Viillot on Veronica Rothin duologian ensimmäinen osa, joka sijoittuu galaksiin, jossa ihmiset saavat fantastisia voimia mysteerisestä pyörteestä. Kirjan kaksi päähenkilöä, Akos ja Cyra, elävät planeetalla, jonka kaksi kansaa ovat konfliktissa toistensa kanssa. Thuvelaiset ovat rauhanomaisia, jääkukkia viljelevää kansaa planetaan kylmällä navanpuoliskolla. Shotetlaiset sen sijaan harjoittavat taistelutaitoja, käyvät jokavuotisella vaelluksella joistakin planeetoista ja tekevät viiltoja käsivarteensa merkitäkseen menetyksiä. Cyran pyörrevoima ilmenee hänen kokemanaan kroonisena kipuna kuin myös muihin kohdistettavana kipuna, voima jota hänen veljensä Ryzek käyttää pelotellakseen alamaisiaan, kun taas Akosilla on voima turruttaa muiden pyörrevoimat. Kyse onkin eräänlaisesta Romeo ja Julia -tarinasta avaruudessa, kun Cyra ja Akos alkavat ihastumaan toisiinsa.
Pidin kirjan monentyyppisistä pyörrevoimista. Ryzekin pyörrelahja muistien siirtämisestä on erityisesti mielenkiintoinen. Olisin toki halunnut että tämä olisi saanut enemmän fokusta kirjassa, esimerkiksi miten muistien vaihtaminen on henkisesti vaikuttanut Cyraan. Käytännössä kirja on kai sci-fiä, mutta tässä on minusta paljon enemmän fantasiaa kuin niin sanottua avaruusoopperaa. Ilma-aluksia on, mutta esimerkiksi avaruusolentoja ja robotteja ei kuitenkaan ole. Muut sci-fi-elementit ovat aika pintapuolisia, kuten maininnat televisioruuduista ja internetistä. Minusta Rothin olisi pitänyt varmemmin nojautua joko syvemmälle sci-fiin (à la Tähtien sota), tai kevyempään sci-fin ja fantasian sekoitukseen Aarreplanetaan tavoin. Maailmanrakennusta on, mutta mietin onko Roth kenties ottanut liian suuren taakan itselleen keksiessään kulttuureita pyörteen galaksin jokaiselle planeetalle. Minulla meni välillä sekaisin, mikä on planeetan ja mikä on jonkin kaupungin nimi, olisin siksi toivonut omaa karttaa Thuven planeetalle. Myös kaikki henkilöiden nimet vaikuttavat olevan fantasianimiä ja ylipäätänsä kirjassa on paljon kaksitavuisia erisnimiä, mikä luo hieman sekavan massan nimiä, joita muistaa. Kirjan lopusta toki löytyy hakutermistö, jota en tosin kauheasti vilkuillut kirjaa lukiessa.
Kirjan alku on aika hidas ja kuiva – oikeastaan pettymykseni koko kirja on tahdiltaan melko hidas ja tasapaksu joistakin jännittävämmistä, mutta nopeasti ohitse menevistä kohtauksista huolimatta. Kronologisesti aloitetaan päähenkilöiden lapsuudesta ja edetään näiden teini-ikään. Kirja käsittelee myös jonkin verran determinismiä, sillä joillakin hahmoista, kuten päähenkilöillä, on Oraakkeleiden ennustama kohtalo, mikä oli mielestäni hieman hämmentävää. En oikein pitänyt siitä, että koko kirjan ajan Cyran luvut on kerrottu 1. persoonasta, kun taas Akosin luvut 3. persoonasta. Mielellään lukisin kirjaa, jossa molemmat hahmot on joko 1. tai 3. persoonasta kirjoitettuna.
