Vuonna 2060 Edla joutuu eroon rakkaistaan ja löytää itsensä vieraaksi muuttuneesta maailmasta. Hänellä on salaisuus, jota hän on valmis suojelemaan tarvittaessa vaikka hengellään.
Runsaat kaksikymmentä vuotta myöhemmin Ingridin elämä etenee valinnan paikkaan, jossa tarjolla vaikuttaa olevan pelkkiä huonoja vaihtoehtoja. Hän ottaa riskin ja suostuu mukaan tutkimusryhmään, joka lähtee kartoittamaan muurintakaisia, vaaralliseksi tiedetyn metsän hallitsemia maita.
Metsän peitto on niin hurmaava kirjallinen taideteos, että tiedostan heti alkuunsa ihmiskielen sanojen olevan riittämättömiä sitä kuvaamaan. Tai ainakin omat sanataitoni ovat riittämättömät kuvaamaan pienessä tilassa tunteita, joita tämän kirjan lukeminen sai minussa aikaan.
Linnea Kuuluvaisen käyttämä kieli on pökerryttävän kaunista. En muista koskaan lukeneeni yhtä herkkää metsän ja sitä etäältä tai kosketusetäisyydeltä tarkastelevien ihmisten kuvausta.
"Illan kelta läikkyy oksistojen ikeessä."
Henkilöhahmot ovat todentuntuisia, ja Kuuluvainen rakentaa heidän välilleen herkullisia konflikteja. Suurimmat konfliktit sijoittuvat kuitenkin henkilöiden sisälle ja toisaalta henkilöiden ja ei-inhimillisten voimien välille, mikä miellyttääkin minua lukijana eniten. Päähenkilöt olisivat voineet olla keskenään vielä erilaisemmat, vaikkakin ostan tarinan perustelut päätökselle valita näkökulmahahmoiksi kaksi naista.
Tulevaisuuden kuvaamisessa Kuuluvainen onnistuu myös. Hän saattelee lukijan maailmaansa niin, että siihen on helppo uskoa. Jäin tosin pohtimaan, onko se jonkinasteinen anakronismi, että tarinan henkilöillä tuntuu olevan käytössään älylaitteiden sijaan paperikarttoja ynnä muuta. Ei mullistusta ainakaan kuvata niin massiiviseksi, että se olisi tuhonnut esimerkiksi sähköverkon korjauskelvottomaksi.
Kerronnassa on oivallinen määrä jännitettä, se etenee luontevasti ja joutuisasti. Lukijassa herää pitkin matkaa monenlaisia tunteita, kysymyksenasetteluita ja skenaarioita. Yllätyksiäkin tarina tarjoaa, vaikka loppuhuipennus onkin suhteellisen ennalta-arvattava ja hyökyy lukijan tajuntaan turhan kovalla kiireellä.
Esittämästäni kritiikistä huolimatta otan riskin ja annan sydämelleni vallan määrittää Metsän peitolle loppuarvosanan. Siksi kymmenen.
