Ursula Kroeber Le Guin [gwin] (1929–2018) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Amerikan tieteis- ja fantasiakirjailijoiden yhdistys myönsi hänelle suurmestarin arvonimen vuonna 2003. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat nuorten fantasiatrilogia Maameren tarinat (1968–72) ja tieteisromaani Pimeyden vasen käsi (1969).
Ursula Kroeber syntyi Kalifornian Berkeleyssä. Hänen isänsä Alfred Kroeber oli antropologi ja äitinsä Theodore Kroeber kirjailija. Tämä tausta, etenkin antropologia, on vaikuttanut Le Guinin kirjalliseen tuotantoon.
Ursulan lapsuudessa isä kertoi lapsille iltaisin Amerikan alkuperäisten asukkaiden ja muiden eri yhteisöjen tarinoita. Perheen talo oli täynnä kirjoja: antropologisia ... (lisää)
tutkimuksia, teoksia jotka esittelivät uusia maailmoja ja kertomuksia. Ursulan mielilukemistoa olivat kreikkalaiset jumaltarut ja pohjoismaiset saagat. Perheen kesäkodissa Kishamishissa pohjois-Kaliforniassa vietettiin hauskaa elämää: retkiä, uintia, unia tähtitaivaan alla.
Ursulalla oli kolme vanhempaa veljeä, jotka lähtivät kaikki toiseen maailmansotaan Ursulan ollessa teini-ikäinen. Yksinäiset kesät vain vanhempien seurassa perheen loma-asunnossa Napa Valleyssa olivat tärkeitä vuosia Ursulan kirjailijauran kehittymisessä. Hän muistaa olleensa toivottoman ujo nuori, jolle koulunkäynnin yhteisölliset kuviot olivat yhtä tuskaa.
Ursulan lapsuuden mielilukemistoon olivat kuuluneet myös tieteislehdet. Ursula ja hänen veljensä ahmivat näitä lehtiä ja myös pilkkasivat niitä. Teini-iässä Ursula vieraantui tieteiskirjallisuudesta sen teknistymisen ja tylsistymisen vuoksi. Ursula kirjoitti ensimmäisen kauhutarinansa yhdeksänvuotiaana ja kaksitoistavuotiaana hän tarjosi juttuaan tieteislehteen. Juttu palautettiin, mutta nuori kirjoittaja oli tyytyväinen saamaansa huomioon, vaikkapa vain hylkäyskirjeen muodossa.
Ursula valmistui Berkeleyn lukiosta 1947. Hän muutti opiskelemaan kirjallisuutta ja kieliä naisten Radcliffe Collegeen Massachusettsiin. Hän valmistui sieltä 1951 ja siirtyi maisterintutkintoa varten Columbian yliopistoon New Yorkiin, josta suoritti vuotta myöhemmin loppututkinnon aiheenaan keskiajan ja renessanssin romaanisten kielten kirjallisuus. Hän eteni opinnoissaan aina väitöskirjan valmisteluun saakka. Matkustaessaan Queen Mary -laivalla Ranskaan suorittamaan jatko-opintoja vuonna 1953 hän tapasi tulevan miehensä, historioitsija Charles A. Le Guinin. He menivät naimisiin Ranskassa muutamaa kuukautta myöhemmin. Ursula Le Guin opetti jonkin aikaa yliopistossa ranskan kieltä ja kirjallisuutta Georgiassa ja Idahossa.
Le Guinit muuttivat vuonna 1958 Oregonin Portlandiin, missä Charles Le Guin alkoi opettaa historiaa. Talo, jonka lähellä on suuri metsä ja josta on näkymä St. Helens -vuorille, oli Le Guinien kotina siitä lähtien. Pariskunta kasvatti kolme lasta. Le Guin opetti luovaa kirjoittamista useiden yliopistojen kirjoitustyöpajoissa 1970-luvulta 2000-luvulle.
Le Guin kokeili ensin kykyjään runojen ja novellien alalla. Ensimmäinen novelli ilmestyi 1962. Le Guin joutui uudelleen tekemisiin tieteiskirjallisuuden kanssa, kun eräs tuttava esitteli hänelle Cordwainer Smithin teoksia. Tämä toi Le Guinin tietoon uudistuneen, ilmaisuvoimaisen mielikuvituksen alueen. Le Guin päätti kokeilla tekstiensä julkaisemista tieteislehtien kautta: science fiction tuntui tavallisen kaunokirjallisuuden markkinoita varmemmalta kanavalta saada tekstejään julki.
Ensimmäisissä romaaneissaan Le Guin hahmotteli aiheitaan, joihin kuuluu usein päähenkilön irtautuminen tutusta taustastaan ja tämän selviytyminen vieraassa ympäristössä. Le Guinin Hain-romaaneja yhdistää löyhästi yhteinen avaruushistoria. Sen mukaan ihmiskunta ja muiden maailmojen humanoidit ovat peräisin Hain-nimisestä maailmasta, josta käsin muut maailmat on asutettu miljoona vuotta sitten. Asutuksen yhteydessä myös ihmisiä on muokattu perintötekijöiltään.
Romaani Pimeyden vasen käsi ilmestyi 1969. Teos sai Hugo- ja Nebula-palkinnot ja nosti Le Guinin kuuluisuuteen. Talvi-planeetalle sijoittuvaa romaania varten kirjailija luki kertomuksia naparetkeilijöistä ja talvesta Suomessa. Yhdysvaltalainen kirjallisuudentutkija Harold Bloom valitsi Le Guinin romaanin kirjansa The Western Canon luetteloon länsimaisen kirjallisuuden keskeisimpiin kuuluvista teoksista.
Maameri-trilogiaan vaikuttivat erilaiset tarustot ja norjalaiset saagat. Sarjasta tuli eräs vaikutusvaltaisimmista fantasiateoksista. Maameren velho (1968) sai Boston Globe-Horn Book Awardin, Atuanin holvihaudat (1971) Newbery-hopeamitalin ja Kaukaisin ranta (1972) National Book Awardin.
Le Guinin kirjoja on käännetty 40 kielelle ja painettu yli kolme miljoonaa kappaletta. Hän on saanut urallaan viisi Hugo-palkintoa, kuusi Nebula-palkintoa ja ennätykselliset 19 Locus-palkintoa. Le Guin sai Gandalf-suurmestaripalkinnon 1979, World Fantasy -elämäntyöpalkinnon 1995 ja Kongressin kirjaston palkinnon työstä yhdysvaltalaisen kulttuurin hyväksi 2000.
Hugo-palkittu novelli ”Jotka Omelasista poistuivat” (1973) tiivistää Le Guinin yhteiskunnalliset pohdinnat. Novelli kertoo, kuinka yhden yksilön kärsimyksen hinnalla ostetaan koko muun yhteiskunnan onnellisuus, ja kunkin kansalaisen tulee itse ratkaista, osallistuuko hän tämän hyvinvoinnin jakamiseen vai ei. Kirjailija kuvaa tilanteen, joka on kaikkien ihmisten jokapäiväinen ongelma. Novelli ”Päivää ennen vallankumousta (1974, suom. teoksessa Maailma mielen mukaan) sai Nebula- ja Jupiter-palkinnot. Jyrki Iivosen mukaan Osattomien planeetassa (1974) Le Guin kuvaa, kuinka parempaan yhteiskuntaan tähtäävä utopia muuttuu käytännön toteutuksessaan uskonjärjestelmäksi, joka muuttaa alkuperäisen ihanteen vastakohdakseen.
Le Guinin tuotannolle antaa leimansa taolainen käsitys, miten toistensa vastakohdilta ja vastustajilta näyttävät tekijät ovatkin toinen toisilleen välttämättömiä, tasapainoa ylläpitäviä tekijöitä. Vastakohtien ykseys näkyy muun muassa Pimeyden vasen käsi -romaanin sukupuoliaiheessa.
Le Guin kannatti perinteistä anarkismia, jota ovat edustaneet niin 1800-luvun ajattelijat Mihail Bakunin ja Pjotr Kropotkin kuin taolainen ajattelu. Le Guinin mukaan anarkismin vastakohta on autoritaarinen valtio ja sen pääaihe keskinäinen yhteistyö. Le Guin esittää teoksissaan ihanteeksi elämän yhteisön jäsenenä tasapainoisessa suhteessa ympäristöönsä. Nämä aiheet ovat Le Guinilla saaneet vaikutteita Amerikan alkuperäiskansojen elämästä. Teoksissaan Le Guin korostaa yhteisöjen ja yksilöiden itsemääräämisoikeutta, vastustaa virkavaltaisuutta ja korostaa kansanvaltaa arvona.
Ursula Le Guin kertoi lukevansa kirjoja usein moneen kertaan, mutta Jane Austenin, Charles Dickensin, Leo Tolstoin, Virginia Woolfin ja J. R. R. Tolkienin kohdalla hän sekosi laskuissa. Jos kirjat ovat hyviä, ne tulevat paremmiksi joka lukukerralla.
Suomennetut teokset
Rocannonin maailma (1966)
Maanpakolaisten planeetta (1966)
Harhakaupunki (1967)
Pimeyden vasen käsi (1969)
Taivaan työkalu (1971)
Maailma, vihreä metsä (1972)
Osattomien planeetta (1974)
Pimeälipas ja muita kertomuksia (1975)
Haikaran silmä (1978)
Malafrena (1979)
Ikuisen hämärän maa (1980)
Sisämeren kalastaja (1994)
Kahdesti haarautuva puu (2000)
Lavinia (2008)
Maameri-sarja:
Maameren velho (1968)
Atuanin holvihaudat (1972)
Kaukaisin ranta (1974)
Tehanu (1991)
Kertomuksia Maamereltä (2001)
Toinen tuuli (2001)
Läntisen rannan aikakirjat:
Näkemisen lahja (2004)
Sanan mahti (2006)
Muistamisen taito (2007)
Lähteitä
Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2003.
Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004. Jyrki Iivonen: Retkiä Ursula K. Le Guinin maailmaan. Portti 1/2009.
Kuva: Eileen Gunn.
