Mehiläistie

@ Heikki Kännö
Mehiläistie - Heikki Kännö 7.26   4

Sidottu, kansipaperi.

Tähtivaeltaja-palkintoehdokas 2018.

Eräänä tavallisena päivänä New Yorkissa vuonna 1990 galleristi Walter Schusteriin iskee musertava tunne: kotona odottaa väärä ihminen. Todellisuuden rakenteessa on tapahtunut merkillinen muutos. Asian selvittäminen alkaa kaukaa, keskeltä toista maailmansotaa Krimin jäisestä erämaasta, johon Luftwaffen syöksypommittajalentäjä Joseph Beuys on tehnyt liekehtivän pakkolaskun.

Beuysin arvoituksen perässä näyttää roikkuneen vuosikymmenestä toiseen joukko metafysiikasta ja taiteesta kiinnostuneita natseja. Juttuun liittyvät tavalla tai toisella myös Itä-Saksasta paenneet fluxus-taiteilijat Dora Schuster ja Klaus Veit. Ainoa, joka saattaa olla perillä kaikesta, on jänis, jonka korvaan ajatusveistoksiin erikoistunut shamaani on kuiskannut selityksen taiteensa mysteeristä.

Heikki Kännö (s. 1968) valmistui taidemaalariksi Turun piirustuskoulusta, minkä jälkeen hän on työskennellyt vapaana taiteilijana ja graafisena suunnittelijana. Mehiläistie on hänen esikoisteoksensa.

”Rajattoman luovuuden taidonnäyte sukeltaa syvälle metafyysisten taideteorioiden, realististen ihmishahmojen ja tieteiskirjallisten elementtien uumeniin.” – Tähtivaeltaja-palkintoraati


Luokitus: Scifi Kotimainen

Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu maaliskuu 22, 2017 (Sammakko)
Tietoja muokattu huhtikuu 23, 2018
Muita teoksia kirjailijalta Heikki Kännö
Ihmishämärä 6.60   5
Runoilija 7.76   4

Kirja-arviot & arvosanat

Eija
Eija
Arvosanat 1205
Kirja-arviot 330
Viestit 1129
huhtikuu 9, 2023
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Pakkis
Pakkis
Arvosanat 683
Kirja-arviot 0
Viestit 0
kesäkuu 15, 2022
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle