisiossa’’ – Tähtivaeltaja-palkintoraati

Julkaistu
24.8.2010 (Tammi)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Eija
    lisäsi kirjan kokoelmaan Palkinto: Tähtivaeltaja
  2. Liisteri
    antoi kirjalle arvosanan 4/10
  3. Laomedeia
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  4. Fievre
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  5. Nafisan
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  6. koipallonen
    lisäsi kirjan lukulistalle
  7. Lupus
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  8. Eija
    kirjoitti kirja-arvion
  9. Eija
    antoi kirjalle arvosanan 5/10
  10. Jussi
    muokkasi kirjan tietoja
  11. lukuvalo
    lisäsi kirjan omistettuihin
  12. Kupelo
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  13. Wind
    antoi kirjalle arvosanan 4/10
  14. max
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  15. Vierran
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  16. Moonlord
    antoi kirjalle arvosanan 5/10
  17. Aenear
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  18. Pakkis
    lisäsi kirjan omistettuihin
  19. Pakkis
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  20. EvaIsa
    lisäsi kirjan omistettuihin