Himo

Aluksi meni pieni hetki, että pääsin selville kirjan tapahtumista. Ensimmäisen osan lukemisesta on kulunut jo sen verran aikaa, että kaikki asiat eivät olleet täysin selkeinä muistissa. Hyvin nopeasti palaset alkoivat kuitenkin loksahtaa paikalleen, ja kirjan lukemiseen sai keskittyä sataprosenttisesti.
Olen aina pitänyt Wardin tyylistä kirjoittaa, eikä tämäkään kirja tuottanut siinä suhteessa pettymystä. Kirjan hahmoista jokainen on omanlaisensa, eikä kukaan heistä ole yhtään tylsä. Siellä täällä kirjaa tuli vastaan lausahduksia jotka saivat hymyn huulille. Varsinkin Grier oli tässä osassa yksi suosikeistani. Hän on kokenut kovia mikä on muovannut hänen luonnetta. Silti hänestä löytyy lempeäkin puoli ja se osa, joka ei halua kenellekään mitään pahaa. Varsinkin Grier tuli joskus sanoneeksi asioita joita ei vain voinut lukea neutraali ilme kasvoilla.

Tää oli musta ehdottomasti parempi kuin eka kirja. Isaac oli todella mies mun makuun, mutta kaipaisin enemmän juttua Jimistä, joka on periaatteessa koko sarjan päähenkilö. Myös Jimin enkelikaiffareiden elämään pääsi kurkistamaan taas pikkuisen lisää.

Wardin tuttuakin tutumman kirjoitustyylin huomasi myös tästä ja huumori oli paikoitellen aika hauskaa ja huomasin pyrskähteleväni useaan otteeseen kirjaa lueskellessa.

Juoni oli tässä kirjassa mielenkiintoisempi kuin edellisessä vaikka loppu tuntui minusta vähän hutaistulta ja välillä jopa epäuskottavalta. Kirja kuitenkin pitää otteessaan ensimmäisiltä sivuilta asti eikä tässäkään vältytä ilkeän Devinan tempuilta, jotka eivät ihan ole mitään lapsille luettavaksi suunniteltua kamaa.

Tylsäksi tämä ei käynyt missään vaiheessa ja tämän lukemiseen ei mennytkään minulla kovin pitkään vaikka sivuja on monta sataa. Jään todellakin janoamaan lisää Jimiä ja uusia haasteita. Kaksi takana, viisi edessä.