Yökappaleita
Alkuteos ilmestynyt 1817. Suomentanut Markku Mannila. Johdanto: Veli-Matti Saarinen. Ulkoasu: Dog Design. Sidottu.
Yökappaleita on kahdeksan kummallisen kertomuksen kokoelma, jossa syvämietteisyys ja hulluus kulkevat käsi kädessä. Kertomusten laatija, saksalainen romantikko E. T. A. Hoffmann (1776–1822), on eräs keskeisimmistä ja taatusti yksi omaperäisimmistä innoittajista monille modernin fantasia-, kauhu- ja jännityslajityyppien edustajille.
Hoffmannin kirjallista tuotantoa yhdistää yksi yleinen aihe: ihmisen ahdinko alati uhkaavan tunnistamattoman kaameuden edessä. Tarinoissaan hän pyrkii esittämään epänormaalin ja käsittämättömän käsitettävässä muodossa, mikä herättää lukijassa kauhistuttavan tietoisuuden ihmispsyyken pimeästä puolesta. Todellisuuden ja unimaailman käyminen yksiin ja hallusinaationkaltaiset visiot avaavat näkymän jonnekin sellaiseen kätkettyyn tilaan, johon meillä ei tavallisesti ole pääsyä: painajaiseen arkitodellisuuden tuolla puolen.
Ovatko kirjan tarinat ”Nukuttaja”, ”Ignaz Denner”, ”Jesuiittakirkko”, ”Sanctus”, ”Autio talo”, ”Majoraatti”, ”Pyhä lupaus” ja ”Kivinen sydän” sitten kauhua siinä mielessä kuin me kauhun nykyisin ymmärrämme? Eivät, vaan jotain paljon levottomuutta herättävämpää.
Hoffmannia ja hänen aikojaan esittelevän johdannon teokseen on laatinut tutkija Veli-Matti Saarinen.
Sisältö:
- Veli-Matti Saarinen: Esipuhe - Leikittelyä hyvin vakavilla asioilla
I Osa
- Nukuttaja (Der Sandmann, 1816)
- Ignaz Denner (Ignaz Denner, 1816)
- Jesuiittakirkko (Die Jesuiterkirche in G., 1816)
- Sanctus (Das Sanctus, 1816)
II Osa
- Autio talo (Das öde Haus, 1817)
- Majoraatti (Das Majorat, 1817)
- Pyhä lupaus (Das Gelübde, 1817)
- Kivinen sydän (Das Steinerne Herz, 1817)
Käyttäjät lukeneet myös
E. T. A. Hoffmann
Ernst Theodor Amadeus Hoffmann (Königsberg 1776 – Berliini 1822) oli saksalaisen romantiikan tunnetuin edustaja. Ammatiltaan Hoffmann oli juristi, mutta hän vaikutti myös säveltäjänä, kapellimestarina, musiikkikriitikkona, lavastajana, taidemaalarina ja pilapiirtäjänä Bambergissa, Leipzigissa ja Dresdenissä. Vuodesta 1816 Hoffmann toimi tuomarina Berliinissä. Kirjailijana Hoffmann hakeutui sekä novelleissaan että romaaneissaan mielen oudoille alueille, alitajuiseen, uneen ja fantasiaan. Tarinoiden tunnuspiirteitä ovat todellisuuden harhaisuus ja yliluonnollisten voimien läsnäolo.
Hoffmannia pidetään useiden kirjallisten tyylisuuntien esikuvana surrealismista kauhuun. Innoittajakseen hänet ovat nimenneet muun muassa Nathanael Hawthorne ja Edgar Allan Poe. Hoffmann on vaikuttanut suuresti myös venäläiseen kirjallisuuteen, kuten Puškiniin, Gogoliin ja Dostojevskiin. Jacques Offenbachin ooppera Hoffmannin kertomukset, Léo Delibesin baletti Coppélia ja Pjotr Tšaikovskin Pähkinänsärkijä pohjautuvat Hoffmannin tarinoihin. Myös lasten silmiin unihiekkaa heittävällä nukkumatilla on esikuvansa Hoffmannin tarinassa ”Nukuttaja” – tosin alkuperäinen tarina ei sovi lapsille.
Muita teoksia kirjailijalta E. T. A. Hoffmann
Kirja-arviot ja kommentit
Tyylipuhdasta kauhuromantiikkaa alusta loppuun niin hyvässä kuin pahassa. Teksti on rakenteellisesti 1800-luvun mittapuulla selkeimmästä päästä ja sikäli "modernia" - toisaalta taas nykylukija voi kokea vaikeuksia lukemattomien sisäkertomusten, takaumien ja muiden aika-, paikka- ja näkökulmahyppäysten suhteen, sillä kerronta kiinnittää huomionsa usein ennemmin tapahtumasarjaan kokonaisuutena kuin yksilön kokemukseen. Näin jopa päähenkilö saattaa vaihtua useaan otteeseen yhden tarinan aikana. Rakkaustarinana alkanutta kertomusta seuraava lukija saa yhtäkkiä huomata kahlaavansa keskellä kymmeniä sivuja kestävää perimyssotkujen selvittelyä. Kolme tähteä perustelen seuraavasti: luettavana on taidokasta romantiikan tekstiä, joka henkäilee aikakauttaan miellyttävästi; kauhua osataan rakentaa sillä tavoin, että se toisinaan jopa karmii hieman selkäpiitä; mielikuvitukselliset juonenkäänteet, jotka osaavat yllättää nykylukijan. Toisaalta ajan tyyli osoittautuu osaltaan myös kompastuskiveksi, kun tarina toisensa jälkeen toistaa samankaltaisia, konventionaalisia asetteluja esimerkiksi hahmojen suhteissa toisiinsa, ja niin tekee myös itse kauhu käsitellessään pääsääntöisesti vain ajan tyypillisimpiä kauhuteemoja.