Kesälukuhaaste 2015: George Orwell: Vuonna 1984

Ketju kesälukuhaasteeseen ilmoitetulle kirjalle [url=http://www.risingshadow.fi/library/book/845-vuonna-1984] George Orwell: [i] Vuonna 1984 [/i] [/url]   Tutustu ohjeisiin: [url=http://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/2199-kesalukuhaaste-2015#32110]Linkki.[/url]

Tämän klassikon arpa arpoi minulle. Pitkään olen miettinyt että milloin tämän mahdan lukea ja nytpä sitten sopiva kirittäjä löytyi. Ei ole omassa hyllyssä, mutta viereisestä kirjastosta näyttäisi löytyvän, joten haen tämän pian ja aloitan lukemisen sitten kun Igguldenin Myrskylintu on luettu ensin loppuun.

Taitaa tulla tämä klassikko noiden kahden kesälukukirjan lisäksi

Nyt on Vuonna 1984 aloitettu. Kaksi ensimmäistä lukua ja Vesa Sisätön esipuhe on luettuna ja kyllähän tämä lupaavalta vaikuttaa, kuten ehkä odottaa voikin.   Hakiessani tätä kirjastosta olin hieman hämilläni kun kirjaa ei meinannut löytyä. Olin etukäteen tarkistanut, että kirja on saatavilla, mutta niin vain en sitä huomannut. Kas kummaa sitten pokkari oli uutuushyllyssä, mikä ei heti mieleen tullut. :tongue: Tämä painos on otettu viime vuonna.   Esipuheessa Sisättö mainitsee tämän Orwellin kirjan seuraajiksi sellaiset kirjat kuin Huxleyn kirjoittama Uljas uusi maailma, Bradburyn Fahrenheit 451 ja Max Barryn Jennifer Valtiovalta. Kaikki kolme ovat minulle vain maineeltaan tuttuja, mutta kahden luvun perusteella vaikuttaisi kuin mukaan voisi laskea myös Margaret Atwoodin Orjattaresi ja sellaisen vähemmän onnistuneen tekeleen kuin Vexi Salmen Noomit. Täytyy tarkastaa vaikutelmaa lukemisen edetessä.

Luin tämän joskus hirvittävän kauan sitten koululaisena ja edelleenkin kirjan tunnelma on melko selkeänä mielessä. Minusta selkeä merkki laatukirjallisuudesta, ehdottomasti klassikkoasemansa ansainnut. Monesti olen miettinyt lukevani kirjan uudelleen, vaikken juuri koskaan lue samaa kirjaa kahdesti, maailma kun on täynnä lukemattomia kirjoja. Ehkä voisinkin ottaa henkilökohtaisen lukuhaasteen, ja lukea tämän sekä Haplotuksen mainitsemia teoksia putkeen, ainakin Uljas uusi maailma, Fahrenheit 451 ja Orjattaresi. Ne ovat kaikki roikkuneet ikuisuuden lukulistallani. Kunhan ensin olen lukenut kesälukuhaasteen kirjat.

Mulle varmaan iskisi useamman tämän tyylisen kirjan lukemisesta jonkun sortin maailmantuska, vaikken mitenkään herkkä ihminen olekaan. Tosin tykkään muutenkin lukea yhden kirjan lopetettuani seuraavaksi hieman erilaisen kirjan.   Vasta noin sata sivua nyt luettuna, mutta samankaltaisia teoksia ja tapahtumia vilisee mielessä tätä lukiessa sankoin joukoin. Eilen katsoin (niin, vasta nyt kokonaan) elokuvan The Last King of Scotland ja totaalinen toisinajattelun sietämättömyys on molemmissa tietty selvää ja kirja aiheineen tuli mieleen, vaikka alun perusteella kirjasta tuleekin ehkä enemmän mielikuvia Kiinan historiasta. Mutta kuten takakannessakin sanotaan, eivät nämä Orwellin visiot rajoitu vain autoritäärisiin valtioihin, joten mitäs pienistä nyanssieroista parin ei-demokratian välillä.

Ylitin eilen kirjan puolivälin. Tarina tässä kirjassa on hyvin yksinkertainen, mutta se ei haittaa, sillä yhteiskuntaskenaariot kyllä tuovat sen mausteen tähän. Ja eihän yksinkertainen tarkoita huonoa. Kuvatun kaltaisessa valvontayhteiskunnassa tavallinenkin ihmissuhde voidaan tehdä hankalaksi.   Päähenkilö kuuluu kirjassa ainoaan sallittuun puolueeseen ja kirjassa kuvataankin kuinka puolueen jäsenillä elämä onkin todella säänneltyä. Tämän vuoksi pidän siitä, kuinka päähenkilö kokee kuin kateutta proletariaattia kohtaan, jonka kokee itseään vapaammaksi.   Vuonna 1984 on julkaistu vuonna 1949, joten parit irrallisilta tuntuvat atomipommien maininnat ovat selvästi aikansa oireellisia tuotteita. (Mulla on tapana kiinnittää tämän luokan aseistukseen kirjoissa muutenkin huomiota, joten jollekin toiselle maininnat eivät varmaan juuri edes jää mieleen. Ovat olleet hyvin pienessä osassa.)

Luin tämän loppuun jo viikko sitten, joten jos nyt jotain pientä tästä kirjoittaisi. Jos tälle ilmestyy toinen lukija niin jotain voinen sitten kommentoida. Yksinpuhelua en kuitenkaan viitsi tämän enempää enkä tässäkään enää kovin pitkästi.   Kirjan loppu ei oikeastaan ollut mikään yllätys, eikä se ole varmaan ollut Orwellin tarkoituskaan. Pääpaino loppuun saakka oli teoksen esittelemässä skenaariossa. Silti sitä toivoi loppuun asti jotain muuta kuin mitä sai. Riipaisevaa ja pelottavaa luettavaa. Aina vain sitä huomaa miettivänsä, että jossain osassa maailmaa tämäkin on arkipäivää. Aina se osaa tuntua yhtä epätodelliseltä kun oma kosketuspohja puuttuu.   Kiinnostavin hahmo oli O'Brien. Hän on siis puolueen sisäpiirin jäsen ja esiintyi [spoiler]samalla päähenkilölle puolueen vihollisena, mutta paljastui kirjan loppupuolella päähenkilön kiduttajaksi tämän jäätyä kiinni erinäisistä rikoksista virallista linjaa vastaan. Samalla tärkeä osa teosta kuitenkin on kaksoisajattelu, jonka mukaisesti yksilö pystyi esimerkiksi toimimaan toisin kuin ajatteli. Ehkä O'Brien vain toimi tämän ajatuksen pohjalta hyvin pitkälle vietynä? Ehkä hän siis oli molempia, puolueen tukija ja vihollinen. Yhdessä kohtaa hän esimerkiksi sanoo, että puolueen nujertaminen voi viedä esimerkiksi jopa tuhat vuotta ja se tapahtuu siis hiljalleen. Tämän kannalta olisi ehkä O'Brienin kannalta järkevää vain kiduttaa toista toisinajattelijaa jotta vaikuttaisi itse puolueen tukijalta täysin. Hyvää asiaa ei kannattaisi riskeerata vähästä.   Mutta toisaalta O'Brien voi toki olla sitä miltä vaikuttikin, eli puolueen sisäpiirin tärkeä jäsen, jota ohjaa vain tämän vallanhimo kuten hän itsekin kuvasi.[/spoiler]   Yksinkertaisia vastauksia kirja ei tarjoa, mikä on sen suola.

Yksi pieni näkemys kirjan sanomaan:   Orwell esittelee itseasiassa täydellisen yhteiskunnan. Mahdottoman murtaa sisältä tai ulkoa käsin. Joka ylläpitää ja valvoo itse itseään, jokaisen yhteiskunnan yksilön "vapaaehtoisin" voimin. Muuttumattoman, ennustettavan, vakaan ja ristiriidattoman (ei luokkasotaa tai mullistuksia). Juuri sellaisen, josta erilaiset utopiaviritelmät ovat haaveilleet vuosituhansia. Ikävä vain, että sellaisessa maailmassa ei ole välttämättä mikään kiva asua.   Jopa jossain V niinkuin Verikosto -sarjakuvassa (elokuva vähän pilasi sanomaansa) tarvitaan toiminnassaan ja vakaumuksessaan yli-inhimmillisen täydellinen olento orwellilaisen järjestelmän tuhoamiseksi.   Ehkä tietty epävakaus ja epätäydellisyys on sittenkin seurausta vapauksista, ja niitä kannattaisi sen takia sietää eikä hakisi tukea kaikenlaisista vakautta ja "kaikkien ongelmien ratkaisuja" lupaavista ääriliikkeistä.

Luin kirjan jo jokin aika sitten kun olin lomailemassa. Kirja oli erittäin mielenkiintoinen. Se oli ehkä huonompi kuin olin odottanut, en edes tiedä tarkkaan mitä siltä odotin, mutta jokin jäi uupumaan. Odotin koko ajan, että [spoiler]Julia kavaltaisi poikaystävänsä, mutta ei se olikin höpsähtänyt vanha ukko. Olin yllättynyt kuinka pahasti arvasin väärin. [/spoiler] O'Brien oli loistava henkilö [spoiler]yrtin miettiä mitä hän saattoi pohtia ja etenki miksi ja kenen puolella hän oikein onkaan. No siihen taitaa tarvita kaksoisajattelun jaloa taitoa.[/spoiler]   Hauskaa oli miettiä miten nämä puoleen kikat toimivat nykyään, helposti huomattavia oli tietysti uudiskieli, mitä nykyäänkin käytetään lievennettyjen sanojen muodossa. Miten myös puolueen iskulauseet toimivat, myös nykyään.   Kirjan heikko puoli oli sen juoni, mutta ehkä se oli myös jonkin verran tarkoitus. Kaiken kaikkiaan oli kyllä lukemisen arvoinen kirja.

Rasimuksen tulkinta on tosiaan miettimisen arvoinen ja tulihan niitä saman suuntaisia ajatuksia lukiessa muutama. Tuskin minkään ihanneyhteiskunnan asukkaat kokisivat kaikki asuvansa ihanneyhteiskunnassa.   Juonta tosiaan voi pitää kirjan heikkona puolena ja sanoma jyrää sen yli kuusi nolla. Myös rakenne falskaa jos ihanteena olisi kerronnallisesti mahdollisimman vetävä kirja. Esimerkiksi puolivälin tietoon pitkät lainaukset puoluetta vastustavasta Kirjasta voisivat varmaan tuntua jostakusta tylsiltä koska ne katkaisivat tarinan pitkäksi aikaa. Minusta se oli kuitenkin kiinnostava osuus ja tuntui kuin olisin palannut vuosissa taaksepäin lukemaan johonkin aatehistorian tenttiin.   Ja vielä lopuksi: Eihän Winstonia ja Juliaa [spoiler] kavaltanut höpsähtänyt vanha ukko vaan sellaisena esiintynyt agentti. Minusta ratkaisu toimi hyvin, sillä siinä murrettiin se Winstonin fantasia että proletariaatin suojista voisi löytyä turvasatama.   Oikeastaan kyllä Juliakin kavalsi Winstonin. Samoin Winston Julian. O'Brienin kidutus ja aivopesu menivät niin syvälle että lopulta molemmat jopa ajatuksissaan kavalsivat rakkaansa eli toisensa ja tilalle astui ajatuksiin vain Isoveli.[/spoiler]