Alkuteos ilmestynyt 2014. Suomentanut Raimo Salminen. Sidottu, kansipaperi.

Uusia pilvenpiirtäjiä nousee kaupungin ylle päivittäin, ja kuilu rikkaiden ja köyhien välillä syvenee. Vuoden 1911 New Yorkissa ajat muuttuvat nopeammin kuin sydän ehtii käsittää. Yksinäinen Coralie-tyttö kasvaa isänsä tiukassa valvonnassa Ihmeellisten asioiden museossa Coney Islandilla. Museon vetonauloja ovat muun muassa Perhostyttö, Susimies ja satavuotias kilpikonna. Coralie ui merenneidoksi naamioituneena omassa tankissaan ja kaipaa vapauteen, pois isänsä ankaran katseen alta.

Äärijuutalaisen yhteisönsä jättänyt valokuvaaja Eddie Cohen näkee linssinsä läpi New Yorkin valtavan kasvun mutta myös sen ongelmat: naisten ja lasten kaltoin kohtelun, työläisten surkeat olot, kaupungin pimeimmätkin kujat. Kun Coralien ja Eddien tiet kohtaavat keväällä 1911, kaaoksen keskellä syntyy toivo oman paikan, ja perheen, löytymisestä.

Taianomainen Ihmeellisten asioiden museo on romaani rakkaudesta, ihmisyydestä, kummajaisista ja etenkin New Yorkista ja sen monista kasvoista.

Julkaistu
11.9.2015 (Gummerus)
Alkuperäinen nimi
The Museum of Extraordinary Things
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
91
83
71
62
50
40
30
20
10
Risingshadow

Mitä sinä ajattelit kirjasta?

Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.

Risingshadow

Lukijoiden arviot

2 arviota

Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta

8/10

Kun Ihmeellisten asioiden museo julkaistiin suomeksi, se muistaakseni oli kirjakaupoissa luetteloitu fantasian puolelle. Sitä se ei kuitenkaan oikeastaan ole. Tiettyä mystistä hohtoa siinä on, mutta mielestäni se on mainstreamea. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö sitä kannattaisi lukea. Varsinkin jos on kiinnostunut New Yorkin historiasta. 

Pidin kirjassa nimenomaan kaupunkikuvauksesta. Voisi sanoa, että New York oli yksi päähenkilöistä. 1910- luvullahan se oli vielä kovasti erilainen kuin minä sen nykyään näemme. Tarinan myötä kerrattiin myös jotenkin erilaisten ihmisten historiaa, kuinka heihin on suhtauduttu. Toivon mukaan jotain edistystä asiassa sentään on tapahtunut. Kirjan ihmissuhteet ovat pitkälti valtasuhteita, mutta pari kaunista rakkaustarinaakin mukaan mahtuu. Ne tekivät kirjasta kauniin. Kirjassa oli jonkinlaista vanhanaikaista lukuromaani-fiilistä. Näistä syistä pidin siitä.     

8/10

Tunnelmallinen ja mielenkiintoinen kertomus 1910-luvun New Yorkista. Jos haluat lukea kirjoja vahvan juonen takia, tämä ei ole sinun kirjasi. Kyllä tarinassa juoni on, mutta se ei ole ihan ykkössijalla. Enemmän kyllä ihmettelen, miksi kirja löytyy Risingshadowin tietokannasta, sillä ainakaan minä en havainnut kirjassa mitään yliluonnollista.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja