Mkä auttaa, kun kaikki kaatuu päälle? Kamalan luonnon eläinlauma saapuu seuraksesi arjen mutkiin ja koettelemuksiin! Käsissäsi ei ole elämänhallintaopas, vaan ihan ehta Voimakirja. Jokaisella meistä menee välillä vähän huonosti ja silloin murjottu mieli kaipaa lempeyttä. Hyppää ketun, majavan, ilveksen, kärpän ja kummpaneiden matkaan ja saat takuuvarmasti paremman mielen, vaikka elämä kuinka potkisi päähän!

Suurinta osaa tämän kirjan stripeistä ei ole aiemmissa albumeissa nähty.

Julkaistu
kesäkuu 2022 (Like)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Kamala luonto

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →

Kamala luonto on alun perin Vehniäisen luomus. Se sai alkunsa pöytälaatikkosarjakuvana vuonna 2002 ja alkoi levitä koko kansan tietoisuuteen saatuaan ensimmäisen julkisen julkaisualustansa vuonna 2008. Lappalaisesta tuli vuonna 2016 sarjakuvan toinen käsikirjoittaja. Viime vuosien aikana sarjan aihepiirit ovat laajentuneet, eläinten persoonat kehittyneet ja on myös syntynyt uusia hahmoja, kuten itkuherkkä ja introvertti majava sekä urossuhteitaan alituiseen ruotivat tyttöpuput. Sarjakuva saa uusia tasoja, kun ideoita on pyörittelemässä kaksi ihmistä.

Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
90
82
70
60
50
40
30
20
10
Risingshadow

Ole ensimmäinen arvostelija

Kirjaudu sisään ja kirjoita ensimmäinen kirja-arvio.