Jackalbury

'Kuninkaan lohikäärme' oli iloinen yllätys minulle. Kirjan nimen ja sen, että se on Novikin esikoisteos, perustaalla odotin jotakin 'Eragonin' kaltaista, mutta kenties parempaa, koska kyseessä kuitenkin oli aikuinen nainen. (Älä koskaan kirjoita ennen kuin olet vähintään 20!)
No, takaisin aiheeseen. Kirja oli mahtava yllätys, eräänlainen kirjallinen tämän kesän pommi.
Novikin hahmot ovat syvällisiä ja heissä on ristiriitoja, jotka tekevät kirjasta kiintoisan. Tarinassa tapahtuu fyysisen maailman lisäksi paljon myös hahmojen suhteissa ja henkisellä tasolla.

Novik on myös onnistunut luomaan loistavan vaihtoehtohistorian Napoleonin sotien ajasta. Lohikäärmeet on saatu täysin järjellisesti sidottua kiinni tarinan maailmaan. Novik liittyy näin mukaan Susanna Clarken ja monen muun aloittamaan 1800-luvun buumiin fantasiassa. Jos aiemmin kirjoissa elettiin keskiaikaa, nyt monissa tarinoissa liikutaan 1800-luvulla.

Kirjan paras hahmo oli minusta Temeraire, vaikka myös Laurence, Choiseul ja Levitas keräsivät pisteitä. Temeraire hallitsee tarinaa, joka tavallaan kietoutuu Temerairen ympärille, vaikka Laurence onkin enemmän pääosassa. Temerairen hahmo on myös siitä herkullinen, että hän kyseenalaistaa asioita, kuten omistajuuden käsitettä Madeiralla ja uskollisuutta isänmaalle Englannissa. Näin Temeraire saa myös Laurencen pohtimaan hänen ennen täysin hyväksymiään asioita. Temeraire on kenties inhimillisin lohikäärme, johon olen tähän mennessä törmännyt. (Tosin Hobbin Tintaglia on heti perässä.)

Kirjan kenties naurettavimmat kohdat minulle, olivat ne missä Laurence ja muut britit harrastavat niin peribrittiläistä pokkurointia etiketin, käytöstapojen ja sellaisen muiden kansojen mielestä epäkäytännöllisen käytöksen parissa. Kirjassa myös tulee loistavasti esiin brittien taito vältellä loukkaavien tai epäsopivien asioiden sanomista silloin kun olisi tarvetta. 'Kuninkaan lohikäärmessä' onkin minusta tuotu parhaiten esiin brittejä koskevat yleiset stereotypiat.

Novikilla ei juurikaan esiinny kliseitä ja hän ihastuttavan runsaasti onnistunut luomaan omia originaaleja ideoita. Tämä teos on tämän vuoden Tapaus. Tarina vie mennessään ja Novikin kirjoitustyyli onkin suleva ja koko ajan eteenpäin vievä. Tarinan lopussa jää koukuttuneena odottamaan jatko-osia ja Jacksonin mahdollista elokuvaversiota kirjasta.

Koskettavin kohta oli ehdottomasti Levitasin kuolema Doverissa.
Lisäksi kirja onnistui saamaan minut miettimään, minkähänlainen olisi suomalainen lohikäärme, jos Novik sellaisen toisi tarinaansa.

Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille fantastikoille.

Arvosana: 10-.

Jersildin 'Nerojen paluu' oli iloinen yllätys. Luulin aluksi kirja olevan keskitasoa tai jopa alhaisempaa fantasiaa, mutta yllätyin iloisesti huomaamaan että myös Skandinaviassa osataan kirjoittaa fantasiaa tai tässä tapauksessa vaihtoehtohistoriaa, joka heittää "todellisen" historian mäkeen.
Kirja jakaantuu novellin kokoisiin tarinoihin, joita ei ole nimetty mitenkään. Nimitänkin novelleja niiden kertojien/päähenkilöiden mukaan.
Jersildin tyyli tuo hieman mieleen Suomen Arto Paasilinnan, paitsi että Jersildin tarinoissa on mustaa huumoria ja tragediaa sekä melankoliaa, eri lailla kuin Paasilinnalla.

Parhaimmat novellit olivat minusta Nikolaus Damaskoslaisen tarina ja Kaikkivaltias Alessandron tarina. Jersild kertoo toisenlaisen tarina kuningas Herodeksesta ja ennustetusta Messiaasta, joka saarna leivänleivonnan autuutta. Kaikkivaltiaan Alessandron tarinassa Jersild kertoo oudosta italialaisesta ruhtinaasta ja nero Leonardo da Vincistä, jotka ryhtyvät luomaan ihannevaltiota keskiseen Italiaan.

Jersild on hyvä kirjailija ja keskivertoa parempi. Hän kietoo lukijan mukaan tarinaan ja kuvailee mahtavasti. Samalla hän myös käsittelee filosofisia ja yhteiskunnallisia teemoja.
Suosittelen 'Nerojen paluuta' valtavirta fantasian ulkopuolelta tai pohjoismaista fantasiaa etsivälle.
Arvosana: 8.

'Kirjanvartija' tuntui jotenkin nuorten versiolta Gaimanin 'Unohdetuista jumalista'. Samalla lailla kuin Gaimanilla, myös Scottin kirjassa matkustetaan ja kohdataan koko kokoelma mytologisia olentoja, kuin Cotterellin kirjassa konsanaan.

'Kirjanvartijan' alku on hiukan kliseinen, mutta tempaa nopeasti mukaansa ja tapahtumat tuntuvatkin vyöryvän nopeassa tahdissa eteenpäin, lukija ehtii hädin tuskin rauhoittua ja miettiä, että mitä nyt kävikään. Juttu Valituista kaksosista tuntui minusta aika kliseiseltä, mutta kirjan varsinainen herkku ovat hyvin kirjoitetut Vanhat sekä Dee ja Flamel. Välistä kirja tuntuu hiukan teatraaliselta, mutta hienoa on se, että kirja ei anna päähenkilöilleen Joshille ja Sophielle mitään erikoisia tai yliluonnollisia voimia.
Tarina on hyvä, kiinnostava ja pitää mukanaan. Lisäksi sen maailma tuntuu hyvältä ja omalla loogiikallaan täysin järkevältä. Scott myös kirjoittaa hyvin, tarina etenee mutta samalla se kuvailee ja käsittelee syvempiä teemója tasapuolisesti. Tosin mitään syvällistä filosofiaa kirjasta on turha etsiä, mutta se on hyvää luettavaa tavallisena seikkailufantasiana.

Suosittelen kirjaa jotakin luettavaa etsiville, jotka eivät vaadi huippua mutta eivät halua mitään moskaakaan.
Arvosana: 6+.

'Pendragonin legenda' oli minusta varsin outo kirja, ei tosin yhtä outo kuin M. John Harrisonin tuotokset, mutta silti normaalia fantasiaa oudompi.

Tarina alkaa hyvin, tosin aika pian päähenkilö Janos Batky alkaa käydä hermoille. Lisäksi osa hahmoista jää hämäriksi ja epäselviksi, lisäksi jotkut tuntuvat aika absurdeilta. Kirjan parhaimmat hahmot olivat Jaarli Pendragon ja Asaph Pendragon.

Tarina itse oli alun ja keskiosien kohdalta hyvä ja kiinnostava, mutta lopussa tarina jotenkin plörähti hajalle ja eri osaset eivät tuntuneet enää sopivan yhteen ja asioita jäi selvittämättä, mm. profetoivan talonpojan tapaus ja Eileen St.Clairen vaikuttimet, sillä hän käyttäytyi välistä minusta hassusti.

Kirja on varsin täynnä mystiikkaa ja on hankala erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Kirja ei ole mikään fantasian huipputeos ja minusta keskivertoa sekavampi ja hajanaisempi.

Kirja onnistuu herättämään lukijan kiinnostuksen kaikilla mysteereillään, mutta loppu on minusta aika plösö. Suosittelen mystiikan nälkäisille.
Arvosana: 6-.

'Vastahakoinen lohikäärme' on varsin hyvä novellikokoelma jossa kurkistetaan lasten ajatusmaailmaan. Se on looginen ja järjellinen omalla tavallaan ja vastaavasti aikuisten eli Olympolaisten maailma näyttää oudolta ja epäloogiselta lapsen näkökulmasta katsottaessa.
Kokoelman paras novelli oli nimi 'Vastahakoinen lohikäärme', josta myös on tehty Disney-elokuva. Novelli iskee napakasti stereotypioihin ja hengen laiskuuteen, siihen ettei koskaan kyseenalaisteta vanhoja totuttuja tapoja.
Kirjan muutkin novellit olivat kiinnostavia ja kuvasivat minusta aika hyvin lasten maailmaa. Tosin novelleista paistaa läpi niiden kirjoittajan oma lapsuus 1800-luvun viktoriaanisessa Englannissa.

'Vastahakoinen lohikäärme' oli luettava ja hiukan kiintoisa lukukokemus, muttei varsinaisesti mikään päätä huimaava, mieleenpainuva tai koskettava kirja.
Varsin hyvä, aika keskitasoinen tai alhaisempi.
Suosittelen sille, joka etsii jotakin luettavaa ilman suuria laatuvaatimuksia.
Arvosana: 7-.

'Yläilmoissa' sijoittuu päällekkäin aiemman osan 'Louhoksen valtiaat' kanssa. Nyt seurataan Masklinin, Angalon ja Gurderin matkataan Floridiaan Kapistuksen kanssa, jotta Kapistus voisi kutsua Aluksen hakemaan entisten isäntiensä jälkeläiset takaisin kotiin.
Kirjassa oli rutkasti Pratchettin mestarillista komiikkaa, jossa samalla asetettiin kyseenalaiseksi monia ihmisten maailman ilmiöitä ja asioita. Kirja myös onnistui lopussa koskettamaan filosofisella pohdinnallaan ihmisen mielikuvituksesta, yksinäisyyden ihmislajille aikaansaamasta reaktiosta ja läheisyyden kaipuusta. Kirja oli koskettava, mieleenpainuva ja ajatuksia herättävä.

'Yläilmoissa' oli koko Bromeliad-trilogian arvoinen päätös ja yksi Pratchettin parhaimpia lastenkirjoja. Kirja oli minusta loistava, arvaamaton ja todella koukuttava. Suosittelen kaikille aiemmat Bromeliad-trilogian osat lukeneille.

Arvosana: 8+.

'Keplo Leutokalma' on raikas tuulahdus tämän vuoden fantasiajulkaisuissa. Kirja on rehellisesti omanlaisensa ja onnistuu myös luomaan omanlaisensa tyylin, jossa traaginen ja hiukan angstaava osa sulautuu yhteen naljailun ja humoristisen dialogin kanssa. Kirjan maaailma on varsin pimeä ja synkkä, mutta siinä on myös ilon aiheita.
Stephanie jäi ehkä näin alussa hieman sivumpaan, kun lukijan huomio keskittyi enemmänki Keploon ja Serpineen. Kirjan ehkä ainoa huono puoli oli se, että tarinassa vilahtelevia asioita ja termejä ei ihan aina täysin selitetty, mutta koska kirja ilmeisesti on saamassa jatko-osia, puute varmasti paikkaantuu ajan saatossa.
Tarina oli jännittävä ja ennalta-arvaamaton. Kliseitäkään ei juuri ollut ja Keplon hahmo oli kieltämättä kirjan parasta antia. Lukukokemuksena 'Keplo Leutokalma' oli nautittava ja todella kiintoisa kirjatuttavuus. Tosin se toi välistä verisyydessään, synkkyydessään ja pessimistisyydessään mieleen Martinin traagisen tyylin. Keskivertoa parempi ja varsin hyvä, muttei minusta ihan huippua.
Suosittelen nautittavaa fantasiaa etsivälle.
Arvosana: 8.

'Magiaa mafian tahtiin' kutoi aiempien osien eri henkilöt ja tapahtumat yhteen. S'tan, demonit ja Strega-Borgioiden koko klaani seuralaisineen kietoutuvat yhteen kun viimeisen kerran käydään mittelöön kronokivestä.
Kirjan yksi erikoisimmista hahmoista oli minusta rappeutuva S'tan, joka elää BBC:n televisiokokkina samalla kun Helvettiin saapuu talvi.
Strega-Borgiat ovat yhtä hassuja ja omalaatuisia kuin ennenkin, tosin eräät heistä ovat myös vakavoituneet.
'Magiaa mafian tahtiin' ei sisällä yhtä paljoa komediaa ja naurua kuin edeltäjänsä, sen sijaan siinä on enemmän synkempiä sivujuonteita, kuten jo sen alkukielinen nimi 'Deep Fear' paljastaakin.
Kirja on hyvä ja kenties parhaimpia Strega-Borgia-sarjan osista. Kirja koukutti heti ja vei mukanaan loppuun asti. Tosin kirja oli ehkä enemmän sekasortoinen kuin aiemmat, mutta se ei mainittavasti haitannut lukemista.
Suosittelen aiemmat osat lukeneille, muuten tuskin pääsee juonesta ja henkilöiden suhteista täysin kärryille.
Arvosana: 8.

'Lankhmarin varkaat' oli varsin mielenkiintoinen luettava. Vaikka se ei olekaan mitenkään erityinen fantasiateos ja se noudatteleekin osittain vanhoja miekka&magia-tyylin kliseitä, siinä silti on jotakin mikä koukuttaa lukijan.
Leiber onnistuu luomaan henkilöhahmoistaan varsin kokonaisia ja itsenäisiä olentoja jo pelkissä novelleissa, se osoittaa minusta Leiberin taitoja suuresti. Tietenkin päähenkilöt korostuvat eniten, joten Fafhrd ja Hiiri ovat kirjan ehjimmät ja täydellisimmät henkilöt. Heidän naisensa jäävät hieman sivummalle, mutta myös heistä luodaan lukijalle todella vahva kuva.
Minusta kirjan kaksi alkunovellia olivat sen parhainta antia, vaikka ne keskittyvätkin kuvaamaan sitä miten molemmat sankarikaksikon jäsenet päätyvät sille tielle joka saattaa heidät yhteen Lankhmarissa.
Sen sijaan viimeinen novelli joka keskittyy kertomaan Lankhmarin tapahtumista, traagisuudestaan huolimatta oli minusta kirjan heikoin ja vähiten nautittava. Mutta kaksi ensimmäistä novellia ovat kirjan parasta antia ja jo niiden takia se kannataa lukea.
Kirja oli varsin hyvä, keskitasoista korkeampi muttei mitään huippua.
Suosittelen suhteellisen kiintoisaa luettavaa etsiville.
Arvosana: 7+.

'Nuoremmat jumalat' jatkaa samaa puuduttavaa linjaa kuin sarjan aiemmatkin osat. Henkilöt edustavat Eddingsin tuttua uusiokäyttöhahmoja ja myös juonikin on varsin kliseinen ja ennalta-arvattava. Kirjan tekee edes jotenkuten luettavaksi Eddingsille tyypilliset hauskat dialogit eri henkilöiden välillä.
Kirja ei ole mitenkään erikoinen tai hyvä, pikemminkin siinä on rahastuksen makua. Kenties joku pitää tästäkin kirjasta, mutta minuun ainakaan se ei uponnut. Eddingsiä tyypillisimmillään.
Suosittelen kirjaa aiemmat osat lukeneille.
Arvosana: 5.

'Sielunsyöjä' oli mielenkiintoisempi, synkempi ja syvällisempi kuin Muinainen pimeys-sarjan aiemmat osat. Ympäristön kuvaus oli hienoa ja näki, että kirjailija oli tehnyt omia havaintomatkojaan, eikä vain tyytynyt matkaohjelmiin ja kirjallisuuteen. Tämä on minusta suuri plussa Paverille, moni amerikkalainen ja eurooppalainen kirjailija on sössinyt pahastikin kuvatessaan pohjoisia olosuhteita ilman omaa kokemusta ja usein täysin metsään.

Torakin hahmo syvenee ja muuttuu monitahoisemmaksi 'Sielunsyöjässä', hän ei enää olekaan "täydellinen" sankari vaan ajattelematon ja virheitä tekevä teini-ikäinen poika. Torak pääsi ehkä tässä osassa kasvamaan ja kehittymään enemmän, kun Susi oli kaapattuna ja Torak ja Renn joutuivat tulemaan toimeen ilman sitä.
Jälleen kerran kirjassa matkustetaan kauas Metsän ulkopuolelle, nyt vaan Pohjoiseen tundralle ja jäätikölle. Uusi miljöö oli ihan mielenkiintoinen ja loi omaa hohtoaan tapahtumille olessaan niiden kulisseina. Tosin vähän alkaa tuntua että Paver aikoo lähes Eddingsmäiseen tapaan reisuttaa Torakia ja Renniä ympäri Metsää ja sen lähiseutuja. Suuntaavatkohan he seuraavaksi Synkkämetsään? Se kun on jäänyt vähemmälle huomiolle tähän mennessä.
Sielunsyöjistä selvisi nyt paljonkin ja saattoi valmiiksi eräänlaisen alkuasetelmaan, missä Torak on muita vastaan. Lepakoiden tietäjän maininta velasta Torak isälle antoi vihiä mielenkiintoisista salaisuuksista, jotka Torak joutuu kohtaamaan. Epäilen myös, että Fin-Kedinn salaa jotakin Torakilta, jotakin tähän liittyvää.

'Sielunsyöjässä' Muinaisen pimeyden juoni tiivistyy ja alkaa saada enemmän suuntaansa. Tarinaan tulee synkkiäkin teemoja ja samalla kuvausta kivikautisesta elämänmenosta. Eniten ehkä nykylukijaa kummastuttaa taikauskon ja omituisten perinnetapojen valta klaaneissa.

Minusta 'Sielunsyöjä' oli varsin hyvä ja Paverilta muutos parempaan päin, toivottavasti sama jatkuu. Tasoltaan 'Sielunsyöjä' on varsin hyvää nuorten kirjallisuutta. Suosittelen kirjaa aiemmat osat "Suden veli" ja "Henkivaeltaja" lukeneille.

Arvosana: 8-.

'Aikamyrskystä' minulla ei ollut mitään ennakkoluuloja ja kirjan alku vaikutti mielenkiintoiselta. Mutta Silverin ja Rokabyen Lontoon matkan jälkeen ja Darkwaterin talosta pakenemisen jälkeen tarina muuttui minusta yhä huonompaan suuntaan. Juoni hajosi sekalaiseksi joukoksi erilaisia tapahtumia ja yksityiskohtia, ja kirjan loputtua jäi sellainen olo, että mitäköhän nyt oikein luin. Kirjassa ei paljolti selitetty muuta kuin Silveriä ja Ajanottajaa, mutta näitäkään ei oikein selitetty. Enemmistö tarinasta roikkui tavallaan tyhjän päällä. Kirja oli omituinen ja aivoja rassaava lukukokemus, sillä fysiikkaa vähän tuntevana mieleni pisti aina vastaan kirjailijan esittämiä ideoita. Kirjan parhaiksi hahmoiksi kohosivat Häntyri-kani, varsinainen Kanien Kuningas ja Rokabye täti. Muuten 'Aikamyrsky' ei ollut mikään mieltä ylentävä lukukokemus.
Suosittelen luettavaksi, jotta näkee mitä liian reikäinen juoni voi aikaan saada.
Arvosana: 6-.