Opettajani suosittelemana kipaisin kirjastoon ja noudin hyllystä tämän kirjan. Valitettavasti se oli aika suuri pettymys. Odotin mielenkiintoiselta ja erilaiselta aiheelta paljon enemmän. Kirjan kieli oli sujuvaa, mutta juoni oli liian kiirehtivä eikä tuntunut oikein pysyvän kasassa. Henkilöt olivat keskinkertaisia. Mitään syvää kiintymystä en kuitenkaan tuntenut päähenkilöä enkä muitakaan henkilöitä kohtaan. Traagisesti kirja vieri kohti loppua eikä tässä edes onnistuttu kovin hyvin. Toisaalta se, etten kirjan keveyden takia ehtinyt edes siihen kovin suuresti kiintyä, oli hyvä asia. Nimittäin kirja loppui kuin veitsellä leikaten. Minä kyllä vain kohautin olkapäitäni ja hymyilin. Ei hermoja raastavaa jatko-osan odotusta, koska en edes välitä tuleeko sitä. Anu Holopaisen puollustukseksi on sanottava kuitenkin, että kirjan luki nopeasti, ja siitä olisi varmasti jäänyt aika neutraali olo, ellen olisi odottanut vähän liikoja. Suosittelen kirjaa kevyestä ajankulusta pitäville hieman nuoremmille lukijoille. Pitäkää odotukset alhaisina niin voitte vaikka yllättyäkin.

Kirja onnistui yllättämään minut täysin. Aloitin kirjan lukemisen hieman varautuneesti, mutta jo ensimmäisessä luvussa Timo Parviaisen naseva huumori ja sujuva kerronta tempasivat minut mukaansa. Ahdin rempseät kommentit saivat minut hykertelemään itsekseni läpi koko kirjan. Kirja oli juuri sopivan pituinen; sitä ei ollut venytetty , kuten valitettavasti monille fantasiakirjoille on tehty, ja juoni eteni näpäkän mielenkiintoisesti loppuun asti. Plussaa saa myös kirjan opillinen anti. Se kutkuttelee muistejamme siitä, kuinka kaunis onkaan oma suomalainen eepoksemme Kalevala. Joten kaikki lapsista vähän vanhempiinkin, nyt lukemaan!