Kansi: Juri Patrikainen. Sidottu, kansipaperi.

Ihmiskunnan tuho uhkaa Mustallamerellä. Onko mitään enää tehtävissä?

Miten mystiset hautakukkulat ja indoeurooppalaisten kansojen alkukoti liittyvät Mustassameressä piilevään ekokatastrofiin? Ja miksi oikeiden ratkaisujen tekeminen on niin vaikeaa, joskus mahdotonta?

Lähitulevaisuuteen sijoittuvassa jännärissä arkeologi Alex Tšerkassov selvittää muinaisten hautakukkuloiden, kurganien, arvoituksia ja etsii kolmetuhatta vuotta sitten eläneen soturiprinsessan aarretta. Samaan aikaan Mustanmeren kalastajat tekevät järkyttäviä havaintoja, joita Alexin vaimo Irina lähtee tutkimaan. Pian havaitaan, että Mustanmeren syvänteissä on käynnissä jotakin äärimmäisen vaarallista.

Isomäki yhdistää karmivassa dystopiassaan todelliset ekologiset uhkakuvat pitkälle historiaan ulottuvaan spekulaatioon tuhon perimmäisistä syistä.

Arvosteluotteita:

”Fukushiman ja Filippiinien supertaifuuni Haiyanin jälkeen Risto Isomäen uutta romaania lukee melkein pelonsekaisin tuntein. Jos Isomäki kirjoittaisi suurella maailmankielellä, häntä nimitettäisiin Nostradamukseksi – tosin Isomäen romaaniennustukset ovat edeltäjänsä runoelmiin verrattuna kammottavampia. Niillä kun on vähintään spekulatiivinen tieteellinen pohja.” – Helsingin Sanomat

”Uutuusteos Kurganin varjot luottaa vahvan tarinan voimaan ja onnistuu. Vanhoista myyteistä sekä historiallisista ja biologisista tosiasioista Isomäki rakentaa pelottavan tulevaisuudenkuvan.” – Kansan Uutiset

”Aihevalinnoissaan Isomäki noudattelee kovan scifin parhaita perinteitä. Romaanit käsittelevät oikeasti tärkeitä kysymyksiä.” – Aamulehti

Julkaistu
4.9.2014 (Tammi)

Lukijoiden keskustelut

Mitä ajatuksia tämä kirja herätti? Aloita ensimmäinen keskustelu.

Voit osallistua ilman käyttäjätiliä.

Aloita keskustelu
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

101
92
85
711
68
52
40
30
20
10
Risingshadow

Mitä sinä ajattelit kirjasta?

Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.

Risingshadow

Lukijoiden arviot

1 arvio

Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta

5/10

Tartuin tähän kirjaan, koska pidin Sarasvatin Hiekkaa -teoksesta, vaikka Isomäen muu tuotanto ei olekaan vakuuttanut. Valitettavasti kirja oli pettymys.

Isomäki on osoittanut olevansa kaavamainen kirjoittaja, sillä kaikki häneltä lukemani kirjat etenevät samalla tavalla. Henkilöhahmot ovat yksipuolisia ja välillä jopa epäuskottavia. On kuin heillä ei ole muuta tarkoitusta kuin toimia kirjan tapahtumien todistajina.

Siinä missä Sarasvatin Hiekkaa oli kiinnostava skenaario ja onnistunut ekotrilleri, Kurganin varjot on vain huonosti verhottua vihreää ideologiaa.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja