Nafisan

Nautin kirjasta suuresti. Sen hahmot olivat virkistäviä ja tarinan edetessä paljastuu paljon asioita, joita on pidetty salassa. Hahmo galleria ei ole suurensuuri, vaan se toimii muutaman avainhenkilön voimin. Tarinaa kerrotaan vuoroin Amyn, vuoroin Seuraajan näkökulmasta.

Amy on kerrankin sellainen teini-ikäinen hahmo, joka ei heti ensiriveiltä alkaen ärsyttänyt. Hänen kiihtymykselleen on aina oikeutettu syy. Seuraajaan on omituisen helppoa vaikuttaa ulkopuolelta ja välillä tuntuu, ettei hänellä ole omia ajatuksia ollenkaan. Monipuolisimmat hahmot ovat taidemaalari Harley, Vanhin, sekä vähän omalaatuinen arkistonhoitaja Orion.

Jälleen tällainen kirja, jonka päähenkilö on äärimmäisen rasittava. Ilmeisesti nykyajan kuvan mukaista tällaiset kaikesta valittavat pikkudiivat. On toki todettava, että päähenkilö on vasta 14-vuotias ja kirja siten suunnattu vähän nuoremmille, mutta paikoin olisi tehnyt mieli tarttua Teklaa hartiosta ja ravistella häneen järkeä. Ehkä hänen, kuten kaikkien muidenkin, pitää tehdä virheitä niistä oppiakseen.

Suomalaisen dystopia-kirjallisuuden kentän keskivahva tulokas, joka ei tuo genreen mitään uutta, mutta toimii hyvänä välipalakirjana dystopiannälkäiselle.

Annika Lutherin Kodittomien kaupunki ja Laura Lähteenmäen Niskaan putoava taivas ovat nousseet uusiksi tulokkaiksi suomalaisen dystopian kentällä. Mutta on sitä osattu ennenkin. Jukka Parkkisen lähes kaksikymmentä vuotias teos on kestänyt hyvin aikaa ja toimii edelleen 2100-luvun dystopistisena tulevaisuuden kuvana.

Pidin Parkkisen luontevasta tyylistä kertoa asioita. Hän ei jää ihmettelemään kirjan maailmaa vaan kertoo sen ainoana totuutena. Teknisen kehityksen taso on hyvin uskottava, Parkkinen ei ole lähtenyt maalailemaan mitään avaruusajan teknokaupunkikuvia vaan jättänyt elektroniikan tason meidän arkipäivämme tasolle. Kaiken kaikkiaan äärimmäisen uskottava tarina, joka ei kuitenkaan paljasta kaikkea vaan jättää lukijalle mahdollisuuden täydentää tyhjät kohdat omalla tavallaan.

Millaista olisi elää vedenpaisumuksen jälkeisessä maailmassa, jossa sinun jokaista askeltasi vahditaan?

Nuorisokielisyys ei uponnut minuun, jokin jäi hiertämään, lisäksi Liljan asenne on enimmäkseen rasittava, eikä kasvutarina pääse nousemaan yhdeksi tärkeimmistä teemoista. Myös liian akateemisten termien käyttäminen kirjassa sai sen tuntumaan paikoin jäykältä.

Kerronnan siirryttyä Halsingihiin tunnelmalataus muuttuu täysin ja kirja alkaa toimia ja maahanmuuttoteemat käänteiseksi kääntänyt Luther kuvaa hienosti Halsingihissa elävien maahanmuuttajien elämää ja kulttuurien kanssakäymistä.

Peilin takaisessa maailmassa sadut saavat uuden muodon. Yksisarviset ovat värikkäitä, kivet elävät ja ruusut pistävät. Kirjaa kerrotaan eri henkilöiden näkökulmista ja tämä kerrontatapa toimii tässä tapauksessa vallan erinomaisesti. Funken kieli on soljuvaa, runollisen kaunista kerrontaa, jota on miellyttävää lukea.

Jacobin itsesyytöksiin tosin kyllästyy välillä. Hän pitää itseään veljensä suojelijana, joka olisi valmis syöksymään veljelle tarkoitetun luodin tielle, mikäli voisi siten varmistaa Willin olevan turvassa.

Teos voisi toimia omillaankin, mutta viimeiset sivut pohjustavat liikaa tulevaa osaa.

Miksi tarinaa kerrotaan Amerikassa? Minua tämä seikka vaivasi suunnattomasti, onko tässä nyt Suomen oma Houkutus? Olisin silti mielelläni nähnyt tarinan joko koto-Suomeen tai johonkin täysin kuvitteelliseen paikkaan sijoitettuna, jossa Laitisen luoma mytologia olisi toiminut vahvemmin. Seisoakseen omilla jaloillaan tarina tarvitsee hyvän jalustan ja sellaisen olisi voinut löytää vaikkapa Kalevalan maisemista.

Tarinan idea on hyvä, jos kirjoittajan olisi annettu kasvaa pari vuotta ja hioa tarinaansa. Sillä on potentiaalia kuin hiomattomalla timatilla, mutta nyt huonoja puolia löytyi hyviä enemmän.Pahiten silmiin hiersivät toistuvat kuvailut samoista asoista: merenvihreät silmät, Hopen suorasanaisuus, mummon auton nolo väri... Tässä Laitinen olisi tarvinnut hyvän tukiverkon. Toivottavasti jatko-osien kanssa on käytössä esilukijoita.

Hope on äärimmäisen ärsyttävä hahmo, joka ei osaa arvostaa ystäviää vaan laukoo ikäviä, kipeitä totuuksia päin heidän naamojaan. Hope löytää Catysta ja Sarahista negatiivisia puolia, jotka ovat itseasiassa Hopen omia, projisoituja tunteita ja ajatuksia. Hope ei kuitenkaan kehity tarinan aikana paremmaksi ihmiseksi, vaikka hän koko ajan muistuttaa itseään: ajattele loppuun ennen kuin sanot asiasi ääneen. Jos hahmo olisi oppinut virheistään, olisi kirja ollut äärimmäisen onnistunut.

Keitä tai mitä surunsyöjät ovat? Minusta oli lukiessani hurmaavaa pohtia tätä kysymystä ja koota arvoituksen palapelin paloja kasaan kokonaiskuvan saamiseksi. Harmillisesti kirjassa oli turvauduttu suurelta osin kuluneisiin ilmaisuihin ja paikoitellen juoni eteni hyvinkin ennalta arvattavasti. Onneksi romantiikka osuudet piristivät kerrontaa positiivisesti.

Pidän vampyyreistä, mutta nykyisin niistä on mennyt hohto liian säikyvien naapurinpoikien kanssa, mutta Radleyn perheessä on ripaus raikasta, uudenlaista näkökulmaa vampyrismiin!

Kirjaa luki nopeasti mutta nautiskellen kiitos lyhyiden kappaleiden, jotka näyttävät muutaman päivän tapahtumat useasta eri näkökulmasta. Henkilöitä on runsaasti, mutta tärkeät hahmot on helppo pitää mielessä. Täydelliset naiset tv-sarjaa seuranneet tietänevät kuinka tärkeää on ylläpitää kulisseja - tämä kirja tarjoaa samanlaista tirkistelyä pimeimpiin salaisuuksiin.

Kirja on saanut paljon palautetta siitä, että se ei saavuta kaikkea potentiaalia ja lopahtaa puolenvälin jälkeen. Radleyn perhe kuitenkin toimii ihan viihdyttävänä iltalukemisena. Loppuun olisi tosiaan kaivannut vähän enemmän rohkeaa kirjoittamista, nyt hahmot selviävät hiukan liian helpolla, vaikka välillä tunteekin sääliä pidätäytymisen aiheuttamien oireiden kanssa kamppailevien hahmojen puolesta.

Erilainen nuorten kirja siitä, kuinka yllättäen saat mahdollisuuden elää saman päivän uudestaan kuin Päiväni murmelina-leffassa ja kuinka se voi lyhyessä ajassa muuttaa ihmisen aivan erilaiseksi, pahemmaksi vai paremmaksi. Jos olet lukenut Eoin Colferin Toivomuslistan, saatat huomata kirjoissa jotain samankaltaisuutta: oletko hyvis vai pahis, kuulutko helvettiin vai taivaaseen, jos saan yhden päivän muuttaa kaiken, kumpaan porttiin saan pääsylipun

Kirja alkaa aivan kuten mikä tahansa nuorten romaani, olin vähän pettynyt, mutta maltoin mieleni ja jatkoin lukemista, sillä olin kuullut hyvää palautetta kirjasta. Osasin odottaa tuota paikalleen juuttuneen levyn tavoin itseään toistavaa päivää, jossa kuitenkin syntyy pieniä eroja valintojen erilaisten valintojen takia. Loppua kohden kirja todella ahmaisi mukanaan. Luin koko päälle 400-sivuisen eepoksen kertaistumalta, en voinut laskea sitä kädestäni edes ruokailun ajaksi, ja ilta venähtikin aamupuolelle kirjaa ahmien ja välillä nenäliinapakettia metsästäen. Hyvin surullinen kirja, jossa on kuitenkin ripaus toivoa kuin sokerikuorrutteena.

Sam seurustelee (tyypillisesti) urheilijapojan - Robin - kanssa. Koulun kaikki tytöt kuolaavat tämän perään, niin myös Sam jo monen vuoden ajan. Lopulta unelmat eivät välttämättä kohtaa todellisuuden kanssa ja myös Sam alkaa huomata Robissa ja jopa ystävissään asioita, jotka ärsyttävät. Aiemmin ärsyttävistä asioista puolestaan alkaakin löytyä kaikkea hyvää. Tähän kategoriaan kuuluvat mm. äiti, isä ja pikkusisko Izzy (Elizabeth). Tämä on yksi hyvä esimerkki kirjan kasvutarinasta!

Gwenni näkee maailman toisin kuin muut lapset, saati aikuiset. Hänen maailmansa avautuu öisin taivaalta käsin, kun hän lentää kylän yllä. Unissaan Gwenni näkee outoja asioita, joita hän päivän mittaan pohtii keittiön seinän hilseilevän maalin muodostamien kasvojen edessä, hyllyn päällä olevien naamamukien vahtiessa ja kirkossa, jossa kuolleen ketun lasisilmät pyytävät apua lopullisen rauhan saavuttamiseen. Gwennin mielikuvitus laukkaa ja tuo mieleen oman lapsuuteni, kuinka itsekin leikin salapoliisia ja työnsin nenäni asioihin, jotka eivät minulle kuuluneet.

Hiljaisuus soi h-mollissa kertoo hienovaraisesti, naiivista näkökulmasta perheen ja koko kylän salaisuuksista, joskus jopa niin hienovaraisesti, että varttuneemmaltakin lukijalta vaatii paljon terävää huomiokykyä palapelin palojen kasaamiseen. Kirja on todellakin laadukasta kielenkäyttöä sisältävä teos, jota voin suositella kaikille. Tämä ei ole fantasiaa, tämä on realismia, jota on väritetty lapsuuden kirkkailla väreillä.

Tarina avautuu hienosti kerros kerrokselta ja lopussa jäljellä on enää vain luita. Tätä voi todellakin sanoa kasvutarinaksi. Gwennin kertojanääni varttuu tarinan myötä, lapsellisuudet karisevat pois ihan itsestään ja Gwenni alkaa pohtimaan, missä on hänen paikkansa maailmassa. Kirjan kieli on äärimmäisen täydellistä - voi kuulostaa liioittelevalta, mutta kokeile itse kirjaa ja yritä kuvata paremmin! Missään vaiheessa ei tullut tunnetta pakkolukemisesta, jotkin tapahtumat olivat vähän clicheisiä ja ennalta arvattavia, mutta elämässä on tullut todettua niiden joskus olevan valitettavan tosia. Upea esikoisteos.

Väristyksessä alkanut tarina jatkuu arvoisellaan tavalla. Tästä kirjasta on vaikeaa kirjoittaa, jottei tule samalla paljastaneeksi mitään tärkeää. Edellinen kirjahan päättyi siihen, että Sam sai pitää ihmishahmonsa, vaikka oli hänen viimeinen vuotensa. Tähän muutokseen liittyy kaikkea epäselvyyttä, jota jatko-osassa yritetään avata paremmin.

Beck hankki susilaumaan uusia jäseniä, hoitamaan mm. paperiasioita, jotta lauma pysyisi turvassa. Isabelin isä, Tom Culpeper on kuuluisa herkästä liipasinsormestaan ja Sam on saanut tuntea sen myös omissa nahoissan. Henkilögalleriaan lisätään uusi hahmo, Cole. Tässä tyypissä on samanlaista särmää kuin Isabelissa ja alun vaikeuksista huolimatta pojasta tulee hyvin tärkeä hahmo juonen kannalta.

Häivähdystä leimaa vahvasti Gracen mystinen sairaus, joka alkaa päänsärkynä pahentuen kuumeeksi ja vatsakivuksi, kunnes vanhemmat vievät tyttärensä sairaalaan. Kirja on synkempi kuin edeltäjänsä. Nyt sivujen välissä ei ole vain rakkautta ja kaipausta, vaan myös uhmakkuutta, kapinointia, väkivaltaa ja kuolemaa. Kirja vei mukanaan, ei ehkä yhtä voimakkaasti tai samoista syistä kuin Väristyksessä, mutta tämä oli ahmittava kahdella istumalla, yömyöhiin lukemalla.

Puhutteleva kirja, johon myös aikuisen kannattaa tarttua. Sota kuvataan peittelemättä, joskaan ei mässäilemällä. Tietoa sodasta lukijalla on yhtä paljon kuin kirjan minä-kertojallakin. Hyvin sujuvaa luettavaa, vaikkei välimerkkejä juuri ole viljelty. Teksti siis soljuu varsin ajatusvirtamaisesti ja on kuin Anne Frankin päiväkirjan päivitetty versio, johon on sekoitettu satujen aineksia Lumikista tai Tuhkimosta ja Viisikko-seikkailuista.

Hester ja Tom jatkavat seikkailujaan Philip Reeven laadukkaassa steampunk-sarjassa. Erinäisten mutkikkaiden juonikuvioiden jälkeen parivaljakko joutuu laskeutumaan lumi- ja jäätasankoja halkovan Anchorage-nimiseen kaupunkiin. Mitä esteitä jääjumalat mahtavatkaan sankareiden tielle asettaa matkalla myyttiseen Amerikkaan?

Anchoragen ylimystön viimeinen hengissä olevan jäsen, Freya järjestää siniveriseen tapaansa kapuloita Hesterin ja Tomin rattaisiin, aiheuttaen lähes kaupunkinsa tuhon, vaikka jo yksinkertaisimmat askareet kuten paidan napittaminen hemmotteluun tottuneella neidillä tuottaakin harmaita hiuksia. Perinteiden mukaisesti erinäiset hoitajat ovat kasvattaneet häntä, tavaten vanhempansa vain virallisilla illallisilla ja päiväretkillä. Nyt he kaikki ovat kuolleet kaammottavaan kulkutautiin. Matkalla myös nuori rajakreivitär kasvaa ihmisenä ja hylkää vanhat tavat, joista ei ole apua uusissa haasteissa.

Kulkemisen vastaisen liiton ääriaktivisti ryhmä Vihreän myrskyn johtaja Satya väittää itseään edesmenneen Anna Fangin ystäväksi ja on saanut päähänsä palauttaa hänet tähän maailmaan, vaikka Hesterinkin suosima sanonta kuuluu: "kukaan ei palaa auringottomasta maasta". Vai palaako? Mitä Muistojen sali kätkee sisäänsä?

Hauskin hahmo on ehdottomasti professori Pennyroyal, joka tuo mieleen Harry Potterin Gilderoy Lockhartin. Hän luo draamaa aina sinne missä kulkeekaan. Myös Kadonneiden poikien joukkio tuottaa päänvaivaa päähenkilöille. Erikoinen Eno, joka tietää kaiken, on napannut poikia kouluttaakseen heistä musrtovarkaita. Kuinka maailmaa voikin katsoa eri tavalla, jos on katkeroitunut.

Täysin ehjin nahoin tässä seikkalussa ei selvitä, millaisen hinnan valehtelusta ja juonnitelusta joutuukaan maksamaan.