Selaa sarjan kirjoja
Taikuri ja taskuvaras

Kirjasta

Päällys: Sami Saramäki. Sidottu.

Topelius-palkinto 2019.

Mikä tahansa on mahdollista, jos sen vain osaa uneksia.

Mina asuu kadulla ja varastelee henkensä pitimiksi. Tom on nuori keksijä ja taikuri, jonka Ihmeiden teatteri lumoaa yleisönsä ilta illan jälkeen. Mina ja Tom kohtaavat Helsingissä talvella 1890. Ensi hetkestä lähtien heidän kohtalonsa tuntuvat kietoutuvan merkillisellä tavalla yhteen, ja pian Mina työskentelee Tomin taikashow'ssa, jossa mekaaniset koneet heräävät eloon. Molempien menneisyydessä on kuitenkin pahoja, selvittämättömiä asioita. He joutuvat juonittelun pyörteeseen ja ajojahtiin, josta he voivat selviytyä vain rohkeutensa avulla – muutama taikatemppu hihassaan.

Taikuri ja taskuvaras aloittaa maagisen trilogian täynnä silmänkääntötemppuja, romantiikkaa ja jännitystä. Toinen osa, Huijarin oppipoika, ilmestyy 2019.

"Kirjan maailma on yllätyksiä ja illuusioita täynnä. Sen hetkissä on mukana ripaus taikuutta ja romantiikkaa. Taidokkaasti kirjoitettu historiankuvaus ja kiehtovat juonenkäänteet pitävät lukijan henkeäsalpaavassa otteessaan loppuun saakka. Steampunk-henkinen esikoisfantasiaromaani yhdistelee taitavasti menneisyyttä ja tulevaisuutta." – Topelius-palkintoraati

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Lukijan ääni

Nostettu kirja-arvio

Kirja-arviot →
Pisara9 / 10

“Alkuun olin epäileväinen kirjan suhteen, kun se vaikutti Rosvoruhtinaan tyyppiseltä kirjalta, jossa juoni oli pelkkää varastelua, toki muutamalla juonenkäänteellä ja pitkäveteisellä kuvailulla höystettynä. Epäilykset osoittautuivat kuitenkin heti turhiksi, ja kirja sisälsi loppujen lopuksi valtavat määrät juonenkäänteitä sekä arvoituksia, jotka ratkesivat…”

Lue kirja-arvio →
Taikuri ja taskuvaras -trilogia

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Anniina Mikama

Anniina Mikama (s. 1977) on Tampereelta Helsinkiin muuttanut kirjailija ja kuvittaja. Hän on opiskellut kuvataidetta ja graafista suunnittelua Pekka Halosen akatemiassa ja kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Mikaman esikoisteos Taikuri ja taskuvaras (2018) voitti Topelius-palkinnon. Sen jatko-osa Huijarin…

Tutustu kirjailijaan