Nollaleiri
Alkuteos ilmestynyt 2023. Suomentanut Kirsi Luoma. Kannen suunnittelu: Lawyan Kwan. Sidottu, kansipaperi.
Herättelevä ja tiivistunnelmainen romaani ilmastonmuutoksen uhkakuvien toteutumisesta
Vuosi 2049. Sään ääri-ilmiöt ovat tehneet elämisestä haastavaa. Tulvat ja metsäpalot ovat ajaneet ihmiset etsimään uusia asuinpaikkoja, mutta etuoikeutetut elävät mukavasti luksuskaupungeissaan.
Köyhistä oloista tuleva Rose lähetetään arktiselle alueelle rakennettavalle Nollaleirille seuralaistyöntekijäksi. Sinne saapuu myös vauraan yksityiskoulun kasvatti Grant, joka huomaa pian, että leirin todellista tavoitetta on piiloteltu.
Samaan aikaan syrjäisellä tutkimusasemalla työskentelee naissotilaiden ryhmä, joka on saanut salaisen tehtävän. Mutta kenelle he työskentelevät?
Ainutlaatuisessa teoksessa punnitaan, kehen ja mihin voi lopulta luottaa. Ketkä selviävät uudenlaisessa maailmassa?
"Taitavasti rakennettu, täysin tunnistettava kuva tulevaisuudesta." – Publishers Weekly
"Täysosuma ekodystopioiden ja Margaret Atwoodin faneille." – Library Journal
"Sterling kuvaa elävästi ilmastonmuutoksen runtelemaa tulevaisuutta muistuttaen samalla inhimillisyyden ja sinnikkyyden synnyttämästä toivosta." – Booklist
"Nollaleiri on juuri sellaista feminististä ilmastofiktiota, jota maailma kiireellisesti tarvitsee." – kirjailija Jessamine Chan
Kirja-arvioita
Kertomus tulevaisuudesta, jossa ilmasto on muuttunut vihamielisemmäksi elämälle ja jokaisella ihmisellä on piilotettuja tarkoitusperiä. Eletään vuotta 2049, kun sekalainen joukkio lähetetään Nollaleirille pohjoiseen. Heidän tehtävänsä on rakentaa uutta, kaivaa maata tai viihdyttää valtaa pitäviä. Kertomus koostuu kolmen näkökulmahenkilön kerronnasta ja on avoimen feministinen. Tämä on taas niitä kirjoja, jotka ovat teemoiltaan hyvin tärkeitä, mutta kerrontaratkaisun kikkailut olivat vähän liikaa minulle. Sanoisinpa, että on kyllä rankkaa tekstiä. Sellainen kirja, joka voisi voittaa palkintoja. Jos pidät sentyylisistä kirjoista, suosittelen tätä sinulle.
Kanadan pohjoisosaan on perustettu tutkimusasema, jonka tarkoitusperä selviää lukiessa. Kaikki aseman sotilaalliset tiedeihmiset ovat naisia. Päätapahtumat sijoittuvat vuosiin 2049-2050, mutta tapahtumia on myös aikaisemmasta ajankohdasta lähitulevaisuudessa.
Keskivaiheilla tarina ei vielä oikein innostanut, mutta parani huomattavasti, kun tarinalinjat yhdistyivät myöhemmin. (16.1.2024)