Sabriel

Sabriel...
Odotin teoksesta enemmän kuin ehkä olisi pitänyt. Ajattelin, että se olisi kirja minun mieleeni. Jostain kumman syystä sain otettua kirjan juonesta kiinni vasta vähän yli puolen välin, eikä siinä vaiheessa lukemiseen enää keskity kunnolla. Loput kirjasta oli kuin olikin mieleeni, vaikean alun jälkeen.

Yksi asia mihin kiinnitin heti huomiota oli Sabrielin sinnikkyys. Kiinnyin häneen todella paljon, minkä vuoksi harmittaa, että en päässyt juoneen mukaan alussa. Myös Mogget oli ihana hahmo ja suurin osa muistakin.
Kirja oli kuvattu todella hyvin sain selvän kuvan Vanhasta valtakunnasta.
Myös teoksen idea oli kiva ja hyvin toteutettu.

En tiedä luenko jatko-osia. Se saa jäädä nähtäväksi.
Suosittelen kirjaa, vaikka alussa en päässytkään juoneen mukaan!

Kirjassa on magiaa ja taikuutta omaan makuuni liikaa, mutta toisena puolena juoni veti paikoin tiiviisti mukaansa ja taisteluja ei oltu siloiteltu turhanpäiten - sankaritarkin sai ”osumia” ja ei ole kaikkivoipa muutenkaan. Kiinnostavaa oli kuolleiden maailma ja sen kauhut sekä Abhorsenin kyky kelloineen lähettää vainaja takaisin Kuolemaan, niin kuin myös hakea Kuolemasta ihminen Elämään. Puhuva kissa Mogget oli lempihahmo (ihme kyllä, koska puhuvat eläimet eivät yleensä viehätä). Helvetin pedon sympatisointi kissahahmoon onnistui kirjailijalta mainiosti. Moggetista on vaikea olla pitämättä.

Tämä sarja on miun ehdoton suosikkini. Henkilöt, miljööja tarina ovat tässä uskomattoman hyviä ja on koukuttavaa miten kirjan käänteet saavat yllättämään kerta toisensa jälkeen.

Mogget <3

Siis, mä luin tästä ne muut osat ekaks ja oletin, että tää on ihan surkee kirja. Sitten aloin viime viikonloppuna lukea tätä, enkä voinutkaan laskea kirjaa kädestäni ja päädyin lukemaan sen loppuun asti, siinä muutaman tunnin aikana... Aivan MAHTAVA!! Parempi kuin Lirael tai Abhorsen!
Suosittelen lämpimästi!!

Kirja on tekstiltään hieman erilainen kuin viimeaikoina lukemani kirjat, tämä voi olla osa syynä, että alku eteni hitaasti. Juonen päästyä vauhtiin, riitti lukijalle mietittävää ja mielenkiintoa jatkaa tarinan lukemista. Loppu oli osin arvattavissa, vaikka osa tapahtumista tuli yllätyksenä.

Seuraavaksi lukulistalla on kirjan seuraava osa.

Loppupeleissä tykkäsin tästä kirjasta hurjasti, mutta en voi antaa täyttä viittä tähteä. Se johtuu siitä, että alku oli hieman tylsä, joten kirja jäi pariksi päivää sivuun jonkun "kiinnostavamman" kirjan takia. Kuitenkin kirja alkoi sitten, kun luin sitä ajatuksella, vaikuttaa oikein hyvälle. Kirja on selvästi klassikkoainesta, harmittaa vain että se on jäänyt aika paljon huomiotta :/

Sabriel on loistava henkilöhahmo, kuten myös kaikki muutkin hahmoista. Mogget oli oma, henkilökohtainen suosikkini.

Olen kuullut Nixiä hehkutettavan aika monellakin suunnalla, mutta minun kohdallani tämä kirja oli pieni pettymys. Kirja oli kuitenkin siinä määrin tyydyttävä, että sain vähän aikaa sitten huomata jatko-osan, Liraelin, eksyneen laukkuuni kirjastoreissun jälkeen.

Kirjassa on paljon omaa ja uutta, uudenlaista kokeilua ja leikittelyä, mutta harmi vain, että kirjaa vaivaa olematon tunnelma; harvoin olen yhtä kylmäksi jäänyt kirjan jälkeen. Kokonaisuutena kirja on kyllä onnistunut ja dualistisuuden on annettu jyrätä tavallisen tusinafantasian malliin.

Sabriel on kaikin puolin luettava mutta pahaksi onneksi varsin tunnelmaton kirja.

Omanlaatuinen ja jännittävä fantasiakirja jossa on yllättävän vähän kliseitä. Sabriel on päähenkilönä ja hänestä muovautuu se tärkeä henkilö joka hän on trilogian seuraavissa osissa. Vainajat ja Kuolema portteineen on mielenkiintoinen, samoin Vanha Valtakunta ja Rajan toisella puolella oleva Ancelstierre jossa magiaa ei ole tai se ei toimi. Vastavasti tieteen ja teknologian luomukset eivät toimi Vanhassa Valtakunnassa. Ancelstierre ja Vanha Valtakunta muistuttavat vähän Englantia ja Skotlantia. Sabriel on tavallaan esinäytös ja pohjustusta Vanha Valtakunta-sarjan seuraaville osille. Suosittelen kirjaa kaikille hyvää lukuelämystä etsiville.
Arvosana: 9-.

Paljon kehuja saanut Sabriel oli minulle melkoinen pettymys. Keskiaikaisessa maailmassa matkataan jälleen kerran miekan kanssa paikasta toiseen, jotta isä (ja maailma) pelastuisi. Uutuutena tarinaan on yhdistetty kauhuleffoista tuttuja, löyhkäävän ällöttäviä "eläviä kuolleita". Ehkä tämä yhdistelmä on fantasiakirjallisuudessa uusi, mutta idea valitettavasti ei. Henkilökuvat ovat ohuita, eikä tarina tue heidän kehittymistään kohti kirjan loppuasetelmia.

Tarinassa on onneksi monia kivoja, oivaltavia ja omaperäisiä yksityiskohtia, niiden ansiosta nuo tähdet. Ja olihan se tietysti tervetullutta vaihtelua, että välillä se "yksinäinen orpolapsi" on tyttö.