Alkuteos ilmestynyt 2013. Suomentanut Einari Aaltonen. Sidottu.

Vainottujen noitien kirous herättää pimeyden voimat

Radio-dj Heidi Hawthorne muuttaa kerrostaloasuntoon Salemin pikkukaupungissa, ja talossa alkaa tapahtua kummia, kun pitkään tyhjillään olleessa asunnossa vaikuttaa olevan jonkinlaista elämää. Vain Heidi havaitsee asunnon paranormaalit tapahtumat, ja hän alkaa kärsiä ahdistavista, verisistä ja surrealistisista pelkotiloista. Hän kuvittelee, että painajaismaiset valveunet liittyvät hänen menneisyytensä huumeriippuvuuteen. Totuus on paljon synkempi.

Samaan aikaan kaupungissa puhkeaa sadistinen murha-aalto, ja eräs historioitsija epäilee, että Salemin kaukaisella menneisyydellä on yhteys nykypäivän tapahtumiin: Vuonna 1692 Salemissa tuomittiin joukko naisia kuolemaan noituuden vuoksi. Surmattujen noitien Salemin ylle langettama kirous toteutuu, ja Saatana astuu maan päälle kostamaan noitavainojen johtohahmojen perillisille.

Julkaistu
4.10.2013 (Like)
Alkuperäinen nimi
The Lords of Salem
Suomentanut
Einari Aaltonen
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Like-kauhu

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →

Sarjaan kuuluu myös: The Walking Dead: Kuvernöörin nousu.

Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
90
80
70
60
50
40
31
20
10
Risingshadow

Mitä sinä ajattelit kirjasta?

Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.

Risingshadow

Lukijoiden arviot

1 arvio

Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta

3/10

Minulle Rob Zombie on tutumpi musiikistaan kuin mistään muusta, joten hiukan epäillen ja varauksella luin kirjan, jonka kannessa hänen nimensä komeilee. Olisi kannattanut jättää hyllyyn. Kirjaa voi kuvailla oikeastaan vain sanalla tylsä. Kauhuelementit olivat osittain splatteriä ja osittain yliluonnollisia hahmoja huoneiden nurkissa. Tätä viimeistä varsinkin hierottiin lukijan naamaan ihan jatkuvasti. Jossain vaiheessa tuli olo, että kirja perustuu elokuvaan ja näinhän se olikin. Kuvailu oli ihan liian yksityiskohtaista. Juonen teema pyöri hyvin vahvasti kristinuskon kuvaston ympärillä, joten minulle ateistina sekin oli vain puuduttavaa. Kauhu perustuen saatananpalvontaan ei vaan toimi. Hahmotkin olivat pahvisia ja sellaisia, että minua ei ainakaan kiinnostanut mitä heille tapahtui. Joidenkin hahmojen funktiota en edes ymmärtänyt. Vastaisuudessa nautin Rob Zombieni musiikkina.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja