Lordi Kultainen ei iskenyt ihan yhtä lujaa kuin Näkijän taru, mutta siitä huolimatta on Hobbin tuttuun tapaan persoonallinen ja laadukas. Narrin kohtalo on aikamoinen tiiliskivi ja juonen mittasuhteet paisuivat kokoajan. Se oli kaikenkaikkiaan todella jännittävä ja tiivistunnelmainen kirja. Paikoin jopa ahdistavakin. Narrin kohtalo on Hobbilta ainoa lukemani kirja, jossa en ollut täysin tyytyväinen kaikkiin juonenkäänteisiin. Jotkut asiat näyttivät järjestyvän paikoilleen epäuskottavan vaivattomasti ja monet merkittävät käänteet olivat aikamoista sattumankauppaa. Vaikka Narrin kohtalo ei kaiken kaikkiaan lunastanutkaan aivan kaikkea sitä, mitä olin odottanut aikaisempien kirjojen perusteella, niin se on siitä huolimatta todella koukuttava ja mieleenpainuva teos, jonka myötä Fitzin tarina saatiin vihdoinkin päätökseen.

(Arvostelen sarjan seitsemän ensimmäisen osan perusteella) Ajan Pyörän maailmaan on helppo päästä sisään, ja juoni kaikesta hitaudestaan huolimatta tempaisee mukaansa nopeasti. Alun liika Tolkienmaisuuskaan ei ainakaan minua häirinnyt. Myöhemmin Ajan Pyörä kuitenkin hukkaa kaikki mahdollisuutensa ja samalla kompastuu tuskallisen hitaasti etenevään juoneensa. Päähenkilön kohtalo ja rakkaushuolet eivät oikein jaksa innostaa, kun taas niihin muutamaan oikeasti kiinnostavaan hahmoon ei kiinnitetä juuri mitään huomiota. Sääli sinänsä, sillä Ajan Pyörän maailma on miellyttävän yksityiskohtainen eikä kompastu myöskään pahimpiin fantasiakliseisiin. Jordan osaa kirjoittaa hyvin, mutta silti häneltä puuttuu taito ylläpitää lukijan kiinnostusta kirja toisensa jälkeen juonen madellessa hitaammin kuin etana konsanaan. Paremman puuttessa Ajan Pyörä menettelee, mutta vaikuttaa melkoisen epätodennäköiseltä, että vaivautuisin lukemaan sarjan loppuun.

Kyllähän tämä Eddings-fanille ihan menee, mutta muuten tässä ei mitään ihmeellistä ollut. Kirjassa on joitakin ristiriitaisuuksia edellisten kirjojen kanssa, enkä ollut aivan tyytyväinen kaikkiin juonenkäänteisiin. Polgara ei mielestäni oikein sovellu kertojahenkilöksi, ja välillä hänen täydellisyytensä käy hermoille.

Kuninkaan salamurhaaja jatkaa Fitzin tarinaa ja tapahtumat ovat paljon edellistä kirjaa tiiviimpiä. Hobb on onnistunut luomaan päähenkilön, johon samaistuu automaattisesti ja joka ei ole mikään tekopyhä sankari. Fitzin epätoivo ja turhautuneisuus välittyy kirjassa hyvin. Kuninkaan salamurhaaja on ehdottomasti synkimpiä ja ahdistavimpia kirjoja, joita olen lukenut. Henkilöt kokevat todella kovia hovin juonitteluiden ja vallanhimon tähden. Kirjan epätoivoinen tunnelma tarttuu lukijaankin. Sitä lukiessaan odottaa kokoajan kuitenkin toiveikkaana, että jospa pian tapahtuisi jotain hyvääkin. Juonenkäänteet ovat kerrassaan nerokkaita. Monen yllättävän paljastuksen jälkeen ajattelee, että kappas kun en itse tajunnut ajatella tuota. Ensimmäisen kirjan perusteella ei olisi millään osannut vielä arvata, että asiat lähtevät käyntiin tähän malliin. Ehdottomasti koukuttavimpia kirjoja, joita olen lukenut. Hobbin maailma tuntuu säälimättömän julmalta, mikä onkin iso osa Kuninkaan salamurhaajan viehätystä. Pahaa ei varsinaisesti ole, vaan on vain silmitöntä ahneutta ja vallanhimoa. Jokaisen fantasian ystävän pitäisi mielestäni olla tutustunut Näkijän taruun. Suosittelen lämpimästi!

Mikään toinen kirjasarja ei ole tainnut koskaan saada minua yhtä innostuneeksi, kuin Tulen ja jään laulu. Harmillista sinänsä, että Tulen jä jään laulun jälkeen on suorastaan mahdotonta löytää yhtä hyvää luettavaa. Tarina on moniulotteinen, ja ennalta-arvattavat juonen käänteet ovat kiitettävän harvassa. Martin osaa yllättää lukijansa odottamattomalla käänteellä silloin, kun sitä vähiten odottaa. Hahmokaarti on hyvin ainutlaatuinen ja monipuolinen, ja on ihme jos sieltä ei löydy useampaa suosikkihahmoa. Jotkut hahmot puolestaan ovat kerrassaan hermoille käyviä. Jokainen on kuitenkin hyvin inhimillinen, eikä selkeää hyvä ja paha jaottelua ole. Toiset henkilöt vain ovat itsekkäämpiä kuin toiset. Martin on onnistunut toteuttamaan hahmojen juonittelun käsittämättömän hyvin ja mielenkiintoisesti. Martinin luoma maailma on kiinnostava ja omalaatuinen, vaikka ensinalkuun se vaikuttikin aika tavanomaiselta fantasiamiljööltä. Tämä käsitys kuitenkin osoittautui vääräksi hyvin varhaisessa vaiheessa. Kunkin seudun asukkailla on oma erikoinen kulttuurinsa ja uskontojakin löytyy kiitettävän laaja kirjo. Olen myös pitänyt heti alusta asti Muuria yhtenä kirjan erikoisimmista ja omalaatuisimmista asioista. Asia, mikä minua häiritsee eniten on paikoittain överiksi vedetty seksillä mässäily, ja sitä tunnutaan tunkevan moniin kohtiin ainoastaan sen itsensä tähden. Väkivaltakin on paikoittain hyvin rajua, mutta se tavallaan kuuluu Martinin mitään kaihtamattomien henkilöhahmojen maailmaan. Toinen asia, josta en pidä on lohikäärmeet. Lohikäärmeetovat mukava elementti tavanomaisessa kliseefantasiassa, mutta Tulen ja jään laulussa ne tuntuvat irrallisilta. Jokainen, joka on edes vähänkään kiinnostunut fantasiasta tai Keskiajasta ei tule taatusti pettymään!