Luin viikonloppuna Malermanin romaanin Lintuhäkki. Kirjan pohjalta tehty Bird Box -elokuva on kuulostanut mielenkiintoiselta, mutta minulla ei ole Netflixiä, joten en ole sitä nähnyt. Nyt kun koetin miettiä pääsiäiseksi jotain kivaa (eh..) luettavaa, tuli mieleen etsiä kirja kirjastosta.

Jonkinlaisena hyvän kauhukirjan tunnuspiirteenä pidän, että lukemisen jälkeen on mieli vähän säikkynä. Tämä kriteeri täyttyi. Kyllin myöhään illalla kun luin, tuli talossa vielä liikuskellessa kerran tai pari mietittyä, näkyikö silmäkulmassa jotain... 

Eniten pidin kirjan ideasta, että on olemassa jotain, kenties jonkinlaisia olioita, joiden näkeminen ylittää ihmismielen käsityskyvyn ja on siksi hyvin vaarallista. Lukijana kykeni samaistumaan henkilöhahmoihin, kun koetti ymmärtää sellaista, mitä ei voi ymmärtää. Samaan aikaan hirvitti, että joku näkee jotain, ja vaivasi kamala uteliaisuus, että näkisi nyt edes joku jotain ja kertoisi, miltä se näyttää.   Oma mielikuvani Näytä spoilerioli aluksi samanlainen olio kuin Lotuksen paperimainoksessa, se iso ruskea karvainen. Koska jotainhan sitä piti kuvitella, ja se ei ainakaan tuntunut liian pelottavalta.   Lopussa mietin enemmän jonkinlaisia enkeliolentoja, joiden kauneus polttaa mielen karrelle. 

Henkilöhahmot miettivät, etteivät oliot ehkä tahallaan aiheuttaneet vahinkoa ja saattoivat jopa olla tietämättömiä siitä. Pidin sitä ihan pätevänä tulkintana.

Muutoin koin henkilöhahmojen, etenkin sivuhenkilöiden, jäävän aika etäisiksi. Ja henkilöiden välisestä kanssakäymisestä puuttui jokin sellainen inhimillinen lämpö. Näytä spoileriMalorien Tomia kohtaan tuntemasta kiintymyksestä jäi ankean yksipuolinen tai ainakin vähän hämmentävä vaikutelma. Ymmärrän kyllä, että hyvin epätavallinen tilanne, eikä olisi itsestäni varmastikaan ollut sen enempää tuntemuksia ilmaisemaan.

Tyyliin: "Nyt voi olla vähän huono hetki, kun on tämmöiset maailmanlopun meiningit, ja mistä sitä tietää, vaikka huomenna tulisimme kaikki hulluiksi ja tappaisimme toisemme, ja sinulla kun muutoinkin ollut rankkaa, kun tyttäresikin vähän aikaa sitten teki sen itsemurhan, mutta ajattelin tässä vain, että kun minä sinusta silleen kovasti tykkään ja sinua arvostan ja merkitset minulle todella paljon, niin tahtoisitko sinä ruveta isäksi tälle minun syntymättömälle lapselleni? Ja hei, ainakaan en voi pariin kuukauteen tulla enää tämän enempää raskaaksi, eh?"

Sen jälkeen olisi voinut olla hyvin kiusallista elää samaan taloon linnoittautuneena. 

Mitään kovin huolella mietittyä selviytymiskauhua tämä ei ollut. Esimerkiksi miten ihmeessä ruoka riittää kuukausiksi ja vuosiksi? No kun kellarissa on säilykkeitä, ja voihan ne sitten käydä vaikka joella ongella… Myös keskikokoinen koira tarvitsee paljon ruokaa, ei sellainen millään ananassäilykkeillä elä. Luin alkuvuodesta Max Brooksin kirjan Devolution, joka oli aivan toista ääripäätä sen suhteen, kuinka tarkkaan hengissä selviytymistä mietittiin. Siksi minulla ehkä rima korkealla. Tämä oli nyt enemmän tällaista kauhusatua, että olipa kerran äiti ja kaksi lasta... 

Muutoinkin jotkin epäloogisuudet vaivasivat. Näytä spoileriJos eläimetkin tulevat olentoja nähdessään hulluiksi, miten maailmassa ylipäänsä viiden vuoden kuluttua enää on eläimiä? Ainakaan lintuja ja sellaisia suurempia nisäkkäitä, jotka näkevät ruohonkorsien yläpuolelle.

Entä miten henkilöhahmot olivat valmistautuneet siihen, että ikkunapeitteille tapahtuisi jotain tai olio pääsisi sisälle? Kantoivatko he siltä varalta mukanaan silmäsiteitä? Olivatko harjoitelleet talossa liikkumista sokkona? Oliko olemassa mitään suunnitelmaa, muutoin kuin että ullakko olisi turvallisin paikka? Jälkiviisaus on tietenkin parasta viisautta, mutta jos päällimmäisenä huolena kuukausien ajan on ollut ihan vain hengissä säilyminen, kai sitä jotain on tullut mietittyä, miten sitä henkensä säilyttämistä voisi edistää.  

Sitäkään minä en tajua, miten susi muka voi kynnellään raapaista syvän haavan… "Halloota, hätäkeskuksessa… Anteeksi, voitteko toistaa? Siis että jouduitte suden raapaisemaksi? Joella, veneessä? Onko se susi vielä siellä? Ai että ui pois... no se on hyvä se." Ehkeivät ne olleet edes susia, jos lajintunnistus sokkona vain meni pieleen.

 
En tiedä, pitäisikö syyttää juristia, manageria tai agenttia siitä, että tarina oli varsin sisäsiisti. Tuli mieleen, oliko ajateltu kansainvälisiä markkinoita ja koetettu minimoida sisällöstä kenties mielensä pahoittavien ihmisten määrä. Väkivaltaa ja kuolemaa ei juurikaan kuvattu, myöhemmin vain käytiin laskemassa ruumiit ja siivoamassa verijäljet. Ja sekin, että joukko nuoria aikuisia viettää useita kuukausia saman katon alla jatkuvassa kuolemanvaarassa, mutta kukaan ei ilmeisesti kaipaa toisen ihmisen kosketusta. Oli kyllä muutoinkin sellaista seksivalistusta from hell. Näytä spoileriMitä tästä opimme? Varomattomasta toiminnasta miesten kanssa saattaa nainen joutua todella pahoihin ongelmiin. Minulla ei ole mitään omakohtaisia kokemuksia synnyttämisestä, ja epäilen vahvasti, etteivät mitkään jutut ihanan kauniista ja voimauttavasta kokemuksesta edusta kaikkien mielipidettä… Mutta että synnytystuskat oikein kauhutarinan kliimaksina? Odotin tyyliin verta ja suolenpätkiä. Sain verta ja napanuoraa.
Lopun yllättäviä käänteitä arvostin. Näytä spoileriMinulla ei ollut käynyt edes mielessä, että toinen lapsista ei ollutkaan Malorien vaan Olympian. Vähän olin kummeksunut, eikö raskauden aikana jossain tuntuisi, että onkin tulossa useampi lapsi, mutta ajattelin kai vain, että kaipa se sitten synnytyksessä viimeistään käy ilmi… 

Kyynel tuli silmään siinä kohdin, kun
siellä joen risteyskohdassa kuuluikin Tomin ääni, se hänen jättämänsä puhelinviesti.  Tuli kuviteltua, että jos olisi itseäni jossain ääninauha odottamassa, kenen ääni menneisyydestä sieltä kuuluisi ja mitä hän mahtaisi puhella. Ja miltä tuntuisi se kuulla.

No tuli nyt pitkät jorinat... Enkä edes päässyt siihen asti, että mielestäni tarina kertoi pohjimmiltaan äidinrakkaudesta. Malorien pohdintoihin, oliko hän hyvä äiti, en kykene vastaamaan. Ajattelisin, että hän on tehnyt parhaansa mukaan kaiken tarpeelliseksi näkemänsä, jotta on saanut lapset säilymään hengissä ja jotta säilyisivät vastaisuudessakin. Vaikka se on tarkoittanut mm. kärpäslätkällä lyömistä, jotta oppisivat heräämään silmät kiinni. Hän on joutunut tekemään sen yksin, äärimmäisen haastavissa olosuhteissa, kohtaamiensa kauhujen kenties vakavasti traumatisoimana. Tragedia se ainakin on. 

Sarjan toinen osa ilmestyi suomeksi viime kuun lopulla. Lainailen ja luen kyllä senkin. 

Millaisia mietteitä teillä muilla kirjan lukeneille? Tai oletteko harkinneet lukevanne? Ja oletteko lukeneet saman tekijän muita teoksia, suositteletteko?

Kirjaa en ole lukenut, mutta katsoin jokin aika sitten tuon Netflixin tuottaman elokuvan. Valitettavasti Netfilixin elokuvat ylipäänsä ovat yleensä aika keskinkertaisia ja niin myös tämäkin leffa. Ilman Sandra Bullockin suoritusta leffa olisi saattanut flopata vieläkin pahemmin. Periaatteessa leffassa oli kyllä potentiaalia, mutta moni epäloogisuus leffassa haittasi katsomista. Jäinkin miettimään, että oliko ongelma elokuvassa vai käsikirjoituksessa/kirjassa... olisin leffassa itse kaivannut enemmän tietoa siitä miksi jotkin asiat tapahtuvat.

Olisi nyt kyllä hyvin kiinnostavaa kuulla kommenttia joltakulta, joka sekä lukenut kirjan että katsonut leffan!  Kirjan lukemisen jälkeen luin elokuvan juoniselostuksen Wikipediasta (koska hyvin pienet mahdollisuudet elokuvaa nähdä ja koska uteliaisuus...). Juonissa on eroa, mutta en yhtään osaa sanoa, selitettiinkö kirjassa asioita enemmän tai vähemmän. Se ei ehkä mikään spoileri, että kirjassa ei mitenkään selitetty, miksi tapahtumat alkoivat eli miksi alkoi näkyä sellaista, mitä ihmiset eivät kestäneet nähdä. Tapaukset alkoivat Venäjältä (elokuvassa paikaksi muutettu Romania?), mutta ei siihenkään mitenkään myöhemmin palattu, oliko sillä mitään merkitystä. 

Juuri tuli ostettua Adlibriksestä 10% SPRING21 koodilla läjä uusia kirjoja kesäksi. Uusin Iggulden, Pendergast ja nämä kaksi Bird Box -sarjan kirjaa. 
Netflixiä ei ole, joten joudun tyytymään vain luettuun kokemukseen. Olikos tähän tulossa lisää romaaneja vai onko sarja valmis?

^ Googlailin nyt tuota, onko sarjaan tulossa vielä jatkoa. Löysin The Hollywood Reporterin julkaiseman haastattelun, viime vuoden heinäkuulta. 

Haastattelussa kirjailija ei sulje pois kolmannen osan mahdollisuutta ja vaikuttaa jopa halukkaalta jatkamaan tarinaa, mutta ainakaan tuolloin hänellä ei ollut valmiina ideaa jatkotarinalle: 

Malorie may read like Malerman is making his goodbye to the Bird Box world, but the author admits he isn't closing the curtain yet on a third installment. "I absolutely love spending time with Malorie. So would I want to do it again? Sure! Do I have an idea good enough to do it again? No," he laughs. 

Olettaisin, että tarina ei siis ainakaan pahasti jää kesken toisen osan jälkeen. Ensimmäinen osa toimii myös itsenäisenä teoksena ja sellaiseksi kirjailija sen alkujaan ilmeisesti tarkoittikin. Hän kertoo olleensa tyytyväinen kirjan lopetukseen ja samalla hänellä oli mielessään runsaasti ideoita aivan muihin tarinoihin:

"There's a million other ideas and I also like how Bird Box ended in almost a cold way," he says.

Netflixin elokuvan nähtyään hän kuitenkin innostui kirjoittamaan tarinalle jatkoa, keskittyen nyt enemmän Malorien hahmoon. Sandra Bullockin roolisuoritus taisi olla myös kirjailijan mieleen, heh, koska hän kertoo kirjoittaessaan nähneensä mielessään Bullockin Maloriena:

"It's impossible not to imagine Sandra Bullock as Malorie now," he says. 

Odotan tuon tokan osan lukemista kyllä positiivisin mielin, vaikka jatko-osien kohdalla minua usein huolettaa, jaksaako sama idea enää samalla tavalla kiinnostaa. Lintuhäkin ilmestymisen jälkeen Malermanilta on ilmestynyt useita kirjoja, joten ehkä hän on kirjailijanakin nyt entistä taitavampi. 

Toivottavasti tarjoavat KiLLPaTRiCK sinullekin mieluisia lukuhetkiä! Kiva kuulla sitten, mitä olit mieltä. 

Nyt vasta tuli luettua ensimmäinen. On ollut niin paljon muuta välissä. Mutta seuraavasta on jo ensimmäinen luku takana. Kai se jotain kertoo.
Kasia ajattelin, seiskan annoin ja nyt kun uskalsin Hiistun spoilerit lukea, niin tekisi mieli pudottaa kutoseen. Ahdistavuus/kauhu ja toiminta kyllä toimi, mutta sitten kaikki Hiistun mainitsemat puutteet häiritsivät. Jos sitä ei jää miettimään, että eihän tämä näin voi mennä, niin kirja on vallan hyvä kokemus tai ainakin erilainen mihin olen törmännyt ja vallan hyvin kirjailija on uuden idean valjastanut. 
Oikeastaan tuli mieleen elokuvakäsikirjoitus. Siis tapahtumat kuvataan kyllä päähenkilön ajatusten kautta, mutta ne voi suoraan siirtää kankaalle ilman hän ajatteluaan. Kirja on kuin pitch tuottajalle. Jännä alku, sopivin välein on sitä toimintaa, vihjataan vain örkistä, sitten se välähtää silmäkulmassa, verta, pelottelua, urheutta, lopussa suuri toimintakohtaus ja se twisti. The end.
Aion elokuvan katsoa. Kai se Netflix joskus tulee hankittua.