Hyvin vähän on tullut runokirjoja luettua. Vain harvoin törmään runoteokseen, joka herättää mielenkiinnon tavalla, joka johtaa päätökseen lukea kyseinen teos.
Seisaukset tasaukset herätti. Jo pelkkä ajatus scifirunoudesta sykähdytti. Vau, onko sellaistakin? Kirjan nimi toi heti mieleen oman alani maantieteen, joten olin varsin nopeasti myyty. En voinut ohittaa tätä tapausta. Pakko oli vähintäänkin kokeilla.
Eikä se pettänyt. Runot ovat tiedeintoilijan ja tutkijasielun mieltä kutkuttelevia, jotka samalla onnistuvat olemaan kauniita, herkkiä ja koskettavia kuvauksia maailmankaikkeudesta. Osan runoista äärelle todella pysähtyi, osa niistä pisti ajattelemaan ja parhaat peräti tarjosivat aivan uutta tietoa maailmasta ja yhteiskunnasta. Osa runoista aiheutti fyysistä kipua, mutta ei se runoilijan vika ole, että todellisuus sattuu.
Tunnen, että Elli Leppä onnistui liikauttamaan jotakin syvällä sisälläni. Ei ole itsestäänselvyys, että kirjoittaja pystyy näin lukijalleen tekemään.
Tai ehkä se oli sisäinen hipsterini, joka siellä liikahti, mene ja tiedä...
Lepältä on ilmeisesti tulossa vielä vuoden 2021 puolella uusi runokirja. Minusta taisi tulla fani, odotan jatkoa innolla.
