Jos tämän kirjan ensimmäinen puolikas olisi elokuva, se olisi varmaan K-18. Alkupuolikkaassa on edellistäkin osaa enemmän tarpeettomia ja tarpeettoman tarkkoja väkivallan kuvauksia. Sentään kirjaa alusta asti parantaa se, että Tekijöistä alkaa paljastua paljon enemmän ja peli ikään kuin laajenee myös ulkopuoliseen maailmaan eikä vain pelaajiin.
Noin puolen välin jälkeen voisi sanoa: Kun väki vähenee, pidot paranee. Viimein alkaa muun muassa näkyä sen vaikutus, että edellisessä osassa jo parista pahimmasta sosiopaatista päästiin eroon, ja lisäksi keskittymistä siirretään muihin pelaajiin kuin Sarahiin ja Jagoon. Siinä kohtaa kirja todella muuttuu mukaansatempaavaksi, varsinkin kun suosiotaan alkaa lisätä myös ajatus, että Loppupelin pelaaminen ei ehkä olekaan ainoa vaihtoehto.
Lopussa tosin häiritsi hahmojen saama juonisuoja, joka olisi sentään voitu yrittää naamioida paremmin.
