Glen Duncan

  Luin Glen Duncanin kirjan [url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=6876]Viimeinen ihmissusi[/url] ja tykkäsin lukemastani. En ole lukenut muita kirjailijan kirjoja, joten oli taas jotain vähän erilaista. Arvosanaksi tietokantaan annoin neljä tähteä. Vähän vähempikin olisi voinut riittää, mutta arvelin, että olisin päätynyt sitten kuitenkin joskus muutaman kuukauden päästä nostalgiapuuskassani ränkläämään arvosanaa korkeammaksi.. Vähän sekavat fiilikset kirjasta jäi, joten kuulisin mieluusti muidenkin kirjaan tutustuneiden kokemuksista! :smile:   Kirjaan vielä tutustumattomille homma lyhykäisesti: [i]Viimeinen ihmissusi [/i]on päähenkilön eli ihmissusi Jaken päiväkirja, paljastusteos tai omaelämänkerran luku, joka kuulemma jäisi viimeiseksi laatuaan, sillä seuraavan täysikuun aikaan eli 28 päivän kuluttua Maailman Okkultististen Ilmiöiden Kontrolloimisen Organisaation lähettämät metsästäjät tulisivat ja tappaisivat Jaken, kuten ovat jo tappaneet maailman kaikki muut ihmissudet ennen häntä.  Ja tämä on Jaken mielestä hyvä homma, sillä hän on kaksisataavuotisen elämänsä aikana ennättänyt perin juurin kyllästyä elämään. ... Kaikki tuo siis selvisi kirjan ihan ekojen sivujen aikana, ja kieltämättä kävi mielessä, että noinkohan tarina on loppu jo ennen kuin ennätti alkaakaan, kun kerta kaikki niin yksinkertaista... :lol: Ei sitten onneksi ihan niinkään, vaan kirjailija oli keksinyt juoneen kiitettävästi kommervenkkejä. Ylipäänsä vaikuttaa mukavan leikkisältä kirjailijalta.    Kirja eli Jaken ”päiväkirja” oli mielestäni hauskalla tavalla tietoinen omasta kaunokirjallisuudestaan, ja hauskana pidin myös tapaa, jolla Jake vimmaisesti määrittelee itse itseään eli tarinaansa.. tarina on kuulemma surrealismia, absurdia melodraamaa, postmodernia ironiaa ("Jumala on kuollut, mutta ironia sen kuin porskuttaa."), dekadenttia unta... Ja niinhän se taisi olla. Joskin [spoiler] hänen analyysinsa osoittautuivat tarinan mittaan aika paikkansapitämättömiksi.. Elämällä oli kuin olikin merkitys, ja varsin simppeli sittenkin. Ehkä postmoderni nyt on kuollut.[/spoiler] Elämäänsä kyllästynyt Jake valittaa olevansa "liian täynnä sisältöä" ja samalla "tyhjästä kylläinen" ja sitä olisi helppo sanoa tämän kirjankin olevan. Tai: Jaken kerrotaan pitkän elämänsä aikana kuluttaneen loppuun tyylit ja filosofiat ja kirja tekee parhaansa kyllästääkseen lukijansakin niillä. Intertekstuaalisia viittauksia eri ajattelijoihin ja eri aikakausien populaarikulttuuriin on paljon. Karkea kielenkäyttö on tehokeino, samoin vaikeaselkoiset sivistyssanat, ennalta-arvaamattomuus lähes itseisarvo. Aina välillä kertojan jutut höntyilevät minne sattuu (tai junnaavat paikoillaan toistaen ajatuksia toiston perään) ja juonenkäänteet hipovat naurettavuutta... mutta kertoja on varsin aseistariisuvan tietoinen tästä kaikesta. Tarinan asettaminen Jaken itsensä kerrottavaksi on kyllä ollut kirjailijalta nerokas veto. Jos kirjailija olisi kuljettanut tarinaa jonkin ulkopuolisen kertojan kautta, olisin saattanut tuskastua, että mitä se herra Duncan nyt oikein höpisee.. Mutta kun omituisia höpötteleekin eksoottisen kiehtova herra [i]ihmissusi[/i].. kerro toki lisää. :tongue:   Pidin Jakea onnistuneena hahmona. Ensinnäkin hän on ihan oikeasti hirviö, joka hurmioituu ihmisten hotkimisesta kitaansa... Mielenkiintoinen näkökulmahenkilö. Sitten on tietenkin tuo mainittu yliampuva dramaattisuus ja pyrkimys olla samaan aikaan sekä kaikennähneen karkea että kaikkitietävän sofistikoitunut. Lisäksi Jakella on hurja salaisuus (siis muukin kuin se ihmissyöntijuttu). Hän nimittäin on kamala romantikko ja kamalan yksinäinen ja kaipaa merkityksiä merkityksettömään maailmaan. Voi luttanaa...   Ihmissusimyyttiä kirja mielestäni täydentää kunnioittaen. Pakottava nälkä, muodonmuutos ja runollinen suhde kuuhun sopisivat mille hyvänsä ihmissudelle. Lisäksi kommentoidaan ihmissutta kulttuurisena ja symbolisena eläimenä. Ja Jake on luonnollisesti hyvin tietoinen asemastaan osana hirviöperinnettä, läpeensä kulturelli eläin kun on. En tiedä, olisiko tämä spoilaus vai ei, mutta kirjassa esiintyy ihmissusien lisäksi muitakin yliluonnollisia olentoja, mikä oli minulle mukava yllätys.   Kirjan takakansissa oli runsaasti sitaatteja kirjan ulkomailla saamista kehuista ja osa niistä vaikutti innoittuneen kirjan seksikohtauksista. Etenkin kirjan alkupuolella pisti kyllä ihmettelemään, että [i]tällaisestako[/i] sitä nykyään kuuluu fantasioida... [spoiler]Alun seksivaihtoehdot kun olivat joko tunteeton ja tympääntynyt prostituutio tai tunteellinen kumppanin syöminen... Kannibalismi - eroottisen kirjallisuuden kuuminta hottia, heh.   Myöhemmin Tallulan kanssa oli sitten jo sellaista intohimoa, josta on helpompi tajuta jonkun voivan haaveilla.  [/spoiler] Ei tätä kirjaa mielestäni missään nimessä voi summata "pelkäksi" paranormaaliksi romantiikaksi, vaikka sellaisestakin pitävät voivat löytää tarinasta omat hetkensä.     Olihan siinä sitten kaikkea muutakin.. Agenttitrilleriä väärine henkilöllisyyksineen ja äkkilähtöineen, paljon toimintaräiskettä. Hetkittäin tunnelma oli hykerryttävän vainoharhainen. Tarina oli lopulta vähemmän raaka kuin olin pelännyt.. Raakuuksia toki oli, muttei niin yksityiskohtaisesti tai jatkuvasti.  [spoiler]Harperin kohtalo suretti, tietenkin. :sad: Hänen ja Jaken ystävyys oli mielestäni tarinan parhaita elementtejä.   Tietty Jakenkin kuolema järkytti, mutta sitähän nyt toisaalta oli saanut vartoa koko kirjan ajan.. Vaikka siinä vaiheessa kyllä oikeasti uskoin, että he olisivat jo selvinneet. Viimeisillä voimillaan ampuva arkkivihollinen oli kyllä melkoinen antikliimaksi.. ja sellaisenhan kirja oli luvannutkin järjestää.  Samoin raskaus ehkä liiankin näppärää toistoa entisestä ihmiselämästä, lähes jonkinlainen hyvitys tai sovitus tai anteeksianto, mutta mikäs siinä.. Minä tykkään nyyhkylopuista.[/spoiler]   Viimeinen ihmissusi toimi mielestäni kohtalaisesti itsenäisenäkin tarinana, mutta toivottavasti Like suomentaa myös sarjan seuraavat osat. Vielä jäi kertomatta sellaisiakin asioita, joita tarina ikään kuin lupaili kertovansa... [spoiler]Ihmissusien mystinen alkuperä. Toivon kyllä, ettei Tallulan kertoma teksti (siis sikäli kuin hän on seuraavan kirjan kertoja) ole liian samanlaista kuin Jaken... Tämän kirjan lopussa ne olisivat saaneet mielestäni poiketa selkeämmin toisistaan.[/spoiler]   Duncanilta aiemmin suomennettu[i] Minä, Lucifer [/i]kuulostaa takakantensa perusteella hyvin samankaltaiselta kuin Viimeinen ihmissusi, ilman ihmissusia tietenkin. Minulla on kirja lainassa, toivottavasti ehdin joskus lukea. En kyllä ole yhtään varma, jaksaa toista tällaista kirjaa, mutta kiva ainakin verrata, onko kirjoituksessa tapahtunut jotain muutosta.

[article]617[/article]