Kansi: Johanna Junkala. Sidottu.
Topelius-palkintoehdokas 2021.
Vavahduttava, loisteliaasti kerrottu tarina vastarinnasta eriarvoisessa yhteiskunnassa.
Kaksi nuorta naista, Satomi ja Mai ovat aina pitäneet yhtä. He ovat syntyneet internointikylään saarella, jota ennen vesien nousua kutsuttiin Japaniksi. He ovat ulkokansalaisia joiden tarkoitus on palvella kokokansalaisia.
Hyvinä iltoina he menevät yhdessä merenrantaan kahlaamaan. Se heillä sentään vielä on, vaikka heiltä vietäisiin kaikki muu.
Sitten komentaja Rafikov vie Main mukanaan Nymfiksi.
Eikä Satomi voi enää vain odottaa.
”Nyt seison tässä ja sisältä minä ratkean, noin vain. Ajattelen vain loppua.”
Mitä ajatuksia tämä kirja herätti? Aloita ensimmäinen keskustelu.
Voit osallistua ilman käyttäjätiliä.
Aloita keskusteluJaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Pidin tästä. Nykymaailmassa tuntuu, ettei tämän kaltainen tulevaisuus ole välttämättä kovinkaan kaukana. En odottanut näin rankkaa settiä nuortenkirjalta, välillä tuntui että kurjuutta oli liikaakin. Kirjoitustyyli oli kaunista, mutta loppu tuli jotenkin äkisti ja apu pyytämättä. Mutta pitkästä aikaa uppouduin tarinaan syvästi. Välitin aidosti siitä, mitä henkilöille käy.
Tämä on todella hyvä, kauniisti kirjoitettu kirja, joka omaa myös todella upean kannen. Vaikka asioiden kuvailua oli paljon, niin se ei haitannut yhtään tämän kirjan kanssa. Kirjassa käsitellään rankkoja aiheita hiljaista optimismia unohtamatta. Lopussa olisi ollut kiva tietää, mitä kaikille hahmoille kävi ja se jäi hieman vaivaamaan.
Kirja kertoo kahden nuoren naisen välisestä syvästä ystävyydestä ja erosta.
Varsinkin alkupuolella tarinan eteneminen oli hidasta ja toistavaa. Karsimista olisi saanut olla reippaasti ja lyhentää tarina vaikkapa pienoisromaani mittaiseksi. Tässä mitassa tarina kävi tylsähköksi. Dystopiana tarinassa ei ollut toivomaani omaperäisyyttä. Jos maailmaa rinnastaa reaalimaailmaan, mieleen tuli ensimmäisenä Ulkokansalaisten yhteneväisyys Amerikan intiaaneihin. Ulkokansalaisilla oli intiaanikulttuurin omaisia rituaaleja ja eristäminen ja ruokakiintiöt toivat mieleen reservaatit. Jonkin verran kaikuja oli myös keskitysleireistä. Naisten alistaminen taas toi mieleen reaalimaailman muslimi kulttuurin.
Rankka kertomus eriarvoisuudesta ja täydellisyyden illuusiosta. Kirjassa käsitellään todella rankkoja aiheita ajatuksiaherättävästi. Kerrontatyyli oli liian kuvailevaa minun makuuni, tarina ei imaissut mukaansa. Se tuntui usein tylsältä. Loppu oli yllättävä ja outo.
