J.R.R.:n fanina tämäkin tuli hankittua. Kirja on kaksijakoinen. Sisältää historiallisen vakuuttavan oloisen selvitysosan jossa Scandinaavisempikin puoli Beowulfin tarun syntyhistoriasta paljastuu ja tottakai käydään läpi yhtymäkohtia Tolkienin tuotantoon.
Loput kirjasta koostuu itse Beofulf runokokoelmasta.
Kirja on tarkoitettu hard core Tolkien faneillekin mutta historiasta, kielten synnystä yms. kiinnostuneille ja miksei tutkijoillekin.
Jos on jaksanut lukea Kalevalan, on toivoa, että tn. jaksaa myös lukea tämän. Tarinassa ei sinänsä ole mitään vikaa mutta runomitta voi olla hankala omaksua ja siten häiritä kokonaisuuden ymmärtämistä. Itsellä meni siihen tovi. Luin lopulta tekstin suht nopeasti putkeen runimitasta välittämättä ja se toimi ainakin minulle ja lopulta tarinastakin sai itselleen mielenkiintoisen lukukokemuksen.
Kaksitähteä siksi että on sen verran kuitenkin "työläs" opus ettei voi suositella miksikään kevyeksi lukupaketiksi. Asiasisällöltään ja kunnioituksesta tälläistä historiallista julkaisua kohtaan olisi voinut antaa tähden lisääkin mutta arvio pelkästään fantu-lukukokemuksena pelkästään.
