Dyn ☆542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
Helsingin Rising-mafian väki on jo jonkin aikaa järjestänyt mafiatapaamisten ohessa peli-iltoja. Kaikki risinglaiset ovat tervetulleita, jos vain sattuvat sopivana päivänä olemaan pääkaupungissa!
Peli-illoissa pelaillaan porukan paikalle tuomia, kaikenlaisia lauta- ja korttipelejä seurapeleistä haastavampiinkin. Yleensä illan aikana on pyritty pelaamaan useampaa peliä, varsinkin, jos porukkaa on enemmän.
Isännöimään/emännöimään voi ilmottautua topikissa, vuorosysteemiä ei erityisesti ole vaan halukkaat järjestävät oman aikataulunsa mukaan, kuitenkin mielellään muutaman viikon hengähdystauolla. Paikalle saapuakseen saa kulloisenkin pelipaikan osoitteen isännältä/emännältä. Rohkeasti vain uudetkin mukaan!
Välillä on harrastettu nyyttärimeininkiä joko ihan oikean ruoan tai ainakin pienen naposteltavan merkeissä. Isäntä/emäntä linjaa tätäkin asiaa haluamallaan tavalla.

Muokannut Iivari (07.03.2016)