Jackalbury

'Ratkaisun rajoilla' kirja antoi suuria odotuksia, joita se sitten ei lunastanut. Kirjassa aiemmat mysteerit pysyivät mysteereinä ja se käsittelee oikeastaan vain yhden uuden onnettoman vaiheen Baudelairien vaelluksessa VPK:n Skisman runtelemassa maailmassa. Kirja käsitteli myös hyvän ja pahan suhteellisuutta sekä oikeuden toteutumista (tai sen toteutumattomuutta). Baudelairet ovat kasvaneet aikuisiksi ja Kreivi Olafin vertaisiksi.

Kirja on hyvää ja tasokasta jatkoa aiemmille Surkeiden Sattumusten Sarjan osille. Suosittelen 'Ratkaisun rajoilla' kirjaa aiemmat osat lukeneille.

Arvosana: 8+.

'Locke Lamoran valheet' on yksi tämän vuoden parhaimmista fantasiakirjoista ja kuuluu ehdottomasti fantasian ykkösluokkaan.
Kirja oli arvaamaton ja lähes kokonaan vailla kliseitä. Lisäksi se teki realistisen vaikutelman, koska lähes Martinin tapaan ruumiita tulee ja verta valuu. Kirjassa uusi ja mielenkiintoinen tyyli olivat lukujen väliin sijoitetut Välinäytökset, joissa paljastettiin Herrasmiesroistojen menneisyyttä sekä myös kerrottiin Camorrista ja Camorrin maailmasta. Näin kirjailija onnistuu luomaan elävän, värikkään ja monitasoisen kuvan maailmasta jossa Locke Lamora ja Jean Tannen elävät. Juoni on todella mahtava, yllättäviä käännöksiä ja nopeita tempauksia tulee kuin vuoristoradassa. Locke kumppaneineen huijaa härskisti ja mestarillisesti rahaa ja muuta tavaraa Camorrin yläluokalta. 'Locke Lamoran valheissa' on syvällisempi filosofinen puolensa, jossa käsitellään epäoikeudenmukaisuutta, raakuutta ja ahneutta sekä kostoa. Kirja on mahtava ja katharsis-luokan teos. Ainoa mistä rokotan on kartan puute, sillä ilman karttaa minulle ainakin jäi epäselväksi Camorrin, Karthainin ja Emberlainin suhde toisiinsa.
Muuten kirja on loistava mestariteos ja suosittelen sitä jokaiselle.

Arvosana: 10-.

'Varjak Käpälä - Lainsuojaton' jatkaa Varjak Käpälän tarinaa siitä mihin alkuosa 'Varjak Käpälä' jäi. Varjak elää ystäviensä kanssa kaupungissa, mutta Selja Kalman nouseva mahti ja terrori ajavat Varjakin kumppaneineen oudoille teille. Samalla Varjak alkaa käydä vastarintaan Selja Kalmaa vastaan.

'Varjak Käpälä - Lainsuojaton' oli minusta jo parempi kuin alkuosa. Tosin tökeröhköä kuvitusta oli minusta vieläkin liikaa. Kirja ei ollut kovinkaan ennalta arvattava tai kliseinen. Saidin tarinankerronta taito on parantunut huomattavasti ja 'Lainsuojattoman' luki melkein putkeen. Varjak kasvaa kirjassa entistä viisammaksi sankariksi ja samalla Jalal painuu taustalle. Selja Kalmaa käytävässä taistelussa Varjak on yksin vastassaan Tien tunteva Valkoinen Kissa. Selja Kalma jäi mysteeriksi, mutta epäilen hänen olevan Pohjoisen Saliya. Tunnelma oli synkempi kuin 'Varjakissa', veri vuosi ja ruumiita tuli. Tosin Katajan ihmepelastuminen hieman lätisti tarinaa. Katajan seljakalma-silmä jätti mieleen pienen aavistuksen tulevasta, tuleeko Katajasta uusi Saliya?
Kirja on hyvä ja luettava ja suosittelen sitä filosofista tarinaa etsiville.
Arvosana: 8.

'Korppien kestit' jatkui yhtä synkkänä ja arvaamattomana kuin edeltäjänsäkin. Korppien kestit nosti jännitystä entisestään, varsinkin Mestari Aemonin puheet ja Maagin sanat Vanhassakaupungissa antoivat vihjeitä tulevasta. Kirjassa Westeros luisui yhä enemmän kaaokseen Cersein (joka alkaa juopotella kirjan aikana) hallinnossa. Lopussa Cersei sitten onkin itse keittämänsä sopan takia vankina Baelorin suurseptissä. Kirjan mielenkiintoisempia kohtia minusta olivat ne, joissa seurattiin Kuninkaansataman tapahtumia, Samwellin matkaa Muurilta Vanhaankaupunkiin ja Aryan kokemuksia Braavosissa. Jopa Catelyn Stark ilmaantui jälleen esiin Briennen kertomuksen kautta. Myös Alaynen (alias Sansa) kautta seuratut tapahtumat Kotkanpesässä ja Pikkusormen paljastukset hahmottivat tulevaa.
'Tulen ja Jään Laulu' käy kirja kirjalta jännittävämmäksi ja jokaista osaa odottaa kuin jouluaattoa. Martin jatkaa yhtä mestarillisena kirjoittajana ja lukijansa Katharsikseen vievänä maestrona kuin ennenkin.
Suosittelen kirjaa kaikille aiemmat osat lukeneille, sillä muuten kaikki ei avaudu kirjasta.
Arvosana: 10+.

'Aavelinnut' alkoi hyvin ja se oli todella jännittävä ja mystinen lukukokemus. Tosin tarina on niin lyhyt, että enemmin 'Aavelinnut' olisi kannattanut julkaista jossakin novellikokoelmassa. 'Aavelinnuissa' lisäksi jäi kiukuttamaan lopussa se, että mitään ei kerrottu ja lintujen mysteeri jäi hieman auki. Tosin se antaa lukijalle vapauden kuvitella itse lintujen alkuperä ja tehtävä. Toivola kyllä osoitti yhä osaavansa kietoa lukijansa tarinan pauloihin ja 'Aavelinnut' onkin selkäpiitä karmiva aavetarina, jossa samalla myös on ekologinen puoli.
Suosittelen kirjaa kaikille hyvää aavekertomusta etsiville.
Arvosana: 7+.

'Lumen ja tuhkan maata' odotti innolla. Mutta se oli pienoinen pettymys. Vaikka henkilöt joutuivatkin monenmoisiin seikkailuihin ja hengenvaarallisiin tilanteisiin, ei juoni tuntunut paljonkaan etenevän. (Tai no, palasivathan Brianna ja Roger sekä Jemmy jonnekin 1900-luvulle.) Mutta yleisesti juoni ei oikein edennyt, vasta lopussa kun Fraserin talo paloi ja puheet Edinburghin painokoneesta antoivat vihjauksia jatkosta. Kirjassa keskityttiin sen sijaan enemmän kuvaamaan itsenäisyystaistelun aikaisia Amerikan Brittiläisiä siirtokuntia. Ne ovat ehkä kiinnostavimpia yhdysvaltalaisille, mutta suomalaiselle sillä ei ole samaa painoarvoa.
'Lumen ja tuhkan maa' tuntuikin minusta enemmän välinäytökseltä, jossa valmistellaan tulevia tapahtumia. Jään jännityksellä odottamaan, kuinka Clairen ja Jamien käy. Mitä ilmeisimmin Raymond palaa vielä näyttämölle. Gabaldon osoittaa yhä olevansa mestarillinen lukijan koukuttaja, sillä kirjaa oli pakko lukea melkein yötä myöten. Kirjasta myös huokui eräänlainen vanhemisen tuntu, Claire ja Jamie ovat vanhempia eikä kaikki onnistuu enää niin kuin ennen.
Silti 'Lumen ja tuhkan maa' oli hyvä kirja ja suosittelen sitä Muukalainen-sarjan aiemmat osat lukeneille.
Arvosana: 8-.

'Kootut kertomukset' luin osana koulun projektia ja yllätyin positiivisesti kirjan laadusta. Poe on mestari kirjoittamaan novelleja, jotka koukuttavat lukijansa jo muutamalla rivillä. Poe myös onnistuu ahtamaan selkeää ja silti laajaa ilmaisua pieneen tilaan. Kokoelman novellit ovat laidasta laitaan, kauhusta taiteelliseen maalailuun, jännityksestä huumoriin. Kaikissa novelleissa, paitsi dialogeissa, kertoja on aina Poen alter ego, joka kertoo lukijalle kokemiaan tai näkemiään ihmeellisiä tai outoja tapahtumia.
Poen ihmiset ovat varsin todellisia. He ovat höpsöjä, hupsuja, ahneita ja jaloja, mutta useimmilla on hyvä sydän. Poe käsitteleekin paljon rikosta ja rangaistusta sekä lankeamista. Poella yleensä myös paha saa palkkansa, usein haudantakaa käsin yliluonnollisin voimin. Poe käsittelee myös paljon kuolemaa, ajan kulumista ja kaiken vääjämätöntä tuhoutumista.
Kirjan on kääntänyt Jaana Kapari, jonka suomi on sujuvaa ja selkeää. Lisäksi lukijalle iloa tuottaa kirjan lopussa olevat Alaviitteet ja Selitykset, jotka valottavat Poen tekstissä olevia viittauksia.
Kirja oli todella nautittava lukukokemus ja osoittaa Poen ansainneen arvostuksensa.
Parhaimpia novelleja minusta olivat seuraavat:
Kultakuoriainen, Kuningas Rutto, Paholainen kellotornissa, Rue Morguen murhat, Kolme sunnuntaita viikossa, Punaisen surman naamionäytelmä, Marie Rogêt'n mysteeri, Anastettu kirje, Musta kissa, "Sinä olet se mies", Sheherazaden tuhannestoinen tarina, Kuilu ja heiluri, Tohtori Tarrin ja professori Fetherin menetelmä, Kiitäjä ja Mellonta tauta.
Suosittelen kirjaa kaikille loistavia novelleja etsiville.

Arvosana: 10-.

Hyinen hauta oli taattua Aueria. Kirja jatkaa samaa loistavaa tyyliä kuin aiemmat sarjan osat. Tosin aivan 'Sysilouhien sukua' ja 'Varjoissa vaeltaja' kirjojen tasolle se ei yllä. Pikemminkin 'Hyinen hauta' tuntui eräänlaiselta esinäytökseltä, jossa valmisteltiin tulevia tapahtumia. Kirja oli silti hyvä ja muiden sarjan teosten tavoin se on Suomen fantasian tämänhetkistä huippua. Alussa kirja tuntui hyppivän aika paljon, mutta lopussa oli taas jatkuvaa kronologista kerrontaa. Parasta kirjassa olikn sen loppupuoli, joka kertoi Nonnan matkasta pohjoiseen hankkimaan Jäänoidan taitoja. Kirjassa kulki Nonnan tarinan ohessa myös muita lankoja. Luulen että varsikin Umbra-miekka palaa vielä myöhemmin näyttämölle. Kirja oli loistava ja ja upea. Se vei mukanaan ja tarina oli aivan pakkoa lukea yhtä soittoa loppuun. Auer on luonut suomalaisen fantasian suuren teoksen ja myös todella suomalaisen fantasiamaailman. Minusta meillä on Lumen ja Jään Maassa fantasiakirjasarja, jota kannattaisi jopa markkinoida ulkomaille. Suosittelen kirjaa kaikille sarjan aiemmat osat lukeneille ja suomalaisen fantasian ystäville.

Arvosana: 10.

'Paluu Pompeijiin' oli minusta aika pliisu kirja, hiukan ontuva ja pikakelauksen omainen. Kirjan luki kyllä läpi, mutta se oli paikoin kamalan ennalta arvattava. Pikemminkin 'Paluu Pompeijiin' on ala-asteen historiankirjan Antiikin Rooma-osuus fiktioksi kirjoitettuna. Kirja oli kyllä aivan luettava ja siinä on aineksia parempaan. Tosin Ramonan ällö naiivius kävi välillä hermoille. Mutta kaiken kaikkiaan hieman keskivertoa alhaisempi kirja.
Suosittelen Antiikin Roomasta kiinnostuneille.
Arvosana: 6-.

'Sumumetsän kasvatit' vaikuttaa eräänlaiselta välityöltä Luukkosen tuotannossa. Kirja on kyllä taattua Luukkosen tyyliä, maagista realismia maailmassa joka on ja ei ole omamme. Aivan aiempien kirjojen tasolle 'Sumumetsän kasvatit' ei yllä. Kirja oli jotenkin hiukan pikakelauksen oloinen ja tuntui aika lyhyeltä, minusta siinä olisi ollut aineksia enempääkin. Mutta kaikesta siitä huolimatta, Luukkonen osaa tuttuun tapaansa tempaista lukijansa heti mukaan tarinaan ja saa hienolla kuvailullaan ja kiinnostuksen ylläpitävällä tarinankerronnallaan lukijan koukkuun. Suosittelen kirjaa kotimaista fantasiaa etsiville, vaikkei 'Sumumetsän kasvatit' olekaan hänen parhaimpia tuotoksiaan.
Arvosana: 7+.

'Molly Moon ja arvaamaton aikamatka' ei ollut yhtä hyvä kuin aiemmat Mollyt. Pikemminkin 'Molly Moon ja arvaamaton aikamatka' tuntuu eräänlaiselta välinäytökseltä, jossa selviää Cornelius Loganin salaisuus ja myös jälleen kerran uusi hypnoosimestarien temppu, tällä kertaa aikamatkailu. Puhevikainen jättiläishypnotisoija maharazda Waqt oli aika erikoinen pahis, tosin hän oli hullu ettei hän siten ollut mielenkiintoista luettavaa.
Kirja ei ollut kovinkaan erikoinen tai korkealle nouseva. Ensimmäkseen samaa vanhaa toistoa ja kliseitä, eniten ärsytti se että Molly tuntui selviävän kaikesta yllättävän helposti. Mutta muuten kirja oli aivan mukiin menevää nuortenfantasiaa.
Suosittelen kirjaa aiemmat Molly Moonit lukeneille.
Arvosana: 7-.

'Kadonnut siirtokunta' pelastaa Artemis Fowl-sarjan. 'Opalin kosto' tuntui minusta hiukan lattealta, mutta 'Kadonneessa siirtokunnassa' on jälleen sama tyyli ja meininki kuin ensimmäisessä 'Artemis Fowl' kirjassa.
Kirja oli hyvä, erittäin hauska ja todella koukuttava.
Colferin jo vihjailema Artemiksen naispuolinen vastine ilmaantui ja heti saattoi arvata näiden kahden päätyvän lopulta yhteen. Myöskin uusia tuttavuuksia ilmaantui, kuten Doodah Day, Nro 1 ja Qwan. Jäin jännittyneenä odottamana jatkoa, sillä takuulla Colferilla on suunnitelmia Minervan ja Artemiksen suhteelle, sillä Minervan osio jäi aika lyhyeksi.
Suosittelen kirjaa kaikille aiemmat Artemis Fowlit lukeneille.
Arvosana: 8.