lolde

Kirja on juoneltaan melko tasapaksu, mutta ei kuitenkaan tylsä, vaan teksti kulkee sujuvasti eteenpäin. Itse pidin tästä kirjasta enemmän kuin kirjailijan ensimmäisestä teoksesta Saattajasta, joka menee myös samaan genreen mutta ei ihan yltä tähän asti. Kirjassa ei ollut oikeastaan yhtään piinaavaa kauhua, mökkitapahtumat saivat vain oloni jännittyneeksi, mutta ihoni ei missään vaiheessa noussut kananlihalle. Kirjan tapahtumat olivat osittain jopa raakoja, varsinkin kun mukaan oli liitetty pikkulapsen kuolema, onnekseni tästä ei sen tarkemmin selitetty. Mustat perhoset alkoivat itsenikin mielestä olla jo karmivia ja toivon etten sellaisiin ikinä missään törmää. :D Kirjan loppu jäi häiritsevästi auki, itse kun en pidä lopputuloksien spekuloinneista. Pidin kuitenkin kirjailijan teoksesta, se huokui erilaisuudellaan, varsinkin kun en ole tämänkaltaisia kirjoja aiemmin lukenut.

Tämä kirja uhkuu jännitystä juonellaan, kun suuri lopputaistelu alkaa lähestyä. Olin kuitenkin jokseenkin pettynyt, kun Tiikeritähti on ollut niin suuressa osassa kaikissa kirjoissa, ja juoni on keskittynyt pitkälti tämän pahuudentekoihin, ja kun Tiikeritähti lopulta kuolee tässä osassa, on tuo kuolema nopea, eikä edes yhdenkään klaanikissan tekemä. Pidin kyllä ideasta tuoda kirjaan täysin uusi ja vahva vihollinen, ehkä vihollinen oli kuitenkin vähän liioiteltu kaikkine koiranhammaspantoineen ja kynsineen, joka vähän laski tämän kirjan pisteitä. Olen pitänyt kirjasarjassa juurikin siitä, että kissat ovat pysyneet kissamaisina, eikä niille ole luotu mitään ihmismäisiä piirteitä. Lopputaistelussa osa kohtauksista sai omiakin tunteita nousemaan vähän pintaan, varsinkin Valkomyrskyn kuollessa. Olisi ollut myös realistisempaa, että tässä suuressa lopputaistelussa olisi menetetty myös Myrskyklaanin osalta vähän enemmän henkiä, annettiin kuitenkin ymmärtää, että vastus on todella paha.

Juoni piti todella hyvin koukussa kirjan alkusivuista ihan viimeiseen sivuun asti. Kyllähän kirjan kirjoittajat keksivät taas jotakin uutta kirjasarjan juoneen, vaikka sitä pähkäilinkin edellisen osan luettuani. Klaani koki taas paljon menetyksiä ja vastoinkäymisiä ja on juonen kannalta hyvä että tarinassa pystytään luopumaan myös merkittävistäkin henkilöistä. Tähän kirjaan oli saatu ehkä kaikkein eniten tunteita herättäviä kohtauksia, varsinkin tuo kohtaus Myrskyklaanin suuren päällikön kuolemasta. Nyt toivon mukaan seuraavassa ja viimeisessä osassa Tiikeritähti saa tuta nahoissaan kaikki tekemänsä kauheudet.

Kirja piti tällä kertaa juonellaan paremmin kiinni, kuin aikaisemmat osat. Uusi vihollinen Kalonan sijaan on piristävä yllätys, varsinkin kun Neferet tulee varmasti loppujen lopuksi saamaan aseestaan omille näpeilleen. En oikein tiedä mitä ajattelisin Haethin sielun paluusta, jollain tavalla ihan kiva että sielu asustaa nyt sonnissa, mutta sitten taas, eikö nuo Zoeyn miesasiat ole käsitelty jo liiankin useaan kertaan? Kirja jäi melko jännään kohtaan: miten käy Auroxin ja onko Kalonalla ehdottelujensa takana pahat mielessä vai onko langennut soturi löytänyt Nyksin uudelleen? Teksti oli melko sujuvaa ja sitä oli ihan kiva lukea eteenpäin. Lukemisessakaan ei mennyt niin kauaa kuin kirjasarjan aiemmissa osissa, koska teksti ei ollut niin tönkköä ja täynnä teinislangia.

Kirjan juoni piti alusta loppuun asti hyvin otteessaan, koska kirjassa oli todella paljon mielenkiintoisia juonenkäänteitä, myöskin sellaisia joihin en osannut lainkaan valmistautua. Toki varmasti jokainen tämän kirjan lukenut osasi arvata Tiikerikynnen paluun tapahtuvan jo näinkin pian, mutta kirjassa tosiaan oli paljon odottamattomiakin kohtia, kuten esimerkiksi juurikin tuo tulipalo, Varjoklaanin uusi päällikkö ja pennun kaappaus. Kirjan seuraava osa on ehdottomasti luettava tämän jälkeen, kirja jäi sen verran jännittävään kohtaan ja odotukset ovat korkealla myöskin seuraavassa osassa.