Alkuteos ilmestynyt 1972. Suomentanut Kristiina Rikman.
National Book Award 1972, Mythopoeic-palkintoehdokas 1973.
1. painos: WSOY, 1976. Päällyksen kuva: Seppo Lindqvist. Typografia: Kari Kotka. Sidottu, kansipaperi.
2. painos: WSOY, 1984. Päällyksen kuva: Seppo Lindqvist. Päällyksen suunnittelu: Graafinen studio Holm & Kalliomaa. Kultaiset klassikot. Nidottu.
3. painos: WSOY, 1990. Nidottu.
Varpushaukan, Roken lahjakkaan velhon, tarina jatkuu maineikkaan satutrilogian kolmannessa osassa. Huimien kohtalontäyteisten vaellusvuosiensa jälkeen Varpushaukka on palannut nuoruutensa opinahjoon, Roken velhojen kouluun. Hän on nyt arkkimaagi, koko Maameren mahtavin velho, joka tuntee hyvän ja pahan salaisuudet.
Hänen luokseen saapuu nuori Arren, Enlandin prinssi, joka tuo levottomuutta herättäviä uutisia Länsimaista. Tässä maailmankolkassa paha tekee työtään: velhot eivät enää pysty loitsimaan, laulajat unohtavat laulujen sanat ja ihmiset eivät usko enää taikuuteen. Paha tekee myyräntyötään maailman perustuksissa.
Varpushaukka lähtee kukistamaan pahaa, lähtee pisimmälle ja vaarallisimmalle matkalleen, joka vie hänet aina maailman reunalle ja sen taakse. Siellä käydään lopullinen taistelu mahtia vastaan, jota mahtavat lohikäärmeetkin kavahtavat.
Arvosana kirjalle
Ursula K. Le Guin
Ursula Kroeber Le Guin [gwin] (1929–2018) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat nuorten fantasiatrilogia Maameren tarinat (1968–72) ja tieteisromaani Pimeyden vasen käsi (1969). Le Guinin kirjoja on käännetty 40 kielelle. Hän on saanut urallaan viisi Hugo-palkintoa, kuusi Nebula-palkintoa ja ennätykselliset 19 Locus-palkintoa. Le Guin sai World Fantasy -elämäntyöpalkinnon 1995 ja Kongressin kirjaston palkinnon työstä yhdysvaltalaisen kulttuurin hyväksi 2000. Amerikan tieteis- ja fantasiakirjailijoiden yhdistys myönsi hänelle suurmestarin arvonimen vuonna 2003.
Ursula Kroeber syntyi Kalifornian Berkeleyssä. Hänen isänsä Alfred Kroeber oli antropologi ja äitinsä Theodore Kroeber kirjailija. Tämä tausta, etenkin antropologia, on vaikuttanut Le Guinin kirjalliseen tuotantoon. Ursulan lapsuudessa isä kertoi lapsille iltaisin Amerikan alkuperäisten asukkaiden ja muiden eri yhteisöjen tarinoita. Perheen talo oli täynnä kirjoja: antropologisia tutkimuksia, teoksia jotka esittelivät uusia maailmoja ja kertomuksia. Ursulan mielilukemistoa olivat kreikkalaiset jumaltarut ja pohjoismaiset saagat. Perheen kesäkodissa Kishamishissa pohjois-Kaliforniassa vietettiin hauskaa elämää: retkiä, uintia, unia tähtitaivaan alla.
Maameren tarinat
Sarja sisältää 6 pääteosta ja yhteensä teoksia 9 kpl.
Alasarja Maameren tarinat (sarjakuva)
Kirja-arviot & arvosanat
Kirja-arviot 5
Viestit 0
kaukaisin ranta on minun vähiten tykätty kirja maameren tarinoissa, mutta se on silti erittäin hyvä kirja, vaikkakin alkuuv vähän tylsä.
Kirja-arviot 27
Viestit 194
Jossain kirjan puolivälissä alkaa taas innostua tarinasta. Voisi sanoa, kun alun haahuilusta on selvinnyt niin loppuakohden kirjaa alkaa ahmimaan. Parempi kuin kakkos osa, josta en oppinut pitämään.
Kirja-arviot 11
Viestit 0
Lueskelin alkuperäiset Maameren tarinat taannoin uudestaan ja Maameren velho sekä Atuanin holvihaudat tekivät kertaluokkaa suuremman vaikutuksen kuin muksuna. Kaukaisin ranta taas... Noh sydäntä kyllä riipaisee, mutta romaanin ensimmäistä puoliskoa on pakko hieman parjata. Gedin ja Arrenin haahuilu ympäri eteläisiä rajavesiä on tylsää luettavaa. Onneksi Orm Embar saapuu pelastamaan tilanteen, minkä jälkeen LeGuin räjäyttääkin pankin ja Kaukaisimman rannan loppu tarjoaa lähestulkoon parasta lukemaani kirjallisuutta ikinä. Keskeiset teemat käsitellään niin ajatuksella kuin tunteellakin ja juoni pyörii puiteissa, jotka ovat niin eeppiset kuin koskettavatkin. Parhautta! Joten miksi, oi miksi, tarinan alku on mitä on?
Kirja-arviot 21
Viestit 0
Tästä kirjasta voidaan sanoa, että alku ja loppu pitäisi arvoida ihan erikseen. Alusta en niinkään tykännyt, mutta loppu, oli aivan mahtava, minun mielestäni siis. Oliko se joku meren lapset luvun jälkeen olin vaan nenä kiinni kirjassa. Täytyy sanoa etten aivan sellasta loppua odottanu tulevan, mikä oli todella hyvä. Mutta ei se loppu kunnolla aukea jos ei lue sitä alkua. Ehkä se lopun koskettavuus ja käsin kosketeltavuus johtui niistä lohikäärmeistä ja tavasta vaeltaa kuoleman ja elämän välillä etsimässä ikuista elämä... En tiedä, mutta tuon kirjan lopun tulen muistamaan, alkua en. Tämä oli myös kakkos osaa huomattavasti perempi, ykkäs osaa se ei silti viellä täysin tavoita, jotain jää puuttumaan, sitä jotain odotellessani... Loppu saa numerokseen neljä, alku kolme. Hyviä lukuhetkiä, suosittelen.
