Orjattaresi

Aihe hyvä, maailma hyvä, mutte kerronta ei vaan imaissut mukaan. Loppujen selittelyt tarinalle söi lukukukokemusta entisestään. Teoksen ja jatko-osan nerokkuus piilee siinä, että kuvattu maailma ei kokonaan ole dystooppista kuvitelmaa, vaan ihan nykypäivää joissain kolkissa maailamaa.

Tykkään kirjoitustyylistä, jossa mennään juoni edellä. Tässä kirjassa ei harrastettu sellaista. Koinkin lähestulkoon koko kirjan tylsäksi tarinaksi, jossa kuvailtiin liikaa ja tapahtui liian vähän. Aivan lopuksi saatiin aikaiseksi hieman toimintaa, mutta se ei enää tilannetta pelastanut. Kirja on aiheeltaan mielenkiintoinen dystopia. Harmittaakin, että se ei ollut sopiva kirja minulle. 

Suhteellisen rankka, mutta mielenkiintoinen tulevaisuudenkuva. Romaani on jossain mielessä erittäin todentuntuinen. En tosin osaa sanoa, onko tämä hyvä vai huono asia. Ilmestymisaikanaan "Orjattaresi" on varmasti ollut hyvinkin kohauttava romaani, mitä se toki on edelleenkin, ainakin jossain määrin.

Orjattaresi on vaikuttava teos, joka jää kaihertamaan mieltä pitkäksi aikaa. Tarina kierrettiin auki hienosti pikkuhiljaa, asioita vähitellen paljasten, ja lukija pystyi itse kokoamaan tarinan annetuista osasista. Loppukin oli onnistunut, suorastaan jopa mieltä kutkuttava. Osaset olivat kohdallaan, mutten siltikään pystynyt antamaan täyttä viittä tähteä muutaman asian takia. Suurin ongelma oli se, etten pystynyt kokemaan minkäänlaista yhteyttä päähenkilön kanssa, en oikeastaan edes välittänyt miten hänelle käy ennen kuin vasta ihan lopussa. Myöskään kielletyt asiat eivät tuntuneet juuri lainkaan kielletyiltä; olisin ehkä kavannut paljon enemmän sen korostamista mikä oli sallittua ja mikä ei. Jossain vaiheessa myös päähenkilön tarkkailijaluonne häiritsi, mutta loppua kohden aloin arvostaa sitä. Tässä tarinassa se oli itseasiassa ihan paikallaan. Tarina oli todella ahdistava ja siinä kontekstissa varsin onnistunut.

Tarina imaisi mukaansa heti alusta lähtien. Kerronta on viipyilevää ja hitaahkoa, mikä ruokki halua lukea nopeasti eteenpäin ja selvittää mitä tulee tapahtumaan ja mitä menneisyydessä oikein oli tapahtunut, että oli päädytty tällaiseen maailmaan. Kirja on myös rakenteellisesti mielenkiintoinen. Tarinaa ei kerrota suoraviivaisesti yhtenäisellä aikajanalla vaan mm. yhtäkkiä siirrytään nykyisyydestä muistelmiin tai uniin. Atwood on kuitenkin niin taitava, että mukana pysyy vaivatta ja itse asiassa rakenteen vuoksi tarinaan saadaan vieläpä enemmän syvyyttä. Tarina on kaikessa kauheudessaan puhutteleva ja mieleenpainuva.

"Orjattaresi" on selkäpiitä kutitteleva ja hallittu kertomus, joka jättää lukijalle paljon tilaa ja pureskeltavaa. Mitään ei heitetä röyhkeästi silmille tai tarjota hopealautaselta. Minä-kertoja on todella helposti lähestyttävä ja hänen ajatuksissaan pääsee piehtaroimaan hätkähdyttävän intiimisti. Arkoja aiheita ja kiinnostava kirjatuttavuus, joka painuu mieleen ainutlaatuisena kokonaisuutena.

"Orjattaresi" on oikea taidonnäyte siitä, mitä kaikkea kerronnalla voi saa aikaan. Atwood avaa tapahtumia hyvin, hyvin tihaasti, pala kerrallaan, jopa tuskastuttavalla tavalla lainkaan selittämättä. Asioita vain tulee - lukijan tehtävä on muodostaa niistä kokonaiskuva, päättää, mikä on totta, mikä kunkin kuvitelmaa, mikä propagandaa, mikä muistelmaa, mikä unta ja mikä todellisia tapahtumia. Eikä tässä kaikki: kirja itsessään osaa vielä keikauttaa itsensä päälaelleen. Muistakaa lukea viimeinen luku, mutta ehdottomasti vasta viimeiseksi! Sen jälkeen lukekaa kirja uudelleen, alusta asti. Näin saatte rikkaimman annin. Kirjassa piilee todellinen Koukku. Tarinaa on mahdoton jättää kesken, kirjaa huomaa pian kantavansa mukanaan ruokapöytäänkin. Kirjan kuvaamassa maailmassa on jotain pahasti vialla. Mitä se on? Kirja ei vastaa, ainakaan heti. Tarina alkaa keskeltä. Vai alkaako? Mitä tapahtui aiemmin? Miksi näin tapahtui? Kuka on kuka? Mikä on mikä? Ihastuttavaa, rikasta, kauhistuttavaa, tenhoavaa, mukanaan vievää, pelottavaa, todellista, koskettavaa. Loistava kirja.