Osittain nelivärinen. Sidottu.

Sisällys:

  • Maan mies Marsissa. Käsikirjoitus Reino Helismaa ja Olavi Kanerva. Ilmestynyt Isku-lehdessä 1940–1941.
  • Lentävä lautanen. Käsikirjoitus Olavi Kanerva. Ilmestynyt Seikkailujen maailma -lehdessä 1952.

Maan mies Marsissa edustaa Suomessa perin harvinaista hyvin piirrettyä ja jäntevästi käsikirjoitettua scifi-henkistä seikkailusarjakuvaa. Käsikirjoittajat Reino Helismaa ja Olavi Kanerva tunsivat lajityypin, koska Olavin isän firma Kanervan kirjapaino oli julkaissut 30-luvulla ison kirjan Iskevän Salaman eli Flash Gordonin seikkailuista. Ami Hauhio oli 1940-luvun Suomessa paras piirtäjä tällaiseen hankkeeseen ja se näkyy sarjakuvassa upeana art deco -henkisenä tyylinä ja hienosti hahmotettuine ulkoavaruuden hirviöineen.

Ami Hauhion piirrosjälki on oma syynsä julkaista Maan mies Marsissa uudestaan, mutta aivan yhtä tärkeä osa projektia on valottaa nuoren Reino Helismaan tuotteliaisuutta. Helismaa oli 1930-luvulla alkanut kirjoittaa seikkailu- ja jännitysnovelleja eri lehtiin ja vuonna 1940 hän sai serkkunsa Olavin isältä toimittaakseen Isku-lehteä. Reino ja Olavi täyttivät lehden lähes tulkoon omilla novelleillaan, joista Helismaan kirjoittamat ovat usein toiminnallisia ja nopeatahtisia.

Maan mies Marsissa oli sekin osa miesten innoittunutta kynänjälkeä. Kirja ilmestyi sodan jälkeen 1947 sarjakuva-albumina, mutta pahasti pätkittynä ja kuvajaoltaan omituisena. Tämä juhlajulkaisu julkaistaan alkuperäisistä Isku-lehdistä kuvattuna, oikeassa sivutaitossaan.

Julkaistu
10.11.2011 (Zum Teufel)

Lukijoiden keskustelut

Mitä ajatuksia tämä kirja herätti? Aloita ensimmäinen keskustelu.

Voit osallistua ilman käyttäjätiliä.

Aloita keskustelu
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
90
81
71
62
50
40
30
20
10
Risingshadow

Ole ensimmäinen arvostelija

Kirjaudu sisään ja kirjoita ensimmäinen kirja-arvio.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja